Viime viikonloppuna näin pitkästä aikaa Rotan. Kun hän soitti ovikelloa, riensin tapani mukaan ovelle haukkumaan ilmoittaen näin Isännälle, että joku oli tulossa. En kylläkään ehtinyt edes tervehtiä Rottaa, sillä minulla oli niin kova pissahätä, että tuntui kuin olisi ollut kupla otsassa. Kun ovi avattiin, juoksin kiireesti ulos nostamaan jalkaani puskan juurelle. Kuulin Rotan ihmettelevän, enkö ollut käynyt koko päivänä pissalla, kun seisoin jalka ylhäällä hyvän tovin.

No, tietysti olin käynyt ulkona päivän aikaan moneenkin kertaan. Kaikkea Rotta kyselikin. Viime aikoina vain minua oli pissattanut tavallista enemmän. Se varmaankin johtui siitä, että join niin paljon. Nytkin riensin saman tien ulkoa tultuani vesikupille. Join hartaasti kupin melkein tyhjäsi. Kylläpä vesi maittoikin.

Vasta juotuani ennätin Rottaa tervehtimään. Hain narukääröni ja ravistelin sitä suussani muutamia kertoja, sillä oli mukavaa, että Rotta tuli käymään. Mutta sitten minua alkoi taas janottaa, ja juoksin uudestaan vesikupille. Siihen olikin laitettu raikasta vettä ja join monta kulausta.

Isäntä oli lämmittänyt saunan. Rotta kuitenkin halusi lähteä vähän ulos kanssani ennen saunaa. Niin lähdimme lenkille. Menimme pururadalle ja siellä sain olla vapaana. Vaikka ulkona oli mukavaa, en tuntenut oloani oikein hyväksi. Seurasin tarkasti, missä Rotta liikkui, sillä oloni tuntui epävarmalta. Onneksi pian käännyimme kotiin päin.

Lenkillä nostin jalkaani useita kertoja. Eipä siis ihme, että vesikuppi houkutteli minua heti kotiin päästyämme. Nyt alkoi Rotta ihmetellä ylenpalttista juomistani. Myös jatkuva pissalla ravaaminen kiinnitti hänen huomionsa. Isäntä kertoi, että olin ollut tällainen jo jonkin aikaa, oikeastaan kai syntymäpäivästäni lähtien. En kuunnellut kovin tarkasti ihmisten puheita, mutta tuntui siltä, että he keskustelivat minusta ja voinnistani.

Illalla ennen nukkumaan menoaan Rotta vielä päästi minut ulos pissalle. Viivyin reissulla taas melko kauan ja heti ulkoa tultuani menin juomaan. Lipittelin vettä pitkin yötä, mutta en pyytänyt ulos. Aamuyöstä vasta rauhoituin ja kävin nukkumaan tyynylleni makuuhuoneeseen.

Kun väki aamulla nousi, heitä odotti yllätys. Keittiön lattialla aivan juomakuppini lähettyvillä oli lammikko. Se ei ollut vettä, sillä niin sokea ja vanha en vielä ole, että olisin vahingossa astunut vesikuppiini pimeässä. Lätäkkö oli pissaa. Se oli lirahtanut minulta yöllä. En mahtanut sille mitään. Olin tietenkin aika nolona, sillä en muista pissanneeni sisälle sitten pentuaikojeni. Vai olisiko viime kesänä käynyt vahinko kerran? En ole siitä aivan varma. Joka tapauksessa se ei kuulunut tapoihini, ja odotinkin toruja joko Rotalta tai Isännältä.

Sellaisia ei kuitenkaan kuulunut. Sen sijaan Rotta alkoi yhä huolestuneemmin puhua minusta ja vaivoistani. Kuulin sanan ”sokeritauti”. Se ei sanonut minulle mitään, mutta arvelin, että huono oloni, jota silloin tällöin olin tuntenut viime aikoina, liittyi jotenkin siihen. Sitten kuulin puhuttavan eläinlääkäristä. Sen sanan kyllä tunsin, ja kylmä hiki pusertui otsalleni. Eläinlääkärin vastaanottohuone ei ole suosikkipaikkojani, vaikka ymmärränkin, että myös meidän koirien terveydestä on huolehdittava.

Kuulin Rotan puhuvan, että hän aikoo seuraavana päivänä varata ajan eläinlääkäriltä. Minut pitäisi tutkia. Isännän piti ottaa minulta pissanäyte lääkärille vientiä varten. Mitenhän sekin mahtaisi onnistua, virnistelin itsekseni. Onneksi kuitenkin lähdimme lenkille, ja ikävät asiat unohtuivat mielestäni.

Lähdimme autolla, sillä meidän oli tarkoitus hakea suunnistusrasteja metsästä. Kesken matkan Isännän auto kuitenkin tilttasi, eikä meidän auttanut muu kuin palata kotiin jalkapatikassa. Se ei minua haitannut, lenkki kuin lenkki. Ainoa ikävä puoli siinä oli se, että jouduimme kulkemaan vilkasliikenteisen tien laitaa enkä minä saanut juosta vapaasti. Muuten kyllä oli mukavaa nuuskia tienlaitoja ja lukea sekä lähetellä koirien sähköposteja kaikille muille näillä tienoilla liikkuneille oman lajini edustajille.