Kylmää talvea elettiin edelleen päivä kerrallaan. Minä kirjoittelin blogiani, kävin silloin tällöin treffeillä suosikkikahvilassani ja harrastin myös teatteria. Mies soitteli minulle ahkerasti, kirjoitteli hänkin blogiaan ja teki uusia tulkintoja korttien kertomasta aina, kun minä pyysin.

Nyt muistankin, että eräs oleellinen asiasisältö miehen ensimmäisestä viestistä on jäänyt minulta kokonaan kertomatta. Mies nimittäin arveli ensimmäisen kerran yhteyttä ottaessaan, että kun blogissani kerroin niin avoimesti treffeistäni ja muistakin tapaamisistani miesten kanssa, sahasin sillä keinoin samalla omaa oksaani. Eihän kait kukaan vähänkään järjissään oleva mies halunnut ehdoin tahdoin päästä päätähdeksi tarinaan, jota koko silloinen Susimetsä silmät kiiluen luki. Kukaan tuskin myöskään haluaisi lukea blogistani olevansa juuri se hyllytetty tai muuten vain Susimetsän synkkään pöpelikköön heitetty miesressukka, jota minä kovin vaativaisena en ollut kelpuuttanut kanssani samaa polkua tallaamaan.

Miehen neuvo oli, että jos halusin oikeasti saada seuraa Susimetsän eli siis deittipalstan miehistä, piti minun hiukan miettiä, mitä ja ennen kaikkea miten kirjoittaisin. Arat miehet eivät varmasti uskaltaneet ottaa minuun yhteyttä lainkaan pelätessään, että minä ensimmäisen sopivan tilaisuuden tullen tarttuisin virtuaaliseen sulkakynääni ja läväyttäisin kaikkien luettavaksi tarinan heistä itsestään. Tarinasta ei varmastikaan tulisi puuttumaan sellaisia yksityiskohtia, jotka saattaisivat saada niskakarvat pörhistymään yhdeltä jos toiseltakin.

Ne taas, jotka poluilleni kelpuuttaisin, saattoivat olla melko rauhallisin mielin. Heistä tuskin tarinaa kirjoittaisin, vaikka aineksiakin olisi. Ja jos kirjoittaisin, niin luultavasti hyvin myötäsukaan heidän turkkejaan silittelisin. Mutta kun tulevaisuuteen ei voinut nähdä edes kortteihin vilkuilemalla, ei voinut tietää, jatkuisiko mahdollisesti lupaavasti alkanut taivallus ja miten pitkään. Minä olin useimmille deittipalstan miehille vaarallinen tuttavuus. Parasta oli pysytellä mahdollisimman kaukana minusta.

Tämä asia oli kuitenkin sellainen, josta en suostunut tinkimään yhtään. Minä kirjoittelisin tarinoitani aivan samaan tyyliin kuin aiemminkin välittämättä vähääkään siitä, kuinka monta miestä kirjoituksillani karkotin Susimetsän synkkiin varjoihin. Uskoin nimittäin vakaasti siihen, että liikuskeli siellä sellaisiakin miehiä, jotka eivät tarinoitteni sanailua säikähtäisi, vaan osaisivat lukea muutakin kuin pelkät sanat. Olihan se jo nähty ja todeksi todistettu, vaikka mitään elämän mittaisia ei poluistamme ollut muodostunutkaan. Myös tämä kyseinen mies kuului heihin, jotka olivat nähneet pintaa syvemmälle.

Mainitsin miehelle vielä sen, että tämä kyllä toisella suupielellään varoitteli minua tuhoamasta omia mahdollisuuksiani miesten keskuudessa. Toinen suupieli taas suolsi solkenaan kehuja siitä, miten mukavia ja mielenkiintoisia tarinoita kirjoittelin. Eikö tässä nyt ollut ilmiselvä ristiriita?