Paitsi perunoita möi äiti torilla ja muuallakin myös muita hyötypuutarhansa tuotteita. Keväällä aikaisin hän kylvi kaalinsiemeniä kasvilavaan, joka peitettiin laseilla. Näin joudutettiin siementen itämistä. Itäneet taimet harvennettiin, ja kun ne olivat tarpeeksi suuria, ne istutettiin avomaalle. Muistan, miten naapurien emännät kävivät ostamassa äidiltä kaalintaimia, kun eivät niitä itse idättäneet. Olisiko yksi taimi maksanut sen aikaista rahaa 5 penniä, joten taimien myynnillä ei kyllä päässyt rikastumaan.

Mutta taimien kasvatus myyntiin ei ollutkaan päätarkoitus. Enin osa taimista istutettiin kesän alussa avomaalle, jossa ne kasvoivat isoiksi kaalinkeriksi. Myös kaalintaimien istutus lankesi meidän tenavien osalle, vaikka äiti tietenkin oli auttamassa, neuvomassa ja johtamassa työtä. Kuuluimme 4H-kerhoon, ja kerhoneuvoja kävi muutamia kertoja kesässä tarkastamassa kasvimaamme. Keväällä oli neuvojan kanssa jo tehty viljelysuunnitelma. Kerhossa olisi voinut kasvattaa myös eläimiä, mutta jostain syystä meillä keskityttiin kasvipuoleen. Varmaan se johtui äidistä, joka oli innostunut siitä puolesta.

Kun kaalintaimia istutettiin, vedettiin ensin jonkin apuvälineen avulla pitkät, suorat rivit. Riveihin tehtiin matalia kuoppia ehkä kolmenkymmenen senttimetrin välein. Seuraavaksi kuoppiin lorautettiin vesitilkka ja ehkä jotain lannoitettakin. Kaalintaimet nostettiin idätyslavasta laatikoihin, joista ne sitten yksi kerrallaan tiputettiin kukin omaan kuoppaansa. Taimi nostettiin pystyasentoon ja sen juuret ja varren alaosa peiteltiin mullalla. Nyt taimi oli valmis aloittamaan kasvunsa.

Tämäkin työ oli kovaa kyykkimistä ja kantamista, mutta tehtävä se oli. Kun koko kaalimaa oli saatu istutettua, oli mukava katsella työnsä jälkeä. Pitkin kesää kaalimaata piti tietenkin, toisin kuin perunamaata, kitkeä ja möyhentää. Joskus kaaliin tuli kaaliperhosen toukkia vieraiksi. Kauaa ne eivät kaalinlehdillä saaneet mellastaa, kun tarkat silmät ne huomasivat lehtiin ilmestyneistä rei’istä. Silloin niille koitti kovat ajat. Siihen aikaan ei vielä tiedetty DDT: n myrkyllisyydestä mitään. Sitä oli monissa kasvinsuojeluaineissa muun muassa Täystuhossa. Täystuhoa kun ruiskautti pahvipakkauksesta toukan niskaan, niin eipä se kauaa lehdellä enää soitellut. Kenellekään ei tullut mieleen, että kun toukka kuoli moiseen myrkkyyn, voisi se olla vaarallista myös ihmisille. Kasveihin kertyvistä torjunta-ainejäämistä ei silloin puhuttu mitään, vaikka varmasti niistä jotakin jo tiedettiin. Kauaa ei ollut siitäkään ajasta, kun päätäitä häädettiin lasten päistä samalla Täystuho-myrkyllä. Olisi aineen nimen jo pitänyt kertoa, että myös ihmiselle vaarallisesta myrkystä on kyse. Mutta mitä vielä! Oltiin vain iloisia, että oli vihdoinkin keksitty niin tehokas ja hyvä hyönteismyrkky.