Tämmönen nätti rivi pitkiä tyttöjä ja naisimmeisiä viettää tänään Luonnonkukkien päivänä nimipäivääsä: Vieno, Moona, Viena, Mona ja Monika.

Vieno on suomalainen naisen ja miehen etunimi. Vieno kuuluu 1800-luvun lopulla yleistyneisiin uudisnimiin, joissa lapselle toivottiin hyvää ominaisuutta kuvaava nimi. Vieno tarkoittaa 'tyyntä', 'hentoa', 'pehmeää' ja 'hiljaista'. 1900-luvun alussa nimi oli käytössä sekä miehillä että naisilla, mutta sitä on alun alkaen pidetty enemmän naisen nimenä. Suosituimmillaan Vieno oli 19001920-luvuilla. Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1908. Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Vieno-nimen on saanut noin 16 800 henkilöä, joista alle 2300 on miehiä.

Viena on suomalainen naisen etunimi. Nimi on mahdollisesti muunnelma nimestä Vieno, mutta viittaa toisaalta myös Vienan Karjalaan.Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Viena-nimen on saanut noin 600 naista ja alle 15 miestä.

Mona on naisen etunimi. Se on lyhenne nimestä Monika (Monica). Italiassa Mona tai Monna on lyhenne sanasta madonna. Vanhoissa germaanisissa kielissä Mona lienee tarkoittanut myös Kuuta. Suomessa nimi Mona on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu noin 2500 henkilölle, joista ainakin kaksi on miehiä. Nimi on Suomessa käytössä myös muodossa Moona.

Monika, eri kielissä myös Monica ja Moonika, on naisen etunimi. Nimen varsinaista merkitystä ei tiedetä, mutta se on todennäköisesti pohjoisafrikkalaista tai foinikalaista alkuperää. Kristityissä maissa nimen on tehnyt suosituksi Augustinuksen äiti Pyhä Monica, joka sai poikansa kääntymään kristinuskoon. Suomessa nimi Monika on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 2552, Moonika 182 ja Monica 3583 henkilölle. Nimeä ei ole suomenkielisessä kalenterissa, mutta suomenruotsalaisen kalenterin mukaan Monikan nimipäivä on 15. kesäkuuta.

Ku oli monta onniteltavaa, niin pitkät oli sepustuksetki nimistä ja niijen merkityksistä sun muista kommervenkistä tänään. Kaiken muun hyvän lisäks tänään vietetään vielä Luonnonkukkien päivää. Niin että tekemistä ja juhulimista riittää tänään, jos vaan viihtii nostaa takamuksesa tuolista ja lähteä liikkeelle.

Yhteispohjoismaisen Luonnonkukkien päivän tavoitteena on kasvituntemuksen ja -harrastuksen edistäminen sekä yhteisten luontokokemusten tarjoaminen mahdollisimman monelle.

Ite huomasin tuon Luonnonkukkien päivän vasta aamulla. Täälläki järijestettiin retki sen tiimoilta, ja olisin menny mukaan, jos olisin aikasemmin havahtunu asiaan. Ny en enää oikeen kerenny, ku olin järijestäny itelleni kaikellaista muuta hommaa. Mutta ohan se ens kesänäki. Meen sitte, jos luoja suo, oon hengissä ja jalaka vielä nousoo.

Yleensä oon kyllä sitä mieltä, että mitään asioita ei kannattais siirtää huomiseen tai ens viikkoon tai ens vuoteen. Ne on tehtävä sillon, ku ne mieleen pällähtää, jos suinki mahollista. Muuten on vaara, että ne jää kokonaan tekemätä. Mutta tuo retki mun nyt on siirrettävä vuojen päähän, ei siinä auta itku eikä hammasten kiristys eikä mikään.

