Mutta päätetty mikä päätetty! Kohta huomasi Punahilkka seisovansa hotellin vastaanottotiskin luona vapaata huonetta kyselemässä. Onneksi oli Visa-kortti tullut mukaan ja tililläkin oli rahaa sen verran, että ainakin yhden yön tietämän ajaksi saisi päänsä tyynylle kallistaa. Huominen kantaisi sitten huolen itsestään.

Siinä vastaanotossa omaa vuoroaan odotellessaan Punahilkka silmäili vähän ympärilleen. Monenlaista asukkia näkyi hotellissa olevan. Mahtoiko edes olla vapaita huoneita saatavilla? Toivottavasti, sillä Punahilkalla ei ollut mitään halua lähteä sellaisia etsiskelemään jostakin toisesta hotellista puolen yön tietämillä hänelle melko lailla vieraassa kaupungissa
.
Yhtäkkiä hän huomasi tutun hahmon astuvan juuri hissin ovesta ulos. Kukapa muu kuin Artturi Sudenkorento sieltä suunnisti respaa kohden. Tällä kertaa ei seuralaista ollut mukana, ja pyörätuolikin oli jäänyt johonkin.

Säteilevästi hymyillen Punahilkka kääntyi Artturia kohti tervehtiäkseen. Artturikin näytti varsin ilahtuneelta ja tuli kädet ojossa Punahilkan luo halatakseen tätä jälleennäkemisen riemussa. Artturi oli juuri sulkemassa Punahilkan syliinsä, kun heidän takaansa kajahti kirkkaalla naisen äänellä hiukan suomea murtaen lausuttu kysymys: ”Ja kukas se tämä kaunokainen hepsankeikka mahtaakaan olla?”

Artturi kääntyi kuin veitseniskun saaneena, ja hänen kätensä valahtivat alas. Ryhti näytti menevän samaa rataa. Toisessa tilanteessa Punahilkkaa olisi naurattanut, sillä Artturi oli kuin pahanteosta tavattu koulupoika. Mutta nyt ei naurattanut. Punahilkan ja Artturin edessä seisoi silmät leimuten sama pillerihattuinen, punapukuinen nainen, joka oli ollut Artturin seurassa jo teatterissa ja osoittanut varsin selkein ottein, kenen seuralainen Artturi oikein oli.

Nyt nainen asettui omistavasti Artturin viereen ja varmemmaksi vakuudeksi kietoi vielä kätensä tämän ympärille. Punahilkkaan suunnatut salamoivat silmät kertoivat selvääkin selvemmin, että tässä miehessä ei Punahilkalla olisi mitään jakoa.

Artturi yritti änkyttää jotakin vanhasta tuttavasta, johon ihan sattumalta oli törmännyt. Mutta selitys oli niin ontuva ja epäselvä, että Punahilkka päätti ottaa härkää sarvista, ja sanoi olevansa Punahilkka Susimetsästä ja tutustuneensa Artturiin erään suositun deittisivuston kautta. Nyt he siis olivat aivan yllättäen ja toisistaan mitään tietämättä tavanneet täällä Tallinnassa. Punahilkka ojensi kätensä ja sanoi olevan hauskaa tutustua Artturin viehättävään seuralaiseen.

Parempi olisi ollut, jos Punahilkka olisi ymmärtänyt pysyä vaiti ja pitää kätensä paikoillaan, mutta mistäpä sitä etukäteen olisi osannut aavistaa sanojen seuraukset, kun ei mikään ennustajaeukko ollut. Naisen kuullessa sanat ”suosittu deittisivusto” välähtivät hänen silmänsä taas pahaenteisesti, ja hän mulkaisi edessään seisovaa Punahilkkaa murhaavasti aikomattakaan tarttua tämän ojennettuun käteen.