- Päivää taloon! tervehti Markku hiljaisena miehenä oven sulkeuduttua kolahtaen hänen perässään. Vasta nyt tuntui talonväki huomaavan oven suussa lakki kourassa seisovan miehen. Emäntä laski Eskon lattialle ja tuli puristamaan Markun kättä, ja kohta isäntä seurasi perässä. Sanoja ei vaihdettu, mutta kummankin silmäkulmissa kimmelsi kirkas kyynel.

Sillä vaikka Sirkan vanhemmat olivatkin sekä loukkaantuneet, pettyneet että vihastuneet Markulle, kun tämä ensin oli vienyt Sirkan ja Eskon toiselle paikkakunnalle ja Sirkan kuoleman jälkeen kieltänyt vanhemmilta osallistumisen jopa tyttärensä hautajaisiin, suli kaikki kauna ja katkeruus nyt pois. Suru Sirkan ja kaksosten kuolemasta oli yhteinen ja huoli pienestä Eskosta samoin. Tai niin vanhemmat ainakin luulivat.

Kun pahin kankeus oli sulanut, kehotti appiukko Markkua istumaan, ja anoppi alkoi nopeasti järjestellä syötävää ja juotavaa pöytään. Matkamiehet olivat varmasti väsyneitä ja nälkäisiä. Esko oli jo täysin kotiutunut entuudestaan tuttuun taloon ja nälkänsä unohtaen alkoi purkaa pieniä kassejaan etsien niistä autoja ja muita moottorilla käyviä koneita, sillä hän tiesi saavansa vaarista takuuvarman leikkikaverin itselleen. Kauaa ei mennyt, kun nämä kaksi jo surrasivat ja pörräsivät lattialla autoja ja traktoreita edestakaisin työnnellen täysin yhteisiin leikkeihin uppoutuneina.

Puhuminen lähti käyntiin vähän kankeasti. Anoppi kyseli Markun ja Eskon kuulumisia, mutta Sirkasta hän ei tässä vaiheessa kysellyt mitään. Asia oli liian kipeä otettavaksi esille. Juteltiin säästä ja Markun työstä ja sivuttiin myös kotipaikkakunnan tapahtumia. Täälläpäin ei kummempia ollut sattunut.

Lopulta Markku alkoi varovasti puhua asiasta, jonka takia oli anoppilaan lähtenytkin. Olisiko mitenkään mahdollista, että isovanhemmat ottaisivat Eskon hoitoonsa ja kasvatettavakseen ainakin niin kauaksi aikaa, että Markku saisi järjestettyä työasiansa. Hänen pitäisi nyt luopua tuottoisasta vuorotyöstään ja hakea päivätöitä. Silloin hänellä olisi mahdollisuus saada Eskolle päivähoitopaikka työvuorojensa ajaksi.

Päivävuorovakansseja ei juuri tällä haavaa ollut tehtaalla tarjolla, mutta heti kun sellainen ilmaantuisi, hakisi Markku sitä ja ottaisi Eskon takaisin. Siihen asti olisi isovanhemmista korvaamaton apu, jos he vain suostuisivat pienen lapsen hoitajiksi ja peräänkatsojiksi. Markku tietysti korvaisi kaikki Eskosta aiheutuvat kulut.

Tupaan laskeutui syvä hiljaisuus, jonka vain Eskon iloiset, kirkasääniset kiljahdukset rikkoivat. Jo tässä vaiheessa jokainen kolmesta tuvassa istuvasta aikuisesta tiesi, että Markulla ei ollut aikomustakaan ryhtyä Eskoa hoitamaan missään vaiheessa. Sen tiesi Markku itse, sen tiesivät myös Sirkan vanhemmat, mutta kukaan ei lausunut ajatusta ääneen. Se, että Markku puhui aikeistaan hakea päivätöitä, oli vain keino selviytyä jotenkin eteenpäin ikävän aiheen käsittelyssä.

Jos kyse olisi ollut jostakusta muusta kuin oman kuolleen tyttären lapsesta, olisivat vanhemmat sanoneet muutaman valitun sanan Markun moraalista ja kunniakäsityksistä. Mutta nyt oli suru niin lähellä, sydän niin vereslihalla, ettei kummallakaan edes ollut sanoja. Ehkä ne tulisivat joskus myöhemmin, kuka tiesi…