Vaikka nykyisen avioliittolainsäädännön mukaan eroa suunnittelevalla pariskunnalla on puolen vuoden harkinta-aika, jonka jälkeen eroa vielä erikseen on haettava ennen sen käsittelyyn ottoa ja voimaan astumista, tiesi Soile jo nyt, ettei koskaan palaisi takaisin avioliittoon Mikon kanssa. Harkinta-aika oli siinä mielessä ainakin Soilelle täysin turha. Hän oli muuttanut pois yhteisestä kodista, omaisuus oli jaettu, siteet, jotka häntä Mikkoon ja avioliittoon tämän kanssa joskus olivat sitoneet, oli yksi kerrallaan katkaistu. Jos joitakin kiinnikkeitä vielä oli jäljellä, katkesivat nekin Mikon toimien seurauksena seuraavien viikkojen aikana.
 
Siitä huolimatta, että Soile tunsi suurta vapautta ja riemua päästyään vihdoin kahleistaan, ei elämä pelkkää iloa ollut. Usein Soile tunsi yksinäisyyttä ja epävarmuutta siitä, miten hänen elämänsä oikein alkaisi sujua. Onneksi hänellä oli työpaikka, vaikkakin kevätkausi oli jokseenkin epävarma myös sillä saralla. Nyt hänellä oli töitä kuudeksi viikoksi, mutta entä sen jälkeen. Vuorotteluvapaan ajalta maksettu korvaus ei päätä huimannut. Kaikki sujui kuitenkin paremmin kuin hyvin, ja Soilella riitti sijaisuuksia hoidettavaksi vuorotteluvapaan päättymiseen asti.
 
Asuttuaan parisen viikkoa pienessä vuokrayksiössään sai Soile siitä tarpeekseen. Hän marssi pankkiin, jossa tehtiin laskelmat siitä, millaisen omistusasunnon hankkimiseen Soilen tuloilla olisi mahdollisuuksia. Soile haaveili kaksiosta vanhassa kerrostalossa, ja pankkivirkailija vakuutti, että haaveista varmasti tulisi totta. Nyt vain seurailemaan paikkakunnan asuntotarjontaa.
 
Kauaa ei Soilen tarvinnut tarjontaa seuraillakaan, kun hän löysi mieleisensä asunnon. Vielä hän kävi katsomassa toistakin asuntoa, mutta päätyi sitten juuri peruskorjattuun kaksioon, josta teki kaupat. Jo ystävänpäivänä muutti Soile omistusasuntoonsa. Hänestä tuli asuntovelallinen, mutta hetkeäkään ei hän valintaansa katunut. Hänestä oli mielenkiintoista nähdä, miten elämä oman palkan turvin asuntovelkaa maksaen alkaisi sujua.

Ja hyvinhän se sujui. Soilella oli varaa jopa auton ostoon ja matkusteluun. Mistään hänen ei tarvinnut tinkiä, jos kohta ei hän tuhlannutkaan. Jo kolmen vuoden kuluttua oli Soile asuntonsa maksanut, laitattanut siihen parvekelasit ja uudet ikkunat. Niin että hyvinhän elämä taloudellisesti sujui. Jopa paljon paremmin kuin aikoinaan Mikon kanssa eläessä.