Jostain syystä oli Lauran matkalaukku joutunut teille tietymättömille. Se oli tapahtunut jo jossakin muualla Euroopassa koneen vaihdon yhteydessä. Asialle ei siis täältä käsin voitu mitään. Piti vain odotella. Matkalaukku tulikin jo lauantaina kotiinkuljetuksena, joten siitä ei sen enempää harmia koitunut.

Laura tiesi Suomesta ainakin sen verran, että täällä olisi talvella kylmä. Niinpä hän halusi heti ensimmäisenä päivänä lähteä ostamaan itselleen talvivarusteita, lähinnä takkia. Sukkia, pipoja ja käsineitä hänellä kyllä oli mukana omasta takaa. Koska rahaa oli niukanlaisesti käytettävissä, päätettiin ostoksia mennä tekemään kirpputorille. Sieltä löytyikin jopa pari sopivaa ja hyvää takkia edulliseen hintaan. Niin oli se huoli saatu pois mielestä.

Sitten oli avattava pankkitili. Sekin hoitui, ja Lauralla mukana ollut käteinen raha saatiin sijoitettua pankkitilille, johon hänellä yksin oli käyttöoikeus. Vaihto-oppilassysteemiin kuului, että perhe tarjosi vaihdokille asunnon, ruuan, puhtauden ja oman halunsa mukaan muuta ylimääräistä. Rahaa ei tarvinnut antaa, vaan sen mitä vaihdokki itse halusi ostaa, hänen kuului maksaa itse. Tällaisia ostoksia varten hänen oma perheensä lähetti hänelle rahaa.

Laura oli kuitenkin otettu perheenjäseneksi, joten hänelle annettiin ja kustannettiin lähes kaikki sama, mikä omallekin tyttärelle. Soile oli siitä erityisen tarkka. Hän halusi, ettei vaihdokki missään vaiheessa tuntisi olevansa jotenkin huonompi kuin perheen tytär. Muutenkin oli Soile kovin innostunut siitä, että pääsisi esittelemään suomalaista kulttuuria ja kaikkea suomalaisuutta vaihdokille. Hän nimittäin ajatteli, että tämä, totta kai, olisi kiinnostunut kaikesta uudesta ja erilaisesta, kun kerran tänne asti oli lähtenyt.

Mutta taas sai Soile oppia kantapään kautta, että ei kannattaisi odottaa niin kovin paljoa mistään asiasta, ettei pettymys sitten olisi liian suuri. Ensimmäinen kompastuskivi tuli jo kielen opettelussa. Tytär oli Chiaran vaihtokodissa nähnyt, että eri puolille taloa oli kiinnitetty sanalistoja, joihin oli kirjoitettu lapun lähistöllä olevien asioitten ja esineitten suomenkielisiä nimiä. Tällaista tapaa oli myös vaihto-oppilasjärjestö suositellut. Tavoite ja edellytyshän oli, että suomen kieli oli hallussa, kun vaihtovuosi olisi takana.

Niin sitten tytär kirjoitteli sanalistoja ja sijoitteli niitä eri paikkoihin helposti nähtäville toiveenaan näin helpottaa Lauran kielen opiskelua. Pettymys oli melkoinen, kun Laura lähes ensi töikseen ilmoitti, ettei aikonut opetella suomen kieltä. Hän oli tullut tänne englantia oppimaan. Siitä olisi hänelle hyötyä myöhemminkin, kun taas suomesta ei. Ei hän ajatellut, että vuosi suomalaisessa perheessä sujuisi mukavammin, kun voisi käyttää yhteistä kieltä. Samalla se osoittaisi, että kiinnostusta muuhunkin kuin ilmaiseen asumiseen ja oleskeluun vieraassa paikassa oli olemassa.

Soile ei kyllä tähän aikonut suostua. Alkuun oli tietysti käytettävä englantia, mutta joulun jälkeen alkoi Soile puhua Lauralle lähes pelkästään suomea. Mutta eihän ketään voi väkisin opettaa. Jos oma motivaatio puuttuu, on opettaminen turhaa. Ja Lauralta kielenopiskelumotivaatio puuttui tykkänään.