Noista nimistä tai oikeastaan tuosta Vieno -nimestä mun pitää sanoa vielä jokunen sana. Mulla on yks hyvä Vieno -niminen ystävä, vähä vanhempi ihiminen jo. Mutta virkku on. Teköö hyväntekeväisyyttä moneen suuntaan eikä tunnu väsyvän ollenkaan, vaikka on ollu eläkkeellä jo yli kymmenen vuotta. Heinäkuussa lähetään yhessä reissuun Vienan Karjalaan, niin että siinä tuo Viena –nimiki ny tuli.

Sitte mulla oli Vieno-niminen kummitäti. Se oli äitin sisko ja asu Jalamari-nimisen miehesä ja perheesä kans naapuripaikkakunnalla. Siellä käytiin usein kylässä, ja se oli justiin se kyläpaikka, jossa tarijottiin sitä kauheaa maitoon keitettyä limppisoppaa, jossa limpit oli vehenäjauhomykyjä ja suolatonta, oikeen hapanta ruislimppua. Ei ne menny mun suustani alas sillon lapsena ja tuskin menisivät vieläkään.

Vieno oli rempseä ihiminen. Se sairastu sokeritautiin, ku moottoripyörä ajo sen päälle aivan kotinurkilla, ja sen haima repes. Vieno oli tulossa kotiin linija-autolla ja meinas ylittää tien, ku moottoripyörä posautti päälle. Sen erän perästä ei Vieno tervettä päivää nähäny, mutta se eli kyllä aika vanhaks.

Vienohan voi olla niin naisen ku miehenki nimi. Oon mää yhen Vieno-nimisen miehenki tuntenu. Vaikka ei kai sitä voi oikeen tuntemiseks sanoa, ku se oli aikamies ja mää olin laps. Se oli Vieno Kurvinen, kiertävä hieroja. Se oli erikoinen mies, naimaton, komea ja kuluki talosta taloon akkoja hieromassa.

Akat vissiin oli kuullu, että tämä Vieno mielellään olis käsitelly hierottavasa mahollisimman perusteellisesti joka paikasta. Ja kait semmosta oli jossain päin maalimaa tapahtunukki. Niinpä ainakaan meijän nurkilla ei Vieno saanu olla kahestaan hierottavan akan kans, vaan aina oli toinen akka sukantekeleen kans vahtimassa, ettei Vieno vaan hierassu väärästä kohasta. Mää kyllä luulen, että moniki akka olis ihan mielellään antanu Vienon hieroa vähä sieltä sun täältä, mutta näön vuoks piti olla esiliina paikan päällä.

Vienolla oli tatuointi olokavarressa. Siihen aikaan se oli vielä aika harvinaista, ja tietenki se kiinnosti meitä kakaroita. Se oli kauniin naisen kuva, ja mää oon ny aikaihimisenä aatellu, että se varmaan oli Armi Kuuselan kuva. Siltä se ainaki näytti. Äitin ja isän kihilakuva oli meillä kammarin seinällä. Äiti oli nuorena kans nätti ihiminen ja saatto muistuttaa vähä Armi Kuuselaa. Vienopa keksi sanoa mulle ja mun kaksosvelijelle, että se oli meijän äitin kuva. Me tietenki uskottiin, kakaroita ku oltiin, eikä vissiin kehattu kysyä keltään, mitä se oikeen meinas.

Semmonen oli Kurvisen Vieno, kiertävä hieroja. Mutta on Suomen politiikassaki vaikuttanu jokunen Vieno. Esimerkiks V. J. Sukselainen. V tarkottaa just Vienoa ja J Johannesta. Sehän on ollu Suomen pääministeriki pariin otteeseen ja sillosen Maalaisliiton, sittemmi Keskustapuolueen, nykysen Keskustan kansanedustaja.

Ja jos joku ny luuloo, että oon varastellu tietoja ja esitän niitä omissa nimissäni, niin en oo varastanu enkä esitä. Henkilökohtaset jutut löytyy mun omasta pääkopasta, mutta muu tieto Wikipediasta. Ettäs tiijättä!