Tomaattihutusta tuli kyllä niin hyvää, että on mun vissiin pakko vähä kertoilla, miten sen tein, vaikka muuten oon kyllä sitä mieltä, että ruuanlaitossa, niin ku monessa muussaki asiassa rajana on vaan taivas ja ihimisen oma mielikuvitus, kokeilunhalu ja rohkeus.

Ensin mää terotin ison keittiöveiten. Sillä oli hyvä pilikkoa tomaatit. Kovin pieniks mää en niitä pilikkonu, ku niillä oli kyllä aikaa kiehua ja pehemetä. Tomaattia tais olla kaiken kaikkiaan kymmenkunta. Osa oli vähä nahistuneita, mutta se ei mitään haitannu. Huonot kohat otin pois, jos niitä oli. Jos haluais oikeen hienoa ja samettista keittoa, pitäs tomaatit kaltata. Mää en semmoseen hommaan viiti ruveta. Tykkään muutenki vähä rososemmasta keitosta. Siinä saa olla kuorenpaloja nukana, mua ne ei haittaa ollenkaan.

Sitte silippusin sekaan yhen punasen paprikan, vähä nahistunu seki, mutta muuten hyvä, puolet elikkä latvapään isosta purjosta, pari punasipulia ja pari tavallista sipulia. Valakosipulia mulla ei ollu, mikä vähä harmitti. Kaikki aineet heitin kattilaan, pari desiä vettä pohojalle ja mausteiks tässä vaiheessa mustapippuria, jotain pippurisekotusta ja savustettua chiliä. Sitte vaan kansi päälle ja levylle.

Ku ainekset näytti sopivan pehemeiltä, otin esiin pienen yleiskoneeni, jonka aikonaan hankin, ku tyttö oli pieni. Sillä jauhon koko roskan niin hienoks, ku se vaan meni. Sitte kaikki takasi kattilaan. Nyt oli vuorossa suurustaminen ja lopullinen maustaminen. Ensin palastelin sekaan valakohomejuustoa, olisko ollu 150 rammaa. Seuraavaks turkkilaista kymmenrosenttista jukurttia 250 rammaa. Vielä vähä kermanloppuja makua pehementämään.

Sitte maiston. Suolaa en ollu lisänny vielä yhtään, ja huttu maistu vähä vetiseltä. Heitin suolat sekaan arviokaupalla. Tavallisesti käytän hienokiteistä merisuolaa, mutta se oli päässy loppumaan. Piti tyytyä pansuolaan, josta en tykkää, ku sitä pitää laittaa niin palijo, että se jossain tuntus. Lisäsin vielä mausteita: currya, muskottipähkinää ja kuivattua basilikaa. Ja lopuks sokeria. Hunajaa oisin laittanu, mutta sitä mulla ei ollu.

Sitte olin aika tyytyväinen makuun. Jätin kattilan vielä sammutetulle levylle vähä hautumaan. Tuommosissa hutuissa on se hyvä puoli, että niijen maku yleensä paranoo vaan, ku ne muutaman päivän muhii jääkaapissa. Maut ikään ku tasottuu ja pyöristyy. Tänään ja huomenna ja vielä varmaan seuraavanaki päivänä mää syön sitte kermasta tomaattikeittoa. Laitan vähä leipäkrutonkia sekaan ja eiköhän se aika hyvältä maistu, luulen ma!