Niin, lähes kaksi vuotta olen nyt asustellut täällä. Täytyy sanoa, että alkukankeuksien mentyä ohi olen viihtynyt mainiosti. Isäntä on töissä usein myöhään iltaan, mutta sellaisina päivinä pääsen Mummolaan. Se vasta on hauskaa. Mummo on Isännän vanha äiti, ja me kaksi vanhaa viihdymme hyvin yhdessä. Hän on myös erinomainen ruuanlaittaja, eikä minun koskaan tarvitse olla ilman herkkupaloja Mummolassa ollessani.

Mutta vaikka Mummolassa onkin mukavaa, olen silti aina aivan pyörtyä ilosta, kun Isäntä tulee hakemaan minua kotiin. Silloin tiedän, että pääsen taas pitemmille lenkeille, sillä Mummo on jo vanha ja vähän huonokuntoinen, joten Mummolassa ollessani yleensä vain syön ja nukun. Liikunta jää silloin vähemmälle. Silti on mukavaa, ettei tarvitse olla yksin kotona.

Meillä käy usein myös Isännän tytär, Jaana. Hän on vielä lukiolainen ja varsinkin koeviikon edellä tulee harjoittelemaan matematiikkaa, niin olen kuullut, Isännän opastuksella. Jaanasta on tullut minulle vähän kuin Kaisan korvike. Jaanan huone on yläkerrassa, ja melkein joka päivä kiipeän portaat tarkistaakseni, onko Jaana kotona. Ovi on yleensä kiinni ja niin joudun pettyneenä palaamaan takaisin alas.

Viime kesä oli myös hauska. Silloin Kaisa oli Suomessa koko kesän. Hänellä oli mukanaan ulkomaalainen poikaystävä, mukava nuorimies, ja he asuivat maalla. Minä sain viettää koko kesän heidän kanssaan. Isäntä kävi onneksi minua katsomassa muutamia kertoja, niin että emme aivan vieraantuneet toisistamme, ja Rottakin melkein asui siellä. Siltä minusta ainakin tuntui, sillä hän pystytti teltan pihamaalle ja nukkui siellä monta yötä. Olin minäkin muutamia öitä teltassa, mutta sitten kyllästyin ja hipsin sisälle Kaisan kainaloon.

Kaisan poikaystävä, Teppo, perusti ison kasvimaan ja hoiti sitä ahkerasti koko kesän. Minä makoilin kasvimaalla hänen seuranaan päivät pitkät, mutta joskus karkasin kylille. Sieltä minua sitten huhuiltiin pitkät tovit, sillä kuuloni oli jo sopivasti huonontunut, joten en enää ihan jokaista kutsua kuullut. Kaisa oli huolissaan, että jään auton alle, mutta ei niin onneksi käynyt. Aina onnistuin palaamaan elävänä takaisin.

Kaisalla ja Tepolla oli myös kanoja, ruskeankirjavia kotkottajia. En ollut koskaan ennen edes nähnyt kanoja, ja tuskin kanatkaan olivat nähneet koiraa, mutta melko nopeasti totuimme toisiimme. Minusta oli hauska välillä juoksuttaa kanoja ympäri pihaa. Ne raukat eivät pystyneet lentämään kuin muutaman metrin, ja kun ajoin niitä takaa, ne juoksivat surkeasti kotkottaen minua pakoon.

Usein makasimme kaikki neljä pihamaalla. Kanat makasivat yleensä pöydän alla tai lähellä sitä tai kukkapenkkiin kaivamassaan kuopassa, ja minä vähän kauempana pitämässä niitä silmällä. Ankarasta silmällä pidostani huolimatta pari niistä karkasi silloin tällöin lähitaloon, josta niitä kannettiin kuin kuninkaallisia sylissä takaisin. Kun pihatien päähän viritettiin verkko, loppuivat kanojen karkailut.