Päivä, jolloin uudistuksia ja muutoksia sivuilla tehtiin, oli torstai. Koko iltapäivän ja illan pääsy sivuille oli estetty ja jäsenille kerrottiin vain, että uudistuksia paraikaa päivitettiin. Ei auttanut kuin odottaa, koska mitään muutakaan ei voinut tehdä.

Sitten koitti perjantai. Se ei ollut päivämäärältään kolmastoista, mutta synkkä ja musta epäonnen päivä se monelle, erityisesti blogia kirjoittavalle taisi olla. Sivut olivat toden totta uudistuneet. Enää ei blogiosastoa löytynyt mistään, saati omaa blogisivua, vaikka kuinka monta kertaa olisi sivua yrittänyt aukaista.

Hämmennys ja pettymys valtasivat blogikansan mielen. Miten meille voitiin tehdä näin? Kuka oli tämän kaiken takana? Mitä tämä oikein merkitsi? Ja missä olivat blogisivut, kun ei niitä mistään löytynyt?

Kun ensihämmennyksestä ja  –pettymyksestä oli jotenkin selvitty, kuohahti blogiväen kiukku! Miksi blogit poistettiin? Ja miksei niitten poistamisesta mitään etukäteen ilmoitettu, jotta edes olisi voinut tallentaa vielä tallentamattomat merkintänsä. Ylläpidon asiakaspalvelu alkoi saada tulikivenkatkuista postia, jossa kyseltiin blogien perään ja vaadittiin niitä palautettaviksi heti eikä viidestoista päivä.

Mutta vaikka kuinka kiukkuista postia olisi lähettänyt, kilpistyi kaikki kiukku aina ylläpidon ympäripyöreisiin ja vähätteleviin vastauksiin. ”Olet jäseneksi liittyessäsi hyväksynyt säännöt, joissa sanotaan, että ylläpidolla on oikeus muuttaa sivujen sisältöä siitä erikseen jäsenistölle ilmoittamatta. Tässä on nyt toimittu vain sovittujen ja hyväksyttyjen sääntöjen mukaisesti.” Tätä samaa mantraa toisteltiin päivästä toiseen kyllästymiseen asti. Välillä kerrottiin, että blogien palauttamiseen voi kulua paljon aikaa. Kukaan ei osannut sanoa, palautetaanko niitä ja jos, niin milloin. Myös se mainittiin, että kyseessä oli varsinaisesti deittisivusto, joten blogien poistolle ei niin ollen ollut mitään estettä.

Tähän oli blogikansan tyytyminen. Ei auttanut itku eikä valitus, eivät pyynnöt eivätkä uhkailut. Tuntui kuin vastassa olisi ollut suuri näkymätön seinä, joka ei vastannut, vaikka siltä mitä olisi kysynyt. Blogikansa oli pantu polvilleen, eikä sen polvilleen panija välittänyt tipan tippaa, kuinka kauan se maassa konttaisi keräillen taivaan tuulista niitä vähiä rippeitä blogimerkinnöistään, joita muutaman muistamansa hakusanan avulla sattui löytämään. Olihan jäsenyysrahat saatu kerättyä, ja sehän oli pääasia. Bisnes on bisnestä!

Muutama jäsen yritti sentään vielä saada ”blogijumalaan” jonkinlaista kontaktia kirjoittelemalla lehtiin ja lähettämällä tutkintapyynnön asioitten oikeellisuudesta kuluttaja-asiamiehelle. Kaikki kaikui kuitenkin kuin kuuroille korville. Blogit olivat ja pysyivät poissa, ja vähitellen alkoi myrsky vesilasissa tyyntyä. Mutta sisällä kyti…