Kaikkia sitä ihiminen murehtii niin ku ny ajan kulumistaki! Kello tais sitte raksutella jo tätä päivää, ennen ku mää painon päätäni tyynyyn. Vielä ennen nukkumista mää ratkon vähä ristikkoa sängyssä. Se on mukavaa ajankulua. Mää oon aina tykänny sanaristikoista ja nymmää oon ruvennu ostelemaanki ristikkolehtiä. Ne on kyllä pikkusen liian heleppoja mun makuuni, mutta onhan seki mukavaa, ku saa ristikon pian valamiiks. Se vähä tökkii, että niissä pyörii kaiken aikaa ne samat vihijesanat. Mutta kaikkea ei voi saaha yhellä kertaa.

Mää muistan vuosien takaa yhen mukavan sattumuksen, joka liittyy ristikoihin. Mun entisessä työpaikassa oli muitaki innokkaita ratkojia ku mää. Sinne tuli sillon Suomen Kuvalehti, jossa yleensä on meleko hankalia ristikoita. Sillon sattu eteen oikeen kinkkinen tapaus. Yhessä me ratkottiin aina kahavitunneilla sitä ristikkoa ja saatiinki se melekeen täyteen. Oltiin tietenki hirmu tyytyväisiä ihteemmä, ku niin vaikea ristikko oli kolomeen pekkaan saatu melekeen valamiiks. 

Sitte joskus aikain päästä tuli se lehen numero, jossa oli oikea ratkasu. Meitä kiinnosti nähä, mitä me ei oltu tiijetty. Yllätys oli kyllä melekonen, ku huomattiin, että meijän melekeen valamiiks saamassa ristikossa ei tainnu olla yhtä ainutta ratkasusanaa oikeen! Taito se on seki osata ratkasta ristikko niin, ettei just mitään oo oikeen! Vähä tuppas naurattamaan meijän hyvä ratkasutaito!

Ennen mää olin ihan himolukija kans. Mulla oli aina kirijastosta lainassa monta kirijaa, ja aina ku oli vähäki aikaa, mää otin kirijan käteeni. Mää pijin oikeen tilastoa lukemistani kirjoista, kirijailijoista ja sivumääristä. Seki meni vähä hullutuksen puolelle sitte se kirijanpito. Rupes tuntumaan, että sivumäärät oli mulla suurempana tavotteena, ku lukunautinto. Vaikka kyllä mää nautinki lukemisesta sillon tosi palijo. Se oli niin ku mun omaa aikaa, ku muut hommat oli tehty.

Nykysin mää en lue oikeestaan enää mitään, en ainakaan kirijoja, ja se kyllä vähä harmittaa mua. Oon mää kyllä tänäki vuonna muutaman kirijan lukenu, mutta enää se ei oo semmosta kirijojen ahamimista, niin ku ennen vanhaan. Hyväki kirija saattaa olla kesken kuukausikaupalla enkä mää vaan saa sitä luettua loppuun. Välillä mää teen pyhiä päätöksiä, että nymmää taas alotan lukemisen. Meen kirijastoon ja lainaan sieltä ison kasan luettavaa.

Mutta ainahan se sika syitä löytää, ku hopealusikkaa haeskeloo. Millon on maa jäässä, millon taas kärsä kipeä. Mun tapauksessa se tarkottaa, että toisinaan mää en löyvä mun kirijastokorttia viikkokausiin, toisinaan taas kirijaston aukioloajat ei passaa mun pirtaan. Tekosyitä kaikki, tiijän mää sen, mutta hyväksyn ne oikeina syinä ihan keposesti.

Mua harmittaa tää mun lukemattomuus senki takia, että sisko on vuorostaan ihan mahoton lukija. Aina sillä on kirija kourassa ja sen hyllyt aivan pursuaa lainattuja ja lukemattomia kirijoja. Se tietää nykykirijailijoita pilivin pimein ja esittelöö mulle niijen tuotantoa. Ne on varmasti hyviä ja mielenkiintosia kirijoja, mutta emmää vaan saa ihteäni otettua niskasta tässä asiassa, en sitte millään. 

Lukemisen tilalle mulle on sitte kai tullu tää kirijottaminen. Tähän mää oon jääny koukkuun niin, että oon aivan sairas, jos jonaki päivänä en voi kirijottaa mitään, tai muut hommat vie mun ajan kokonaan. Vaikka tääki on kumminki enemmän ajankulua. Ei mulla sillon oo niin tarvetta kirijottaa, ku oon muijen ihimisten kans. Sillon on sitä oikeaa vuorovaikutusta, jota tietysti tämmösessä plokikirijottelussaki saattaa olla, jos hyvin sattuu.

Mutta sitte mää oon huomannu kans, että usein saan kirijotteluuni aiheita siitä oikeasta vuorovaikutuksesta. Palijohan mää kirijottelen asioita, jotka oikeasti on mulle tai muille tapahtunu. Ja sitte on niitä asioita, jotka on tullu esiin siinä vuorovaikutuksessa ja herättäny mun mielessä  kysymyksiä. Niitä mää pohiskelen sitte täällä itekseni, mutta ku kirijotan ne tänne plokiin, niin niistä oikeestaan tuloo yleisiä mietinnän- ja keskustelunaiheita. Joskus joku mun lukija myöhemmin sanoo, että noinhan se asia hänenki kohallaan just on menny. Ja moni varmaan aatteloo, vaikkei sano mitään.

Tänään mää kumminki lähen oikeitten ihimisten sakkiin. Meen semmoseen museopäivään, jossa on jos jonkinlaista tapahtumaa. Otan tyttären poikaystävän mukaan, niin pääsöö seki vähä pois sieltä kanojen seasta ja samalla tuloo näytettyä sille se paikka, ku muutenki on tuumattu siellä käyvä. Toivottavasti ei saja. Nyt näyttää vähä piliviseltä, mutta jospa se olis satamata vielä tänään.