Eräänä lämpimänä syysiltana, sillä Leena ja Heikki ovat tapailleet toisiaan jo usean kuukauden ajan, kutsuu Leena sattumalta kotona olevan Kallen keittiöön kahville. Leenalla on Kallelle nyt tärkeää asiaa. Ei, tällä kertaa ei ole kyse Kallen juomisesta tai talousrahojen riittävyydestä, vaan aivan muista asioista.

Kalle astuu keittiöön mulkoillen hehkeää Leenaa alta kulmainsa. Mitä asiaa tällä nyt voisi olla? Eihän heillä ole ollut kunnollista puhumista toisilleen vuosikausiin. Puhuisi nyt äkkiä asiansa, että Kalle pääsisi nukkumaan, sillä viikonlopun ryyppyreissu väsyttää vielä ankarasti. Mutta mitenkäs muija näyttää noin hyvinvoivalta ja kukoistavalta? Eihän se nyt enää mikään nuorikaan ole ja kuitenkin näyttää kaunistuvan vuosi vuodelta.

Kalle vilkaisee ohi mennessään keittiön seinällä riippuvaan peiliin ja näkee sieltä oman nuhjuisen ja ränsistyneen olemuksensa. Ei hän ole kuin viisi vuotta Leenaa vanhempi, juuri keväällä 45 vuotta täyttänyt, mutta vaikuttaa Leenan rinnalla vanhalta, kurttuiselta ukolta. Tukka, se mitä siitä on vielä jäljellä, hapsottaa rasvaisena ja pesemättömänä, ja parta on ollut ajamatta jo useita päiviä. Iho on harmaantunut ja rypistynyt rankkojen elämäntapojen, alkoholin, tupakan ja kehnon ruuan seurauksena, ja ryhti on painunut kasaan.

Kaiken kaikkiaan on Kalle melko surkea ilmestys rojahtaessaan istumaan keittiön pöydän ääreen vakiopaikalleen. Hän jää odottamaan, mitä sanottavaa Leenalla on. Varmaan kuitenkin taas sitä iänikuista mankumista siitä, että Kalle juo liikaa ja antaa liian vähän rahaa talouteen. Perkele! Kalle on sentään mies talossa, ja Leenan tuloihin verrattuna on hänen palkkansa huikean paljon isompi. Eikö hän muka saa käyttää sitä, miten tahtoo? Taitaa Leena pistää rahaa salaa johonkin jemmaan, josta Kallella ei ole mitään tietoa. Niin sen täytyy olla. Mutta siihen ei Kalle aio suostua, se on varma!

Ennen kuin Leena on ennättänyt sanoa sanaakaan asiastaan, on Kalle kiihdyttänyt itsensä jo sellaiseen raivoon omien ajatustensa voimalla, että hyvä kun tuolilla pysyy. Hän kiristelee hampaitaan ja puristaa nyrkkejään yhteen rystyset valkoisina. Leena ei sitä huomaa, vaan laittelee kahvia valumaan samalla, kun aloittaa juttelun.

Niin, Leena on nyt saanut tarpeekseen heidän näivettyneestä avioliitostaan. Kaikki nämä vuodet on hän odottanut, että muutos parempaan suuntaan tapahtuisi. Sellaista ei ole kuitenkaan näkynyt. Päinvastoin, Kallea tuskin näkyy kotona, ja mitään yhteistä heillä ei ole ollut enää vuosiin. Nyt kun tytötkin ovat jo aikuisia ja lähteneet omiin oloihinsa käyden kotosalla vain silloin tällöin, tuntuu elämä kirjaimellisesti valuvan hukkaan. Leena haluaa Kallesta avioeron.

Tuskin on Leena ennättänyt nuo sanat lausua ja on juuri kääntymäisillään Kallea kohti, kun Kalle äkkiä syöksähtää ylös tuoliltaan ja käy Leenan kimppuun. Hän tarttuu Leenan pitkiin hiuksiin ja alkaa retuuttaa häntä kylpyhuonetta kohti. Valkoinen vaahto valuu Kallen suupielistä ja silmät suorastaan palavat päästä, kun hän tempoo vastaan tappelevaa ja kirkuvaa Leenaa pois keittiöstä…