Näytti siis siltä, että riita oli saatu sovittua. Vähän vielä ihmeteltiin poistettuja kirjoituksia ja kommentteja, kun kaikille ei ollut oikein selvää, olivatko suivaantuneet lähtijät ne itse poistaneet, vai oliko ne poistettu ylläpitäjien toimesta.

Mutta kaikella ikävälläkin on taipumus hiljalleen painua unholaan ja jäädä vain hämäräksi muistoksi historian lehdille havisemaan. Niin kävi tällekin riidalle ja riehaannukselle. Kohti uusia seikkailuja purjehti taas blogilaiva reippaitten kippareittensa luotsaamana, ja uljaan ja ah, niin yksimielisen, mukavan ja sopuisan miehistön pyörittäessä ruoria ja reivatessa purjeita.

Edessä siinsi aivan uskomaton ja suorastaan tarunhohtoinen tulevaisuus! ”Voiko näin ihanaa ja yhteisöllistä porukkaa olla olemassakaan?” Tuollaisen kysymyksen saattoi rivienvälilukemisella aistia monista kirjoituksista. ”Kyllä me sentään olemme jotakin! Meitä eivät syksyisellä, synkällä merellä riehuvat tuulet tai myrskyt hetkauta, saati kaada. Tänne sovimme me kaikki saman suojaavan peiton alle. Anteeksikin osaamme antaa, ja se se vasta taito on!”

Mutta tylsältähän tuollainen yksimielisyys ennen pitkää alkaa tuntua. Jo alkoi taas kuulua soraääniäkin. Eräs ahkerasti blogiaan päivittänyt ja kaikenlaista itsestään ja elämästään kertoillut tajusi vasta jonkin aikaa sivustolla oltuaan, että kirjoituksia pääsivät lukemaan kaikki halukkaat. Se taisi olla pienoinen yllätys, ja syyttävä sormi oli jo nousemassa ylläpitäjien suuntaan: ”Miksei ole kerrottu?” No, tuollaisesta tietämättömyydestä ei kyllä mitenkään voi syyttää muita kuin itseään, joten omaan piikkiinsä oli tämänkin kirjoittajan ”nettijulkisuudesta” lankeava lasku otettava.

Mikä lie vainoharhaisuus ja itsensä tehostamisen tarve sitten vaivasi sitä kirjoittajaa, joka lähes jokaisen kirjoittajan blogista oli löytävinään itsensä jossakin roolissa; mutta peijakkaat kirjoittajat olivat vain niin ovelia, että piiloviestein tökkivät tuota onnetonta, joka poukkoili sinne tänne kysymyksiä, kommentteja ja arvailuja heitellen. Mahtoiko ko. jokapaikanhöylä toisten ponnekkaista vakuutteluista huolimatta lopulta edes uskoa, että hänestä ei todellakaan ollut kyse; tuskinpa, kun kohta jo uudestaan oli samaa asiaa tivaamassa.

Sivustolla oli mahdollisuus myös arvioida toisten tuotoksia. Hyvä ei ollut sekään, sillä jotkut alkoivat nähdä siinä selviä ajojahdin piirteitä. Laittoipa etusivulle kuulemma mitä tahansa, niin aina sai vain huonoja arvosanoja. Voi, voi sentään! Onhan se nyt aivan kamalaa, jos toiset eivät pidäkään siitä, mitä juuri minä olen saanut aikaan. Ja vielä sanovat sen! Kyllä selvästi olivat vainoajat asialla; ei tällaista muuten voinut tulkita!

Tämä ilmeinen epäkohta saatiin korjattua sillä, että enää ei ollut mahdollisuus valmiissa arviointiasteikossa sanoa mitään poikkipuolista mistään kirjoituksesta. Kriteerit olivat nyt kokonaan uudet. Nimettömänä ei siis päässyt ketään tökkimään. Ainoastaan hymistelyt ja kehut ja kannustavat sanat olivat sallittuja. Eihän nyt toki haluttu täällä yhteisessä ihanassa lintukodossa kenenkään mieltä mitenkään pahoittaa, saati loukata. Pois se meistä…!