Mutta palataanpa taas itse asiaan eli surinaanpörinään blogissa noitten kärpäsen pienten, ajatuksellisten ”harharetkien” jälkeen. Kommentointi näytti menneen lähinnä kahden väliseksi viisasteluksi, kun lettuliisa ja VK vuoron perään vastailivat toisilleen pähkäillen, oliko sen sanonut tämä vai tuo ja jos oli, niin missä, miten ja mihin sävyyn.

Oli lettuliisan vuoro avata sanainen arkkunsa, josta ei sieltäkään sanoja koskaan jäänyt puuttumaan. Kokonaan eri asia on se, olisiko niitä aina ollut tarpeen lukijoiden tietoon saattaa, ja toivatko ne tosiaankin jotain lisävalaistusta asiaan, vai olivatko ainoastaan omaa pahan mielen ja katkeruuden purkamista ja vikojen näkemistä muissa, ei koskaan itsessä.

Mutta mitä ilmeisimmin lettu tunsi niin pakottavaa sanomisen tarvetta, ettei jo monista yrityksistään huolimatta kyennyt olemaan sana-arkkunsa kantta ainakin vähäsen raottamatta. Ja kun sen kerran avasi, niin samallahan sieltä otti ulos ja päästi ilmoille isommankin erän tavaraa. Turha oli saranoita kulutella vain muutaman vaivaisen sanan takia (kärpäsen huom!).

Lettu aloitti vuodatuksensa huomiolla siitä, että hiljaista oli, niin perin hiljaista. Seuraava lausahdus olisi ainakin kärpäsen mielestä vaatinut vähän lisäselvitystä. Lettu nimittäin mainitsi, ettei lainkaan moista hiljaisuutta ihmetellyt. Tässä kohtaa nousee tarkalle lukijalle heti mieleen lisäkysymyksiä. Miksei lettu ihmetellyt hiljaisuutta? Noin sanoessaan hän antoi lukijoiden ikään kuin ymmärtää, että tiesi kyllä hiljaisuuden syyn. Miksei hän sitten paljastanut sitä? Yrittikö hän tässäkin kohden vierittää syytä jonkun toisen kontolle?

Kärpäsen arvion mukaan syy oli juuri tuo viime mainittu. Eikä syntipukkia tälläkään kertaa tarvinnut kovin kaukaa haeskella. Jo seuraava kannanotto vahvisti tätä käsitystä. Lettu palasi taas VK:n mainintaan siitä, mitä lettu VK:n muistin mukaan oli sanonut pikkuyhteisöön kuuluvista ja kuulumattomista. Edelleenkään ei VK:n väite tuntunut tutulta.

Mutta eikös tämä ollutkin sanonut, että maininta oli ollut ”kärpäsen blogissa”. Se selittikin kaiken. Kärpänenhän kirjoitteli mitä sattuu ja muunteli asioita ja toisten sanomisia mielensä mukaan. Niin täytyi asian olla: kärpänen siitä oli jossakin kirjoittanut, letun sanomisia ne eivät missään tapauksessa olleet.

Loppuosa kommentista oli sellaistakin ”kuka on sanonut”, ”minä ainakaan en ole sanonut”, ”sen olen kyllä sanonut”, ”mitähän onkaan tullut sanotuksia” –puuroa, että lettuliisa upposi yhä syvemmälle omaan sanomistaikinaansa. Hyvä kun nenänpäätä enää taikinan seasta erotti (kärpäsen huom!). Se ei kuitenkaan estänyt häntä vielä taikinakulhon pohjaltakin huutelemasta, mitä mieltä hän kärpäsestä ja tämän kirjoittelusta oikein oli. Saman asian jauhamista toisia kirjoittajia loukaten ja väheksyen ja aivan henkilökohtaisuuksiin mennen jo ainakin puolensadan postauksen voimin oli niin väärin, niin väärin! Niin väärin se letun mielestä oli, että siitä aivan kysymys piti ilmoille kaikille lukijoille heittää.

