Liisa linjan toisessa päässä alkoi jo epäillä, että soitto Pekalle oli sittenkin ollut hätiköityä ja suoranainen virhearvio. Oli hän jo aiemminkin saanut Pekasta käsityksen, että tämä oli mielenlaadultaan kovin ailahteleva ja äkkinäinen, eikä pettymysten sietokyky ollut Pekan vahvimpia ominaisuuksia. Mutta oliko nyt sittenkin tullut sohaistua muurahaispesää? Taisi olla liian aikaista ryhtyä kehittelemään Pekasta mitään hyötykäyttöä.

Tehtyä ei kuitenkaan enää saanut tekemättömäksi eikä soittoa soittamattomaksi. Parasta taisi olla vain kysellä vähän kuulumisia ja sitä, miten Pekan päivä oli kulunut. Varmaankaan ei kannattanut tämän enempää herätellä nukkuvaa karhua, sillä Pekka vaikutti olevan nyt kovin herkässä tilassa ja saattaisi hyvin käsittää väärin Liisan yhteydenoton.

Pekalle taas tuntui olevan se ja sama, mitä varten Liisa oli soittanut. Hänen päähänsä ei mahtunut tällä hetkellä kuin yksi ajatus: Liisa ajatteli häntä! Aivan varmasti sen täytyi tarkoittaa myös sitä, että Liisa oli tullut katumapäälle. Ehkäpä kihlajaisia voitaisiin viettää pikemmin kuin Pekka oli ajatellutkaan. Jokohan huomenissa voisi töissä kertoa, että Liisan tilassa oli tapahtunut nopea ja vahva käänne parempaan päin?

Tällaisissa haavekuvissa leijaillessaan Pekka tuli kuin huomaamattaan luvanneeksi täydentää taas Liisan pankkitiliä, kun tämä sitä kuin ohimennen ehdotti. Totta kai täytyi Liisan saada uusi talvitakki ja kengät, etteivät varpaat paleltuisi, kun talvi kolkutteli jo aivan ovella.

Mutta miten oli edennyt Liisan lupaama kihlauksen purkaminen? Liisahan oli luvannut ottaa yhteyttä heti, kun asiat nytkähtäisivät Pekalle ja tämän kanssa kihlautumiselle otolliseen suuntaan. Oliko nyt tapahtunut tuollainen nytkähdys? Jos oli, niin Pekan tarjoamat vaihtoehdot olivat edelleen voimassa. Vaikka tältä istumalta oli hän valmis lähtemään Liisan luokse tätä kihlaamaan. Mitä Liisa siihen sanoisi? Eikö olisi ihanaa, jos ensi yönä, vähän jälkeen puolenyön voisi Pekka pujottaa kauniin, ja arvokkaan, timanttisormuksen Liisan nimettömään kihlauksen ja ikuisen uskollisuuden merkiksi?

Sillä loppuelämänsä rakkauden koki Pekka nyt Liisassa kohdanneensa. Siitä ei ollut epäilystäkään. Liisan näkeminen silmästä silmään oli vain vahvistanut tuota käsitystä. Ja vastoinkäymiset, joita heidän yhteiselle tielleen oli odottamatta ja yllättäen paiskattu, olivat kaikki tarkoitetut vain vahvistamaan sitä sidettä, joka heidän välilleen oli solmittu.

Liisa kuunteli kauhistuneena Pekan puheita. Hän yritti väliin sanoa jotakin liiasta hätäilystä, mutta Pekka oli niin täynnä intoa ja uuden odotusta, että Liisan puheet kaikuivat kuuroille korville. Ei tainnut tässä olla muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa puhelu ja olla vastaamatta Pekan soittoihin.

Kun puhelu yllättäen loppui, oli Pekka kuin puulla päähän lyöty. Ensin hän arveli vain linjan katkenneen, mutta kun Liisa ei enää koko iltana vastannut hänen soittoyrityksiinsä, oli hänen pakko tunnustaa itselleen, että Liisa oli katkaissut puhelun tarkoituksellisesti.

Pettymyksen, häpeän ja kiukun tunteet vuorottelivat Pekan mielessä. Taas olivat naiset häntä huijanneet! Jälleen oli hän joutunut petetyksi ja naurunalaiseksi! Liisa ei ollut sen kummempi kuin muutkaan naiset! Kaikilla oli mielessä pelkkä hyötyminen ja oman aseman varmistaminen. Hiiteen kaikki maailman naiset!