Joskus aamuyöstä köntysti Isäntä omalla vessareissullaan viemään minuakin pihalle. Menin, totta kai, sillä ei sellaista ulosmenokertaa, etten saisi tiristettyä pitkää lorotusta pensaan juurelle. Välillä tuntuu siltä, että rakkoni on jatkuvasti täynnä, eikä tilannetta tietenkään helpota se, että juon kaiken aikaa. Sisälle tultuani kuulin Rotan kyselevän, näkyikö lattialla lätäköitä. Ei näkynyt, vastasi Isäntä tyytyväisen oloisena. Minä en puhunut mitään, sillä mitäpä se olisi auttanut.

Kun Rotta sitten kahdeksan maissa nousi vuorostaan päästämään minua ulos, havaitsi hän terävällä katseellaan heti jotakin kiiltelevää ruokailutilan parkettilattialla. ”Täällä on lätäkkö parketilla!” ilmoitti hän ykskantaan vielä sängyssä olevalle Isännälle. Sen kuultuaan nousi Isäntä kuin vieterin nostamana ylös sängystä ja suuntasi hakemaan vettä ja rättiä. Rotta laitteli sillä välin lätäkön päälle lehtiä, joita minulle oli annettu luettavaksi yötä varten.

Olin nolona, sillä tiesin, että parketille ei saisi pissata. Tähän asti olin aina ollut keittiössä kivilattian päällä ja lähellä juomakuppiani, kun vahinko oli sattunut. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävi näin. Mutta enhän tehnyt sitä tahallani! En voinut mitään sille, että pissaa vain joskus tuli, vaikka kuinka olisin pidätellyt.

Parkettiin jäi karhea kohta, vaikka pissa kuivattiin pois ja lattia pestiin. Onneksi minua ei toruttu. Pitkin päivää kuulin kyllä Rotan ja Isännän palaavan asiaan keskinäisissä keskusteluissaan. Näin Rotan kokeilevan kohtaa tossullaan ja kuulin hänen sanovan Isännälle, että tästä karheasta kohdasta parketissa Vilppu nyt aina muistettaisiin. Mitä hän sillä mahtoi tarkoittaa? Haluaisin kyllä, että minut muistettaisiin monesta muustakin asiasta eikä vain siitä, että vanhana koirana minulta pääsi lirit parketille. Se on minusta aika nolo muisto, mutta Rotta nyt on Rotta. Hänen suustaan voi odottaa melkein mitä tahansa.

Iltapäivällä oli sitten se suunnistustapahtuma, johon minun mielestäni oli valmistauduttu jo iät ja ajat, ja jonka järjestelyihin olin minäkin osallistunut. Olin helpottunut, että se viimeinkin saataisiin pois päiväjärjestyksestä. Olin nimittäin jo kurkkuani myöten täynnä rastilippuja ja emittejä, joista olin kuullut puhuttavan, vaikken tietenkään ymmärtänyt niistä enempää kuin sika pohjatuulesta.

Ajattelin, että minäkin pääsisin mukaan kisoihin, mutta mitä vielä. Iltaruokani pakattiin muovipussiin, valjaat kiinnitettiin päälleni ja hihna niihin. Sitten lähdettiin jalkapelissä marssimaan mummon luo. Sinne on mukava mennä, mutta olin kyllä lievästi pettynyt, kun minut jätettiin mummon kanssa kahden ja Rotta ja Isäntä lähtivät, vaikka oikein heidän jalkojaan vasten nousten yritin saada heitä ottamaan minutkin mukaan.

Iltapäivä ja ilta sujuivat mummon kanssa kuitenkin hyvin. Käydessäni ulkona pissalla huomasin, että siellä satoi vettä. Silloin olin oikein tyytyväinen, ettei minun ollut tarvinnut vetää vanhoja luitani suunnistuspaikalle. Olisin varmasti saanut siellä kuolemantaudin, niin kauan Isäntä siellä viipyi.