Niin, synnyin siis neljätoista vuotta sitten naistenpäivänä eli 8.3. En minä tuosta naistenpäivästä silloin enkä myöhemminkään mitään ymmärtänyt, mutta kun sitä aina on hoettu syntymäpäiväni aikoihin, olen ajatellut sen olevan jotakin hienoa ja erikoista. Se sopii kyllä minulle. Nyt toivottavasti kukaan ei ainakaan unohda syntymäpäivääni, kun samaan aikaan on muutakin juhlittavaa.

Tänä vuonna oli vielä erään minulle tärkeän ihmisen erityisjuhla syntymäpäiväni lisäksi, joten minutkin nypittiin tavallista aikaisemmin ja sain vielä hienon rusetin kaulaani. Mutta normaalisti syntymäpäiväni on sivuutettu melko köykäisin juhlallisuuksin. Eipä se kyllä minua ole haitannut. Koiran päivät seuraavat toisiaan samanlaisina. Joskus saa hiukan parempaa ruokaa ja toisella kertaa ehkä pari ystävällistä sanaa enemmän kuin muulloin.

Äitini Kirppu oli kaksivuotias, kun sai ensimmäisen pentukatraansa, jonka vanhimpana minä synnyin. Olen kuullut, että olin aika pieni ja heiveröinen, vaikka olinkin esikoinen. Arkakin olin lapsena. Muut veljet ja sisaret päihittivät minut helposti vaikkapa emon nisälle pyrittäessä, mutta siitä huolimatta minä sinnittelin sitkeästi ja tässä nyt olen!

Olisipa hauska tietää, kuinka moni sisaruksistani on vielä elossa ja ennen kaikkea millaisissa voimissa. Ovatko he terveitä vai millaisia lääkemääriä joutuvat kukaties päivittäin syömään. Itse olen säästynyt lääkityksiltä. Viime kesänä sain kyllä kummallisia kohtauksia, joita Rotta ja eläinlääkäri arvelivat epilepsian oireiksi. Mutta yhteistuumin he päättivät, että jos kohtaukset eivät haittaa elämää mitenkään, ei mitään lääkityksiä aloiteta. Minä saan elää tavallista koiran elämää kohtauksineen tai niitä ilman. Olin helpottunut, kun kuulin tuon päätöksen, sillä sivulauseesta ymmärsin myös, että tuollainen lääkitys muuttaa koiran luonteen. Mahtoiko johtua helpotuksesta vai mistä, että kohtauksia ei sen jälkeen ole ollut lainkaan.