Maanantaiaamuna Punahilkka nousi jo varhain, sillä edessä olevat treffit jännittivät häntä. Kohtauspaikkaan oli myös jonkin verran matkaa, joten aikaa oli varattava senkin takia. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen. Punahilkka ajeli iloisesti rallatellen pitkin kesäisiä teitä ja ihasteli kotimaansa kaunista luontoa.

Treffit sujuivat erinomaisesti, mutta koska ne tässä tarinassa ovat ainoastaan sivujuonne, ei niiden käsittelyyn ja kuvailuun käytetä enempää aikaa. Sen verran voi Punahilkka sentään kertoa, että Susi, joka häntä suurella järvellä veneellään ajelutti, jätti Punahilkan sieluun lähtemättömän jäljen, ja kesti kauan, ennen kuin Punahilkka taas oli lähes entisellään.

Treffeillä ollessaan Punahilkka oli saanut sudelta yhden puhelinsoiton, mutta koska hänen puhelimensa oli äänettömänä, ei hän hälytysääntä kuullut eikä tietenkään puheluun vastannut. Eikä olisi vastannut, vaikka soiton olisi kuullutkin. Kotiinpäin ajellessaan sai hän vielä tekstiviestin, jossa susi ihmetteli, mahtoiko hänen puhelimensa toimia ollenkaan...

Kun Punahilkka sitten tuli kotiin, alkoi hän kokoilla tavaroitaan matkaa varten. Susi soitti, ja Punahilkka ilmoitti kellonajan, jolloin hänet voisi noutaa. Susi kauhistui myöhäistä aikaa, ja sen verran antoi Punahilkka periksi, että varhensi hiukan lähtöaikaa. Vielä toisenkin kerran Susi soitti ja pyysi Punahilkkaa ilmoittamaan, jos olisi lähtövalmis jo aikaisemmin.

Lopulta päästiin matkaan. Sudesta näytti löytyvän romanttinenkin puoli, sillä hän oli koristellut autonsa ruusunoksin. Ne oli kyllä poimittu läheisestä rantapuistosta, jossa Susi oli päivänsä viettänyt, sillä hotellipesähän oli pitänyt luovuttaa jo puolilta päivin. Ruusut, vaikka varastettuja olivatkin, olivat kauniita, se Punahilkan oli myönnettävä.

Ajomatka oli melkoista sanailua. Punahilkalla ei ollut mitään menetettävää, joten hän ei sanojaan säästellyt. Lisäksi hän oli yhä päivällä käytyjen treffien euforisissa tunnelmissa eikä oikein osannut vielä orientoitua uuteen tilanteeseen. Hän kyseli suden vaikuttimia, miksi tämä juuri Punahilkan oli matkaseurakseen halunnut. Susi sanoi taas, että Punahilkka oli hänen mielestään erilainen ja siksi niin kiinnostava.

Susi käyttäytyi liikenteessä samoin kuin edelliselläkin kerralla. Nopeusrajoituksille hän viittasi kintaalla, ja toiset autoilijat olivat tietysti taas vain tientukkoja. Yksi peräänajokin oli vähällä tulla, mutta sekin oli Suden mielestä toisen autoilijan vika. Moisesta holtittomuudesta kauhistuneena Punahilkka huomautti, että hän luuli lähteneensä lomamatkalle eikä suinkaan henkeään kaupalle, viimeiselle matkalleen.

Päästiin sentään ehjin nahoin kaupunkiin, jossa vielä yövyttiin ennen varsinaista määränpäätä, Sudella kun oli käytössään jonkinlaisia rahanarvoisia kuponkeja työmatkoilla yöpymistä varten. Ne olisi käytettävä pois tietyn ajan kuluessa. Ilta oli jo pitkällä, kun asetuttiin taloksi hotellipesään ja mentiin vielä, yllätys, yllätys: syömään!