Uusi vuosi alkoi tutulla paukkeella. Vietin uuden vuoden kotona kaikessa rauhassa, ja täytyy sanoa, että mielestäni se älytön paukutus, joka vielä 90-luvulla alkoi jo uudenvuodenaattoa edeltävällä viikolla, on aika tavalla vähentynyt. Sen huomaa myös siitä, että paukkujen jätteitä ei enää yhtä paljon löydy seuraavana päivänä kaduilta ja muilta rakettien ampumispaikoilta kuin pari vuosikymmentä sitten.

Tuossa asiassa ovat ihmiset kaikesta päätellen sentään viisastuneet, vai liekö osuutensa asiaan kiristyneellä taloustilanteella kuin myös tiukentuneella lainsäädännöllä. Niin tahi näin, kehityssuunta on hyvä. Siitä huolimatta seuraavina päivinä sai taas lukea uutisia silmä- ja käsivammoista.

Tammikuu oli ennätysluminen koko Suomessa, ja sitä se oli myös täällä läntisellä Uudellamaalla. Hyvästä lumitilanteesta huolimatta en ennättänyt suksille kuin muutaman kerran. Siihen taas oli syynä koiranpentu, joka tyttäreni perheeseen oli hankittu edellisenä syksynä. Minä eläkemuorina olin lupautunut sitä ulkoiluttamaan ainakin kahtena päivänä viikossa.

Emme tehneet mitään nurkkalenkkejä, vaan ulkoilimme aina vähintään tunnin. Eräänä tuulisena ja pyryisenä tammikuun päivänä lähdimme taas tarpomaan hangessa pitkin metsiä. Olin jo koko lailla hyvin oppinut koiranpennun kotikulmien maastot, joissa liikuskelimme, enkä arvannut, että eksyisimme. Mutta niin siinä vain kävi! Lopulta osuimme talolle, johon kaikki tiet tuntuivat päättyvän. Onneksi talossa oli väkeä kotona, ja sain hyvät neuvot kotimatkalle. Muuten olisimme pennun kanssa joutuneet harhailemaan hakuammunnalla ties kuinka kauan.

Ei minua se pelottanut, että olisimme kokonaan eksyneet. Paikkakunta on sentään aika pieni, ja jossakin vaiheessa olisimme varmasti tulleet tutuille kulmille. Mutta edestakainen harhailu lumessa, tuulessa ja tuiskussa alkoi jo ottaa voimille kummallakin, minulla taatusti kuitenkin enemmän kuin Samba-tyttösellä, joka taisi vain nauttia pitkästä päivälenkistä.

Tammikuussa alkoivat taas myös joulutauolla olleet liikunta- ja kulttuuriharrastukseni. Kun pari vuotta sitten muutin tänne minulle kokonaan outoon ympäristöön, päätin heti, että menen mukaan paikkakunnan tarjoamiin harrastuksiin. Kukaan ei minua tulisi kotoa hakemaan, vaan itse olisi oltava aktiivinen. Jokaiselle päivälle ja jokaiselle valveillaolonhetkelle en tarvitse järjestettyä ohjelmaa, sillä olen aina viihtynyt hyvin myös omassa hyvässä seurassani. Mutta kotiin, neljän seinän sisälle en kokonaan jäisi, vaan menisin kohtuudella mukaan niihin rientoihin, jotka kiinnostaisivat.

Varsinaiset eläkeläisyhdistykset eivät minua vielä näillä kymmenillä kiinnosta, vaikka niitä tälläkin paikkakunnalla on tarjolla useampia, jopa kahdella eri kielellä. Niiden aika on sitten ehkä joskus myöhemmin, kun en enää itse keksi, mitä tekisin ja mitä harrastaisin. Sitä paitsi, kun nyt olen työstä vapaa, haluan myös nauttia tästä vapaudesta ja ihanasta kiireettömyydestä. Kaiken aikaa ei tarvitse olla menossa ja poissa kotoa.