Elämä hymyili kilpaa hääväen ja kauniin kesäpäivän kanssa. Mutta ei ehditty vielä häitä juhlia loppuun asti, kun jo ensimmäiset epäilyttävät pilvet alkoivat nousta juuri vihityn nuorenparin onnen taivaalle.
Häissä tarjottiin paikkakunnan tavan mukaan sahtia. Se oli valmistettu huolellisesti tarkkojen ohjeiden mukaan, sillä lähes joka talossa osattiin vielä tuohon aikaan sahdinteko. Sitä oli myös kylliksi kaikkien halukkaitten nauttia. Halukkaita näytti riittävän.
Kallekin suuntasi tämän tästä askeleensa pois nuoren vaimonsa viereltä kohti sahtitonkkia. Kaikki halusivat onnitella Kallea, tuoretta aviomiestä, ja kaikkien kanssa oli hänen lasia kallistettava. Ei se Kallesta vastenmielistä ollut, ei ollenkaan. Sahti oli hyvää, lämmitti sisuksia ja tuntui antavan kuin uutta voimaa ja rohkeutta koko Kallen olemukseen. Niinpä jo hyvissä ajoin ennen tanssin alkamista ja Leenan kanssa tanssittavaa häävalssia oli Kalle melkoisessa hiprakassa. Hänen puheensa sammalsi eikä maailmalla tuntunut olevan äärtä ei laitaa.
Leena katseli vähän pitkään ja epäillen Kallen horjumista. Mielessä kävi jo, ettei tainnut häävalssista sulhasen käsivarsilla tulla mitään. Mutta sitten hän jo torui itseään mokomista pahantahtoisista ajatuksista. Tämä oli heidän hääpäivänsä. Totta kai Kalle sai juoda sahtia niin paljon kuin halusi ja juhlia avioitumistaan kavereidensa kanssa maljoja nostelemalla. Jos hän nyt vähän kompuroisi tanssissa, niin sen kaikki kyllä ymmärtäisivät, Leena ainakin.
Ja jos vaikka koko häävalssi jäisi tanssimatta Kallen humalan takia, niin mitä siitäkään! Eihän se ollut kuin yksi tanssi. Äiti ja isä olivat jo muutenkin suhtautuneet nuivasti koko tanssimiseen. Heidän uskonnolliseen elämänkatsomukseensa ei sellainen sopinut. Sittenpähän ei tarvitsisi Leenankaan tuntea omantunnonpistoksia, kun vanhempiensa tahtoa uhmasi.
Oikeastaan Leena alkoi jo salaa toivoa, ettei Kalle pystyisi tanssimaan. Ei hän antanut sijaa ajatukselle, että itse pettyisi pahemman kerran, ellei saisi tanssia kauan odottamaansa häävalssia. Hän painoi pettymyksen tunteet taka-alalle ja luonteelleen tyypilliseen tapaan päätti uhrata omat toiveensa ja halunsa, jotta muut saisivat vapaasti toteuttaa omiaan. Sellaista oli tapahtunut ennenkin, mutta Leena ei nähnyt siinä mitään vaarallista. Aina hän oli saanut muilta kiitosta ja kehuja, kun niin uhrautuvainen ja toisia ajatteleva ihminen oli.
Tällä kertaa eivät Leenan salaiset toiveet toteutuneet. Sen verran Kalle humalastaan tokeni, että pysyi juuri ja juuri Leenan kannattelemana pystyssä häävalssin ajan. Sen jälkeen hän unohti nuorikkonsa ja keskittyi pääasiassa tyhjentämään sahtitonkkia.
Tai niin Leena luuli. Häävalssin jälkeen Leena tunsi suorastaan helpotusta, kun Kalle hävisi pöydästä sahtia juomaan. Juhlissa olevat miehet alkoivat hakea Leenaa tanssiin ja Leena lähti. Hän nautti liihottelusta miesten käsivarsilla, nauroi ja ilakoi ja päätti ottaa hääillastaan irti kaiken mahdollisen. Jossakin nurkan takana joku rohkelikko uskalsi häneltä suukonkin varastaa, sillä Leena oli suloinen morsian ja viattomassa vallattomuudessaan sai monenkin miehen ajattelemaan hänestä vähän enemmänkin.
Mutta vaikka Kalle näytti hyvin viihtyvän sahdin äärellä, seuraili hän kaiken aikaa nuoren vaimonsa liikkeitä. Nähdessään, miten Leena nauroi, tanssi, ilakoi ja hiukan keimailikin häntä tanssittaville miehille, tunsi hän mustasukkaisuuden katkeran myrkyn vellovan sisällään. Hän päätti näyttää Leenalle, kuka talossa oli isäntä ja antaa tälle kunnon opetuksen heti hääiltana kaikkien vieraiden nähden ja kuullen…
Kommentit