Nytpä kysyy taas kärpänen. Missä on sanottu ja määritelty, mistä aiheista tai asioista saa kukin omassa blogissaan kirjoittaa? Kärpänen ei edelleenkään mennyt kenenkään toisen blogiin tai sivustolle mielipiteitään lausahtelemaan. Se pysyi kirjoituksineen tiukasti omalla pienellä sivullaan lähtemättä solvaamaan ja nimittelemään kommentoijiaan yhtään mihinkään muualle. Koska blogi oli julkinen, oli kaikilla halukkailla mahdollisuus päästä sitä lukemaan. Ja halukkaita toden totta näytti riittävän aivan kutsumatta! Myös kommentoijia, asian vierestäkin, riitti, mikä sekin tuntui aiheuttavan entistä suurempaa närästystä joittenkin vatsalaukuissa.

Ja lisää kysymyksiä kärpäseltä. Missä oli määritelty se aika, jonka kunkin asian käsittelyyn sai käyttää? Entä mistä voisi tietämätön kärpänen saada tiedon siitä, kuinka monta postausta lukumääräisesti asioista sai kirjoittaa? Eikö asioista yleensä kirjoitettu ja keskusteltu juuri sen aikaa, kun ne ihmisten mielenkiintoa herättivät ja mieltä liikuttivat? Vai oliko jokin yhteisö ja siellä sattunut tapaus muita pyhempi, eikä siitä sen vuoksi saisi kirjoittaa ja keskustella, eikä ainakaan esittää valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä.

Juuri tuollaiselta alkoivat lettuliisan kommentit vaikuttaa. Vielä loppuun vetäisi hän taas esiin tutun valttikorttinsa: nettikiusaaminen. Sitä oli ehdotettu aiheeksi jo monta monituista kertaa. Siitä oli kommentoijakin yrittänyt saada aikaan keskustelua jo vuosi sitten, mutta turhaan. Ja sitten hän itse vastasi ihmettelyynsä, miksei aihe tuntunut saavan tuulta siipiensä alle, vaikka niin kovasti yritettiin. Asia ei kiinnostanut ketään!

Niinpä niin! Taisikin olla niin, että tämä kommentoija ei enää nähnyt metsää puilta. Hän oli täysin sokeutunut yrittäessään koko ajan nähdä kärpäsen teksteissä nettikiusaamista. Mitään muuta hän ei enää kyennyt tajuamaan eikä ymmärtämään. Vaikka kärpänen olisi kirjoittanut sanan ”letun hattu”, olisi sekin varmasti lettuliisan mielessä kääntynyt kiusaamiseksi tavalla tai toisella. Hattu -sanalla oli kärpänen varmasti tarkoittanut jotakin muuta, aivan varmasti oli!

Yrittäessään kaiken aikaa kääntää kaikkea kärpäsen kirjoittamaa kiusaamiseksi, sai kommentoija ikään kuin oikeutuksen omille, ei aina niin päivän valoa kestäville lausahduksilleen ja nimityksilleen, joita hän surutta heitteli kehiin. Eihän kärpänen mitään tuntenut! Sitä sai arvostella ja vähätellä mielin määrin. Sitähän sekin teki kaiken aikaa eikä ymmärtänyt edes lopettaa, vaikka suoraankin sanottiin. 

Mielenkiintoinen on myös lettuliisan heitto: ”Saa vielä syytteet niskaansa.” Oliko sittenkin niin, että ihan pikkuisen käväisi joskus lettuliisan omankin mielen pohjalla epäilys, oliko itse tullut esiinnyttyä aina niin, ettei siitä mitään huomauttamista olisi, jos asia oikein suurennuslasin alle laitettaisiin. Kärpänen ei ollut vastannut mitään yhteenkään kysymykseen, syytökseen, ivasanaan, vähättelyyn, joita sen blogiin oli syydetty kasapäin.

Ei saanut lettu kysymykseensä vastausta myöskään muilta kommentoijilta. Ehkä he olivat tajunneet, etteivät oman pussin jauhotkaan täysin valkeita olleet. Oliko syytäkin pitää vähän pienempää suuta ja miettiä, mitä tapahtuisi, kun kärpänen sitten jonakin päivänä kukaties alkaisi syytöksiin vastailla.