Yleinen rauha ja sopu näytti nyt laskeutuneen blogimaailman ylle. Pientä hienosäätöä oli vielä jonkin verran, kun kaikki eivät ihan aina joko ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää yleisluonteisia ohjeita, joita ylläpitäjät antoivat kuin viitteiksi, että sivusto olisi pysynyt toimivana ja hyvin luettavana.

Hienosäädön tarve saattoi johtua siitäkin, että uusilta tulokkailta meni jonkin aikaa, ennen kuin uudet opit omaksuttiin ja kujeet keksittiin. Joku rupesi jo ehdottelemaan, että sivustolle olisi saatava oikein kirjoitetut säännöt, että kaikki varmasti tietäisivät, miten tulisi menetellä, että oikein menettelisi. Mutta tuo ehdotus tyrmättiin lähes yksimielisesti: oltiin aikuisten ihmisten blogiyhteisössä, ei missään koulussa. Mitään sääntöluetteloita ei silloin tarvittu.

Sivusta seuraten tuntuu taas vähän erikoiselta, että joillekin tosiaan oli niin vaikeaa ymmärtää yhteisblogin luonne, vaikka jo etusivun yläosassa oli jokseenkin selvästi mainittu, mikä pelin henki on. Sivulle tarjottiin omaan blogiin sopivia pitkähköjä tekstejä, videoita ja kaikenlaista muutakin.

Jotkut saivat taas hyvän syyn vetää palkokasvin siemeniä nenäänsä, kun ylläpitäjät asiasta aivan ystävällisesti huomauttivat. ”Miksi tuo saa, mutta minä en?” –kysymys vaikutti kyllä kuin suoraan keskenään kinastelevien lasten keskustelusta irroitetulta. Ja joskus todettiin, että laitanpa nyt kuin uhalla tämän tänne, vaikka pyyhkeitä tulisikin.

Vaikka sopu nyt näytti vallitsevan, oli jokin aika sitten riehunut myrsky kuitenkin heiluttanut laivaa sen verran, että kirjoittajat olivat tulleet selvästi varovaisemmiksi. Poikkipuolisia kannanottoja pyrittiin välttelemään, ja muutenkin tuntui kirjoitustahti sivustolla jotenkin hiipuneen. Jotkut ahkerat yrittivät sinnikkäästi kirjoitella jotakin tai ainakin kommentoida  vähäisiä kirjoitettuja tekstejä päivittäin, mutta suurin into ja innostus tuntui jo vähän laantuneen. Se on varsin ymmärrettävää. Alkuinnostuksen jälkeen tilanne yleensä rauhoittuu.

Mutta sitten alkoi katosta kuulua kummaa surinaa…