Mulla oli meininki, että ku kesä loppuu ja syksy alakaa, niin määki palaan taas ruotuun ja lopetan tään kesäplokini kirijottamisen. Mutta enhän mää oo semmoseen pystyny. Juutun niin pitkäks aikaa tuonne vuosikymmenten taa Kreikanmaalle, että menöö vielä jokunen päivä, ennenkö mää oon taas aikataulussa. Mutta mihinkäs tässä olis kiire, valamiissa maalimassa?

Nytki tuloo vettä ku aisaa, niin ettei ainakaan pihalle tee pikkustakaan mieli. Tässä ku kahtelen ulos, niin huomaan, ettei oo enää ku yksittäisiä marijoja mun pihilajassani. Rastaanrontit söi kaikki! Ei jääny tilhiparville marijan marijaa. Mutta tarvihtoo ne vissiin rastaatki mahan täytettä, niin että sama se kai on, kuka ne syö. Ite en ainakaan niitä ois tarvinnu.

Viimeks mää taisin siellä Kreikassa jäähä iltaan, jollonka söin hyvin ranskalaisen tapin kans jossain kreikkalaisessa pikkukylässä. Ku siitä rulijanssista olin hengissä selevinny, niin oltiin vissiin jo loppuviikossa. Mulla oli lähtiissäni ollu vähä syvänsuruja täällä Suomen päässä. Ku kaikki tuntu menevän päin honkia täälläki, niin perijantai-iltana päätin sitte istua vaan huoneessani hautomassa murheitani.

Mutta ei siitäkään mitään tullu. Se suomalainen tyttö, johon mää olin tutustunu viikon aikana tuli yllättäen käymään ja pyys mua istuskelemaan vaikka hotellin kattoterassille, ku oli mukava ilima ja toiseks viimenen ilta Ateenassa. Mua ei ois huvittanu lähteä ei sitte millään, mutta se sai mut houkuteltua mukaasa. Ja hyvä oli, että sai. Oli se elokuun 25. päivä, josta tää mun koko juttuni piti alun perin kertoman. Mutta ku oon niin runsassananen, niin pitihän niitä taustoja ensin vähä selevittää.

Me ajettiin hissillä sinne ylös. Paaritiskiltä otettiin jotaki juotavaa mukaan ja mentiin pöytään istumaan. Se juominen tais olla ouzoa. Mää en tykänny siitä yhtään sillon, niin ku en nytkään. Mitähän varte mää sitte sitä otin juotavaks? En muista. Oisko ollu niin, että mää sillon vasta maiston sitä ekaa kertaa.

Oli miten oli, mutta ku me oltiin siinä jonku aikaa istuttu, se mun kaveri meni uuvestaan paaritiskille hakemaan juomista. Kohta se tuli takasi ja sano, että siellä istu yks suomalainen mies, joka kysy, saisko tulla meijän pöytään istumaan. Ei meillä kummallakaan ollu mitään sitä vastaan, ja niin siihen pöyvän viereen kohta ilimesty vaaleaan kesäpukuun pukeutunu, pitkä, silimälasipäinen mies. Ei mikään erityisen komea ilimestys, mutta ei rumakaan.

Se esitteli ihtesä kohteliaasti ja tarijos meille juotavaa. Oiskohan silläki ollu ensin listalla se ouzo, mutta mää sanon, että ei käy. Niin se sitte tilas meille vermuttia, sitä punasta. Mua vähä ihimetytti, mistä se oli osannu mun kaverille ruveta suomea puhumaan siellä tiskillä. Mää kysynki sitä suoraan. Se sano istuneesa siinä jo sillon, ku me tultiin ja ollu kuulevinaan, että me puhuttiin suomea. Lisäks mun vaalea tukkani ja ihoni oli johatelleet sitä aattelemaan, että suomityttöjä siinä nyt oli oikeen kaksin kappalein.

Mies, olokoon nyt vaikka Esko nimeltään puhu ihan kirijakieltä, vaikka oli umpisavolainen. Se oli ollu työkomennuksella Libyassa ja oli nyt menossa kotiin lomalle. Vai oliko se jo ihan kokonaan sieltä pois tulossa, en muista. Kumminki se oli päättäny pysähtyä Ateenassa käyväkseen seki Akropoliilla. Se ei asunu meijän hotellissa, vaan viereisessä, vielä vähä paremmassa. Mutta sille oli sanottu, että suomalaisia on palijo just tässä meijän hotellissa ja niin se oli päättäny tulla kahtomaan. Naisseuraa ku kaipaili.

Esko oli oikeen mukava ja kohtelias mies. Se osas kyllä käsitellä naisia ja varsinki sellasia nuoria tytönhupakoita, ku mää olin siihen aikaan. Se hakkas kyllä mennen tullen kaikki kreikkalaiset ja ranskalaiset kilipakosijat, ja olihan sillä etuna seki, että se puhu suomea.

Aikamma siinä juteltiin kolomistaan. Sitte Esko ehotti, että voitas lähteä sen hotellin kattoterassille  jatkamaan iltaa. Sitä mun kaveria alako yllättäen väsyttää, mutta musta tuntu, että mää vaan virkistyn. Mää lupasin lähteä empimätä. Jotenkin mulla oli semmonen tuntu, että tässä vois ny olla jotaki.

Esko oli mua kymmenen vuotta vanhempi. Se selevis jonku ajan päästä. Se asu siellä Savossa ja oli ammatiltaan rakennusmestari. Mää en ollu vielä valamistunu ammattiini, opiskelin vasta. Toinen vuosi oli alakamassa ja mää olin vaihtanu opiskelupaikkakuntaa.

Jotenki mää olin niin semmosessa olotilassa, että kohteliaan miehen huomio ja kiinnostus mua kohtaan sai mut ihastumaan Eskoon kertalaakista. Aikaa ei ollu palijo. Mää olin lähössä Suomeen pyhäiltana ja Esko aikasi pyhäaamuna. Mutta se aika mitä oli, vietettiin tiiviisti yhessä. Mää olin ku seittemännessä taivaassa, vaikka aattelinki, että tää on vaan tällanen lomaromanssi.

Ei se kumminkaan ihan siihen jääny. Suomessa me tapailtiin vielä monta kertaa, ja mää olin kyllä umpirakastunu Eskoon, niin etten meinannu päästä siitä millään irti. Vuosien päästäki se kummitteli mun mielessä. Mutta on se nyt jo hiipunu pelekäks kauniiks muistoks vuosien takaa elokuun 25: ltä päivältä.