Jo nuoruudessaan äiti harrasti vaativiakin käsitöitä. Minulla on edelleen tallessa monia virkattuja ja kudottuja töitä, joita hän paimenessa ollessaan kertoi näpränneensä. Kokoelmaan kuuluu olkalaukku, jossa on koristeena pumpulilla täytetyt pampulat. Sen äiti vielä eläessään korjasi, kun se oli jostakin kohdasta mennyt rikki.

Monia vuosia käytin myös virkattua, vuorillista keinutuolipeittoa, mutta sitten se alkoi käytössä kulua niin, että katsoin viisaimmaksi siirtää sen varastoon. Yöpöydälläni on edelleen valkoinen, hyvin ohuesta langasta neulottu pyöreä pitsiliina. Sekin on jo reunastaan hiukan risa, mutta kestää vielä käyttöä. Toinenkin pyöreä pieni liina on käytössä. Se on virkattu hiukan paksummasta langasta eikä ole aivan niin kaunis kuin neulottu liina.

Tallessa ovat myös lakanat, joihin on kauniisti kirjailtu äidin tyttöaikojen nimikirjaimet RK kirjailtujen lehtien sisään. Olen käyttänyt niitä aikoinaan pitkällä pöydällä juhlaliinoina, sillä lakanat ovat niin kapeita, ettei sellaisia enää voi minkäänlaiseen vuoteeseen sijata. Ne saa tyttäreni muistona mummostaan. Ehkä hänellä joskus on pitkä pöytä, johon lakanat sopivat hyvin liinoiksi.

Monenlaista muistoa äidin käsityötaidoista on siis tallella edelleen niin minulla kuin varmasti vielä elossa olevilla sisarillanikin. Aina kun ne varastoja penkoessa osuvat käsiin, muistuu mieleen äiti ja hänen rakkautensa kädentöihin.

Kun äiti sitten jo oli vanha ja sairas ja vietti diabeteksensa takia pitkiäkin aikoja sairaalassa, ei hän sielläkään malttanut laiskana olla. Koska hänen ei tarvinnut maata paikallaan sängyssä koko aikaa, hän osallistui mielellään terveemmille potilaille järjestettyyn askarteluun. Siellä syntyi monenlaisia koriste-esineitä, helmiä, liinoja ja muita pikkukäsitöitä, joita hän sitten mielellään antoi eteenpäin. Kipsivalusta hän oli erityisen innostunut. Kauniita pikkuenkeleitä ja gerubeja on minulla vieläkin laatikollinen varastossa. Ne varmaan voisin lahjoittaa vaikka hyväntekeväisyyteen. Tuskinpa äiti siitä mieltään pahoittaisi.