Kissanruoka pääsi nyt oikein vauhtiin ilmeisesti luettuaan edelliset kommentit, joissa kehotettiin herkimpiä pysyttelemään kauempana, jos alkoi henkeä ahdistaa. Tämän hetken eräästä yleisimmästä kansantaudistamme on kärpänen kyllä ”herkun” kanssa samaa mieltä. Mutta seuraavat kannanotot alkoivat olla jo hiukan liian osoittelevia kirjoittajan omia mielipiteitä, eivätkä varmaankaan läpäisisi tarkistusseulaa, jos oikein ammatti-ihmiset asialle laitettaisiin.

Mutta tässähän oli nyt hyvä tilaisuus hutkia vähän joka suuntaan. Väliäkös sen, jos tuli haukutuksi väärää puuta. Kun kärpänen näin jälkikäteen tutki ja mietti tarkemmin kissanruuan kommenttia, alkoi se sanavalinnoiltaan ja lauserakenteiltaan kovasti muistuttaa erästä varsin tuttua kommentoijaa, joka viime aikoina oli viettänyt koko lailla hiljaiseloa. Mutta oman suljetun bloginimen suojassahan saattoi taas aloitella kommentoinnin. Mikä sen mukavampi aihe olisikaan kuin kärpäsen morkkaaminen.

Kissanruuan kommentista innostuneena avasi myös VK tunnetusti sanaisen, vaikkakaan ei aina niin ymmärrettävän arkkunsa. Mahtoiko VK:lla olla myös lääketieteellistä koulutusta ja osaamista takanaan, kun hän niin asiantuntevasti selvitti käsityksiään ko. kansantaudin perimmäisistä syistä. Siihen loppupäätelmään lukija tuli, jos puoliakaan kommentista ymmärsi, että enempi oli kyse muotiasiasta kuin oikeasta sairaudesta.

”Oikeasti sairaiden” ei VK:n käsityksen mukaan tarvinnut sairauskertomuksiaan netissä muiden luettavaksi levitellä. Myöskään terveen papereilla ei täällä paljon kannattanut kehuskella. Se ei kehuskelijan osakkeita juurikaan nostaisi ainakaan VK:n silmissä, tuskin muidenkaan.

Nyt lensi bittiavaruuden halki ensimmäinen? selvästi karrelle palanut letunriekale. Tunsiko herra  VK mainitsemansa kirjoittajan ja tämän taustan, vai pelkkien nettikirjoitusten perusteellako arvionsa oli tehnyt? Suuri pettymys oli vallannut letunpaistajan sydämen hänen nyt huomatessaan, mikä kärpäsen mielistelijä VK oikein olikaan. Oliko oma rakas seurakunta kokonaan unohdettu, ja kun sentään kaksi kertaa oli yhteisissä kokouksissakin mukana oltu!

Nyt kysyy kärpänen. Tunsiko letunpaistaja kärpäsen ja hänen taustansa, vai pelkkien nettikirjoitusten perusteellako vain oli tullut käsitykseen, että tämä on ilkeä, ivallinen, pilkallinen, yksinäinen, pahantahtoinen nettikiusaaja? Mitä se Pyhä kirja sanoikaan? ”Miten voi nähdä rikan toisen silmässä, kun ei huomaa malkaa omassaan?”

Mutta tämähän olikin kokonaan toinen asia! Kärpästä nyt saikin haukkua ja nimitellä, vaikkei sitä tuntenutkaan. Kyllä sen paha täytyi olla, kun se tuollaisia kirjoitteli! Mutta me, me vasta hyviä olimme ja minä, letunpaistaja, oikein parhaista parhain: heikompien puolustaja ja oikeudenmukaisuuden väsymätön vaatija!

Mutta ei VK:kaan aivan helpolla nitistetty. Seurasi pitkä, tällä kertaa varsin maltillinen, selkeä ja jopa järkevä kannanotto asioihin. Se alkoi huomautuksella että ehkäpä ”hyvän” letunpaistajan ei niin näkyvästi kannattaisi vetää kotiinpäin yhteisiin tuttuihin sun muihin viittaamalla.

Myöskään ei kannattaisi heti nostaa maitoaan ottamalla jokaista sanaa kovin henkilökohtaisesti. Toki heitot oli tehty siihen suuntaan, mutta vain yleisellä tasolla. Jos joku olisi saanut kunnian olla aivan henkilökohtaisesti ”tulilinjalla”, olisi VK sen aivan varmasti selvin sanoin tuonut esiin ja useaan kertaan, niin että tyhminkin asian olisi käsittänyt (kärpäsen huom!).

Ei tuntenut VK ko. henkilöä, mutta epäili, että letunpaistaja hyvinkin olisi saattanut saman pöydän ääressä mainitun henkilön kanssa niitä maan mainioita lettujaan mutustella, hillolla tai ilman. Vielä epäili VK, ilmeisesti tällä kertaa psykologisiin opintoihinsa perustuen (kärpäsen huom!), että jos joku kovin pahasti otti nokkiinsa hiukankin negatiivissävyisestä kirjoituksesta, pitäisi syytä siihen etsiskellä kenties ennemmin jostain muualta kuin tuosta nimenomaisesta kirjoituksesta.

Ei tunnustanut VK myöskään sitä syntiä, että olisi kärpästä jollakin tavalla puolustanut ainakaan toisia enemmän. Pikemminkin oli vallan muuta yrittänyt. Mutta jokainenhan käsittää asiat juuri haluamallaan tavalla. Nyyrikki Nurinkurisen tapaa taisi monikin lukijoista ja kommentoijista harrastaa (kärpäsen huom!).

Sanan säilää osasi kärpänen VK:n mielestä kyllä loistokkaasti käytellä, muttei se toki ainoa lajissaan ollut. Oikein nimeltä mainiten löytyi lintukodosta useitakin yhtä taitavia, vaikkakin tyylilajiltaan erilaisia kirjoittajia. Mutta kärpäsen ”satiriikka” sai nautinnon väreet kulkemaan VK:n päästä varpaisiin (kärpäsen huom!). Muutoin ei ollut VK:lla kunniaa tuntea kärpästä lähemmin,  kuten ei juuri muitakaan kirjoittajia. Nekin, jotka oli tavannut, koki silti tuntevansa vain pinnallisesti.

Piiiitkä kommentti päättyi sanoihin, joita kärpänen itse varoo kovin herkästi lausumasta. VK toivoi, ettei hänen enää tarvitsisi aiheeseen palata sen paremmin nyt kuin tulevaisuudessakaan. Mutta kun jo syntymässä on siunattu oikeassa olemisen kalliilla armolahjalla, niin syntihän se olisi piilottaa kynttilänsä vakan alle (kärpäsen huom!). Joten eipä tuo VK:aan toivomus kovin pitkälle kantanut, kuten kohta taas saatiin huomata.