Tämä päivä, tapaninpäivä, ”valakeni” yhtä harmaana ku eellisetki päivät, mutta nyt ei vettä enää tullu tihkuttamalla, vaan suorastaan kaatamalla. Kovin on ollu märkä ja sateinen joulu, mutta ei se mua oo suuremmin haitannu, niin ku vissiin jo monesti oon sanonuki. Mukavaa on kumminki, ku aurinko sitte jossaki vaiheessa vähä rupeaa pilikistämään. Ja onhan päiväki vanhan kansan mukaan tänään jo kukonaskelen pitempi, ku talavipäivänseisaukseen verrataan. Tämmösillä keleillä sitä ei kyllä mistään huomaan. Musta, märkä maa imöö kaiken vähäsenki valon ihteesä.

Tapaninpäivähän on vanha ristillinen juhula. Se on ensimmäisen marttyyrin elikkä siis uskosa puolesta kuolleen Stefanoksen ja kaikkien muijenki marttyyrien muistopäivä. Kirkkovuojen väri on kesken kaiken punanen, mikä viittaa vereen ja kärsimykseen, ku se joulupäivänä on valakonen.

On Tapaninpäivällä tietysti sitte maallisiaki merkityksiä. Se on jo kauan tuon kirkollisen merkityksesä rinnalla ollu myös hevosten ja hevosmiesten päivä. Näin siitä kerrotaan Wikissä, josta alla oleva on suora lainaus:

Tapaninpäivän perinteisiin kuuluu tapaninajelu, mieluiten hevosella. Hevosia opetettiin juoksemaan ja ajeltiin kylillä hupailemassa. Iloiset rekiretket tehtiin joukolla ja joulun hiljaisen hartaan tunnelman jälkeen nuoriso ja vanhempikin väki huristeli innoissaan kylänraitteja. Myös tapaninkulkueita, laulajia, jouluämmiä ja -äijiä liikkui eri puolilla kyliä.[1] Etelä-Pohjanmaalla Kyrönjoen varrella nuoret miehet vierailivat tapanina tyttöjen luona ja pyysivät "sylin tapaninlankaa". Mieluisille pojille tytöt antoivat pitkän säikeen kehräämäänsä rihmaa tai lankakerän.[2] Pojat kiinnittivät langat lakkiinsa ja näin selvisi, kuka oli pidetyin ja kenestä kukaties tulisi pätevin emäntä.[1] Tapaninpäivä oli myös entisaikaan suosittu hääpäivä. Paikoin pariskuntia, joulunaittilaita vihittiin tapanina enemmän kuin minään muuna aikana.[1] Aamuvarhaisella käytiin laittamasssa naapurin sauna lämpiämään, mutta naista ei saanut kohdata ensimmäiseksi.[3] Nykyperinnettä ovat muun muassa tapanintanssit tanssiravintoloissa ja muissa tanssipaikoissa.”

Hauska juttu muuten, että yhen mun velijen toinen nimi on Tapani, ja vanhin veli on vihitty just tapaninpäivänä. Tuosta vihkimisperinteestä mää en oo ennen kuullukaan mitään, mutta aina sitä viisastuu, ku vähä netissä surfailoo. Vanhimman velijen häihin tai oikeastaan morsiamen vaatetukseen liittyy muuten semmonenki seikka, että morsiamella oli musta, pitsikankaasta tehty hääpuku, jonka alla oli vaaleasta satiinista tehty aluspuku. Mää olin sillon laps, ja lapsen silimään morsiamen musta puku tuntu ouvolta. Syy siihen selevis kyllä sitte.

Tuolla paikkakunnalla mahollisia tyttären häitä ja niistä koituvaa pukuongelmaa aateltiin jo hyvissä ajon. Ku tytöt pääsi ripiltä, oli niillä jo rippipuku musta. Vaan muutama kuulemma halus valakosen puvun. Rippipuku toimi sitte myöhemmin hääpukuna. Tuohon aikaan mentiin naimisiin jo meleko nuorina, niin että ongelmaks ei tainnu useimpien kohalla tulla se, ettei enää hääpäivänään ois mahtunu rippikouluaikaseen vaatteeseen. Tämäki morsian mahtu, vaikka tais olla jo lähempänä kolomeakymmentä, ku avioliiton satamaan purijehti. Hoikkana pysy sitte ihan kuolemaasa asti.

Vaikka musta hääpuku aluks tuntuki ouvolta, niin hääkuvasta mää oon nähäny, että morsian oli nätti siinä. Aluspuku varmaan oli tehty vasta häitä varte, niin mää luulen. Semmonenki mahollisuus mulle pällähti päähän, että tuo paikka Suomenmaassa on vahavaa körttiherännäisyyven aluetta. Oisko sillä ollu vaikutusta jo rippipuvun värin valintaan? Saattaa hyvinki olla niin, sillä emmää missään muualla oo tämmöseen asiaan törmänny. Morsiamen suku ei kyllä körttiläisiä ollu, semmää tiijän, sillä häissä pistettiin lopuks jalalla koreasti.

Siitä taas tuli mieleeni, että vaikka oli kyseessä meijän vanhimman pojan häät, eikä matkaakaan hääpaikalle ollu ku viitisenkymmentä kilometriä, ei meiltä kotoa oltu siellä ollenkaan. Emmää sillon lapsena sitä sen enempää aatellu, en ees tainnu tarkalleen tietää, millon häät oli. Mutta myöhemmin kyllä vähä ihimettelin.

Joskus siskon kans on myöhemmin puhuttu asiasta. Se on vanhempi ja tietää asioita, joista mulla ei oo mitään käryä. Se kerto, että esimerkiks äitiä ja isää ei ollu kututtu ollenkaan just sen takia, että häissä tanssittiin. Sen pelättiin loukkaavan äitin uskonnollista vakaumusta. Häät oli kumminki ollu ihan isot, niin ku sillon oli tapana.

Olis kyllä mukava tietää, olisko äiti menny, jos ois kututtu. Tai mistäpä mää tiijän, vaikka ois kututtuki, mutta se ei vaan menny. Vai oliko annettu ymmärtää, ettei mitään isompia häitä piettykään? Ja mitä mahto muut häävieraat aatella, ku ei sulhasen puolelta ollu ainuttakaan sukulaista paikan päällä? Miten se on häätalon puolesta mahettu vieraille selittää?

Monta kysymystä nousi mun mieleeni ihan vaan tapaninpäivästä. Mun on pakko ottaa näistä asioista selevää, ku mua alako kiinnostaa. Siskolta kysyn ensiks, ja vielähän tuo veliki on elossa, vaikka ei palijo yhteyksissä ollakaan. Äitiltä ja isältä ei enää voi kysyä mitään.

Kummää aattelen omalle kohalleni tuota asiaa, niin mää loukkaantusin kyllä mahottomasti, jos tyttö pitäs häät eikä kuhtus mua ollenkaan jostain tuommosesta naurettavasta syystä. Nuoren parin hääthän ne on. Mitä se kellekään kuuluu, miten ja millasin menon ne pietään. Ja vielä vaarallisempaa on ruveta toisten puolesta päättämään, että tää ei ny taija olla sopivaa jonku vakaumukselle. Huh, huh! Ihan hirvittää!

Kyllä mää menisin tyttöni häihin, vaikka ne piettäs Kuussa ja käskettäs tulla alasti. En tiijä, menisinkö alasti, mutta paikalla olisin, vaikka sitte mitä mielessäni aattelisin asioista.