Huono on keli, mutta minkäs teet, tuumi Mikko availlessaan silmiään muuttopäivän aamuna. Onneksi oli Soile nyt saatu järjestykseen. Tuskinpa tämä ihan heti alkaisi muita miehiä vilkuilla, sen verran kovan opetuksen Mikko hänelle oli antanut.

Vielä oli kyllä yksi koetinkivi vastassa. Soile nimittäin matkustaisi uuteen kotiinsa muuttoauton kyydissä vieraan kuskin kanssa tietä neuvoen. Mutta se täytyi nyt kestää. Ei Soile noin lyhyessä ajassa mitään keksisi ja ennen kaikkea hän ei uskaltaisi. Siitä on Mikko varma, vaikka silti pieni epäilys kaihertaa mielessä.

Soilea olisi pidettävä tarkoin silmällä. Olihan tässä jo aiemminkin sattunut tapaus, joka sai Mikon varppeilleen. Pitkin syksyä oli Mikko kuljetellut Soilen tavaroita omalla autollaan uuteen kotiin. Soile oli pakannut mukaan myös laatikon, jossa sanoi olevan poltettavia papereita. Mikon talossa on takka, ja siinähän paperit mukavasti saisi tuhottua. Muulla tavoin ei Soile halunnut papereita hävittää, sillä joukossa oli mm. kirjeitä.

Mikko lupasi polttaa paperit, kuten sitten kävikin. Mutta ei hän tietenkään pystynyt olemaan edes vilkaisematta kirjeitä, joita poltettavien joukossa oli. Mitä ihmettä tämä oli? Nämähän olivat Soilelle osoitettuja kirjeitä vierailta miehiltä! Ja näitä oli paljon! Lukiessaan kirjeitä Mikko kyllä huomasi, etteivät ne olleet mitään varsinaista kirjeenvaihtoa, vaan vastauksia Soilen sanomalehdessä olleisiin kirjeenvaihtoilmoituksiin.

Siitä huolimatta tunsi hän mustasukkaisuuden piston sisällään ja seuraavan kerran Soilen tavatessaan otti tämän luokille tivaten tiukkaan sävyyn, keitä nuo miehet oikein olivat ja miksi Soile oli kirjeet säilyttänyt. Soile sai selittää selittämästä päästyään, ettei kirjeillä ollut mitään merkitystä. Niillä oli yhtä vähän, jopa vähemmän arvoa kuin vaikkapa sillä, että joku haki tanssiin tanssiravintolassa. Se oli lyhyt hetkellinen kohtaaminen, joka ei johtanut sen pitemmälle. Useimpia noista kirjeitten kirjoittajista ei Soile ollut edes tavannut. Jos jonkun kanssa oli jotain ollutkin, oli se nyt, kun Soile oli Mikon kanssa kihloissa joka tapauksessa menneen talven lumia.

Soile ei voinut käsittää Mikon reaktiota, mutta eihän se mukavalta tuntunut, kun syyttä suotta epäiltiin ja asiat esitettiin aina siinä valossa kuin Soile olisi tehnyt jotain väärää. Mikko taas oli saanut uuden todisteen siitä, että Soile saattaisi jotain salailla. Mieleen nousivat vuosikymmenten takaa muistot Elinasta ja tämän muistikirjasta.

Kyllä, Soile joutuisi tarkkaan seurantaan. Tässä avioliitossa oli Mikko päättänyt onnistua ja hän arveli sen tapahtuvan niin, että rajoittaisi koko perheen elämän mahdollisimman pieneen piiriin. Näin ei Soilelle jäisi liikkumatilaa eikä mahdollisuuksia solmia suhteita muihin kuin sellaisiin ihmisiin, jotka Mikko hyväksyi.

Parasta olisi, jos kaikki sosiaalinen kanssakäyminen rajoitettaisiin mahdollisimman vähiin. Vuorotyö tuli tässä kohden erinomaisena pelastuksena. Aina saattoi vedota hankaliin työvuoroihin, jos joku ehdotti kyläreissua tai muuta tapaamista. Tällä kertaa tekisi Mikko kaikkensa, ettei vaimo pääsisi liian pitkän liean päähän…