Hän aloitti toteamalla, että Suden paasaus sai nyt riittää. Punahilkka osasi mainiosti, joskus ehkä liiankin selkeästi tuoda omat mielipiteensä itse julki. Ei hän tarvinnut siihen sen paremmin susien kuin keidenkään muidenkaan apua. Mistä ihmeestä Susi oli saanut päähänsä, että Punahilkka arvosti asemaa, valtaa ja turvattua toimeentuloa ja elämää?

Nuohan olivat kaikki juuri niitä asioita, joista Punahilkka halusi pysytellä mahdollisimman kaukana! Ei kai hän aviosudestaankaan olisi eronnut, jos tuollaiset asiat hänelle jotakin olisivat merkinneet. Aviosusi nyt ei mikään merkkihenkilö ollut ollut, tavallinen susi vain, mutta taloudellisia huolia ei Punahilkan hänen rinnallaan olisi tarvinnut kokea.

Silti oli Punahilkka jättänyt taakseen entisen elämän, sillä se oli hänestä tuntunut häkiltä ja vankilalta. Ja turvattu elämä! Mitä se sitten mahtoi olla? Punahilkan mielestä se oli sama kuin tylsä elämä. Jos Punahilkan nyt näistä kahdesta sudesta, seuralaisesta ja irokeesista olisi valittava, niin ilman vähäisintäkään epäröintiä valitsisi hän irokeesin!

Mutta tässä ei nyt oltu valitsemassa ketään mihinkään. Nyt oli vain päästävä pois täältä. Kotimaassa sitten katsottaisiin, miten leiviskät jaettaisiin. Seuralaissusi oli äsken suureen ääneen julistanut, että koska Punahilkka oli hänen kanssaan maahan tullut, hänen kanssaan tämä sieltä myös poistuisi.  

Se sopi Punahilkan pirtaan paremmin kuin hyvin. Mutta ei irokeesiäkään kyllä tänne jätettäisi. Jo yksinomaan hyvät tavat ja kohteliaisuus vaativat, että myös hänet autettaisiin täältä takaisin kotimaahan. Olihan hän sentään urheasti, ihan verissä päin ja henkensä uhalla puolustanut Punahilkkaa ja hänen ehkä joskus hiukan kyseenalaista kunniaansa julmia mustapartoja vastaan.

Joten nyt vain seuralaissudelle lusikka kauniiseen käteen, viisaat päät yhteen, kaikki äsken mainittu arvovalta ja asema käyttöön ja yhdessä miettimään, miten täältä parhaiten kotiin selvittäisiin. Seuralaissusi nielköön ylpeytensä, ja jos ja kun siltä nyt näytti, että joka tapauksessa jäisi lehdelle soittelemaan, niin kantakoon tappionsa kuin susi konsaan!  Pikkususimainen käytös ja kiukuttelu eivät olleet niitä keinoja, joilla Punahilkalta myötätuntoa heruisi.

Näin Punahilkka saneli ja katseli tuimana seuralaissutta. Eikä auttanut tämän muu kuin taipua Punahilkan vaativan katseen alla. Seuralaisella ja Punahilkalla ei tietenkään seuralaissuden aseman takia olisi minkäänlaisia vaikeuksia lähteä maasta, mutta irokeesin asema oli vähän kriittisempi. Häntä olivat koppalakit jahdanneet jo pariinkin otteeseen, joten voisi vaatia hiukan neuvokkuutta ja seuralaissuden diplomaattisia taitoja saada hänet täältä pois sen kummempaa huomiota herättämättä.