Sirkan vanhemmat olivat pakahtua suruunsa, kun he kuulivat että heidän ainoa lapsensa ja kaksi pikkuista tyttärentytärtä olivat kaikki kuolleet. Vielä suurempi oli heidän murheensa, kun Markku tylysti ilmoitti, että hän hoitaisi hautajaiset ja kaikki niihin liittyvät asiat yksin. Sirkka ja kaksoset haudattaisiin paikkakunnalle, jolla Markku nyt asui. Hautapaikka oli jo hankittu, hautajaisiin ei osallistuisi muita kuin Markku. Edes Eskoa ei Markku aikonut ottaa haudalle mukaan.

Näin toimiessaan Markku kuvitteli kaiken sujuvan steriilisti ja siististi. Kun Sirkan ja kaksosten kuolemasta ja hautajaisista ei tehtäisi suurta numeroa, asia unohtuisi pian, ja hän itse voisi jatkaa elämäänsä tarvitsematta tuntea syyllisyyttä siitä, että ei ollut ollut kotona Sirkan synnytyksen alkaessa.

Minkäpä hän sitä paitsi olisi asioiden nykyiselle tilalle mahtanut, vaikka olisi kotona ollutkin? Ei hän sentään mikään Jumala ollut! Synnytys oli alkanut ennen aikojaan, ja Sirkka oli ollut sairaalassa lääkärien valvonnassa kaiken aikaa. Mihin Markkua muka olisi tarvittu ja miten hän olisi voinut asiassa auttaa? Hän oli ollut laillisilla asioilla hankkimassa kasvavalle perheelleen elantoa ja parempaa tulevaisuutta. Ei häntä voitu syyttää yhtään mistään!

Selittäessään itselleen asioita näin kerta toisensa jälkeen, yritti Markku tukahduttaa omantunnonpistokset, jotka kaikesta huolimatta pääsivät hänet joskus yllättämään, kun hän ei muistanut olla tarpeeksi varuillaan. Kyllä hän tiesi, että synnytys hyvinkin oli saattanut alkaa etuajassa sen vuoksi, että hän oli kylmästi ilmoittanut Sirkalle olevansa joulun tehtaassa. Se oli ollut Sirkalle kova pala ja suuri pettymys. Niin tyhmä ei Markku ollut, ettei olisi ymmärtänyt henkisen puolen vaikutusta fyysisiin toimintoihin.

Ja kuka tahansa toinen mies olisi ollut vaimonsa tukena tämän odottaessa kaksosia. Markku sen sijaan oli jättänyt Sirkan kahdestaan Eskon kanssa moneksi päiväksi kysymättä kertaakaan, miten nämä jaksoivat. Niin, kyllä Markku tiesi toimineensa väärin, mutta että joku siitä hänelle muistuttaisi, sitä hän ei aikonut sietää. Elämässä nyt vaan tapahtui kaikenlaisia asioita. Kuolemalle ei kukaan voinut mitään, näin Markku ajatteli ja kovetti taas mielensä…