Seuraavaa tapaamistamme edeltävänä torstaina sain Sinulta lyhyen viestin. Siinä kommentoit blogiani, jossa kerroin ensitapaamisestamme pitkäperjantaina. Kirjoitit, että siitä lukiessasi tunsit sydämesi takovan maksimisykkeitä lähennellen. Aivan kuin eilen vasta olisi pitkäperjantai ollut. Lähes samaan hengenvetoon jatkoit, että onneksi sentään huomenna on perjantai eikä mikä tahansa perjantai, vaan päivä, jolloin saat luoksesi minut, Susimetsän Punahilkan.

 Ei liene kenenkään vaikea arvata, että ilo läikähti sisälläni pienen tiu`un tavoin helähtäen, ja kuuma puna nousi poskilleni, kun mieleni täytti odotus ja kaipaus päästä syliisi suukoteltavaksi ja hyväiltäväksi. Olihan edellisestä tapaamisestamme kulunut jo lähes kaksi viikkoa, ja vaikka minulla monenlaista puuhaa ja touhua olikin ollut koko ajan, olit Sinä kuitenkin ollut usein mielessäni, ja olin kaivannut yhteisiä, kiireettömiä huuman ja hurmion täyttämiä päiviä ja öitä.

Sillä tämä susipolku poikkesi kaikista aiemmista. Ensinnäkin tämä oli kestänyt jo pitempään kuin yksikään toinen tätä ennen. Olimme tavanneet useita kertoja ja viettäneet aikaa yhdessä monta päivää ja yötä peräkkäin. Eikä kertaakaan vielä minua ollut ruvennut läheisyytesi ahdistamaan. Tunsin olevani vapaa tulemaan ja menemään haluni ja tahtoni mukaan. Et asettanut minulle rajoja tai määräaikoja, joihin mennessä jotakin lopullista olisi selvittävä. Sain tulla elämääsi juuri niin pitkälle kuin itse haluan, ja se tuntui vapauttavalta.

En minäkään asettanut rajoja Sinulle. Sinulla oli omat velvoitteesi alaikäisen tyttäresi suhteen. Ne menivät kaiken edelle, ja minusta oli hyvä juuri niin. Meillä kummallakin oli työmme, myös ne piti hoidettava. Asuimme eri paikkakunnilla, ja kummallakin oli oma koti huolehdittavana, Sinulla peräti iso talo puutarhoineen ja pihoineen.

Viihdyimme toistemme seurassa, nautimme siitä. Myös kaikki intiimi ja läheinen, mitä yhdessä koimme, on ainakin minulle lähes elinehto. Silti on meillä kummallakin myös yksityisyys, jota tarvitsemme ja vaalimme, ja jota myös toisen osapuolen on kunnioitettava.

Tällaisia mietin mielessäni, kun taas perjantaina iltapäivällä ajelin luoksesi. Tällä kertaa valitsin reitin, jota aiemmin en ollut käyttänyt. En ollut aivan varma, osaisinko sitä kautta, mutta uudenlainen itseluottamus oli vallannut mieleni, enkä ollut lainkaan huolissani osaamisestani. Jos ajaisinkin harhaan, osuisin kyllä jotakin kautta oikealle tielle.