Muunnettua totuutta kertoviin susiin on Punahilkka törmännyt Susimetsässä usean kerran. Useimmissa tapauksissa on käynyt niin, että Punahilkka tarkkasilmäisenä ja vielä tarkempikorvaisena on pannut merkille, että yksityiskohdat eivät nyt täsmää. Kysellyt sitten sudelta selitystä asiaan ja saanut vastaukseksi joko paljon puhuvan hiljaisuuden, tai jos on edetty jo puhelinkontaktiin tai tapaamiseen, on Punahilkka kuullut olevansa typerä epäolennaisuuksiin takertuva pikkusielu tai jotakin muuta yhtä mairittelevaa.

Eli suoranaisesta valheesta kiinni jäänyt luihuhäntä on yrittänyt vierittää syyn jopa kyseisestä valheestaan Punahilkan niskoille. Tämä kun on tiukkapipo ja turhan tarkka. Lillukanvarsia ovat tuollaiset seikat kokonaisuutta ajatellen.

Mutta Punahilkalle ne eivät ole lillukanvarsikamaa. Jos jo perusasioissa täytyy ponnistaa vauhtia valheesta, niin minkälaista soopaa mahtaakaan olla kaikki muu suusta ulos tuleva. Eikä Punahilkka usko siihen, että kerran valheesta kiinni jäänyt pystyisi tapansa parantamaan. Seuraava hiukan kiperämpi tilanne johtaisi takuuvarmasti uuteen epärehellisyyteen. 

Sitä paitsi, kun epäilyksen siemen kerran olisi otolliseen maahan kylvetty, se hyvistä yrityksistä huolimatta saisi jostain ravintoa alkaakseen kasvaa ja rehottaa. Ja ellei Punahilkka voi sutensa tai susi Punahilkkansa rehellisyyteen täysin luottaa, on silloin aivan turhaa samalla susipolulla edes yrittää tallustaa.

Eri asia on se, jos jo alussa tehdään selväksi joitakin asioita, jotka matkan varrella saattavat muuttua tai kieräyttää susipolun mutkan vallan odottamattomaan suuntaan. Silloin voi toinen osapuoli ainakin yrittää varautua siihen, että äkkinäisiäkin muutoksia saattaa ykskaks ilmetä. Mutta sellaistahan elämä yleensäkin on: yllätyksellistä. Mikä tänään on järjestyksessä, voi jo huomenna olla mullin mallin.