Mitä lie kiireitä ja menoja minulla ollut iltamassa, kun maltoin jättää vastaamisen seuraavaan päivään. Näin sitten kirjoitin.

”Kiitos viestistä, J!
Olipa taas ilo ja ihanuus sitä lukea, ja melkein yhtä ihanaa, ellei jopa ihanampaa on siihen vastata, kun saa pyöritellä sanoja mielin määrin. Kokeilla, miten hyvin tuo sana sopisi tuohon yhteyteen. Pohtia, sanonko asian näin vai noin. Miettiä, tulenko ymmärretyksi (ja mielellään juuri siten kuin tarkoitinkin), jos kirjoitankin tuolla tavoin :))) Siinäpä sitä puuhaa pienelle ihmiselle, joka rakastaa kirjoittamista ja puhumista ja asioitten miettimistä.

Aloitan viestisi viimeisestä kappaleesta. Mutta en aio analysoida sitä puhki. Sanonpahan vaan, että kiitos sanoistasi ja erityisesti niiden sisällöstä.

Sitten muihin asioihin! Kun eilen niin pontevasti olin sitä mieltä, että kirjoittamalla ja lukemalla ei koskaan voi saada kokonaiskuvaa toisesta ihmisestä eikä myöskään siitä asiasta, josta kirjoitetaan, niin tänään olen kyllä edelleen samaa mieltä. Eilen väitteeni perustui pitkälti siihen, että sain työasioihin liittyvän viestin, joka ei mitenkään minua mairitellut. En pahoittanut siitä mieltäni, koska tiedän, etteivät sen sisältämät väitteet ole tosia.

Mutta olihan asia selvitettävä. Tänään soitin ko. henkilölle, ja viestin sisältö sai tuon puhelun myötä ihan toisenlaisen sävyn. Tätä tarkoitin, kun painotin sitä, että esim. äänen ja sen nyanssien kuuleminen on tärkeää, jotta sanoma ymmärretään oikein. Kirjoitettu teksti on joskus niin kovin suoraviivaista, että se saattaa johtaa harhaan ja antaa kirjoittajasta aivan vääristyneen kuvan.

Kirjoitit, että keskustelumme perustana ei ole loukkaaminen vaan fiksu ajatustenvaihto. Olen siitä asiasta täsmälleen samaa mieltä. Aika erikoista olisi, jos tieten tahtoen haluaisi loukata ihmistä, jota ei edes tunne, ja joka on täysin viaton vaikkapa minun ongelmiini. Mutta tiedätkös, kyllä minä vaan olen joutunut tilanteisiin, joissa omasta mielestäni olen kirjoittanut rehellisesti, aivan sydänverelläni, useita erilaisia näkökantoja huomioon ottaen ja mahdollisimman objektiivisesti. Ja kirjoittamani onkin sitten tulkittu toisten yläpuolelle nousemiseksi, nenänvartta pitkin katsomiseksi, arvosteluksi, pelkäksi kielteiseksi kateudenosoituksesi. Ja jos tunteita olen enemmänkin pistänyt peliin, olen saanut osakseni vähättelevää pilkkaa ja ivaa.

Kyllä siinä kuule saa toisenkin kerran itselleen vakuuttaa, että lukija se tässä on kapea-alainen ja kateellinen. Ja silti tahtoo joskus usko mennä omiin kykyihin. Onneksi on sitten niitä suosta nostajiakin, jotka valavat uutta uskoa. Vaikka loppujen lopuksi itsestähän se kaikki nousee. Jos ei nouse, niin ei sitä kukaan sieltä saa nousemaankaan!

Huh, olipas hirveä ja lähes käsittämätön lauserypäs!
Tällaisia tuumin tänään harmaassa ja sateisessa säässä!
S

Vastauksen sain taas jokseenkin nopeasti, vaikka sen sisältö käsittelikin enemmän muita kirjoitusprojektejani kuin varsinaista meidän kirjeenvaihtoamme.

”Hei S,

Kaiken totuuden nimissä minun ei pitäisi vastata viestiisi ja kuitenkin haluni on huomattava. Pitäisi tehdä noita ihan oikeitakin töitä täältä kotikonttorista. Ehkäpä on parempi että vastaan sinulle hieman myöhemmin, tämä kuitenkin nyt sinulle osoitukseksi että odottelinkin koska pingispallo tulee takaisin.

Puheliaana pakko kuitenkin on sanoa että luin H-puolelta Kreikkaa koskevan viimeisen raporttisi. Sinnekin hyllylle oli kuin tyhjästä ilmestynyt …, jota näemmä osaat käyttää. Olet todella … vai onko sinua koskaan saatu …? Hauskan piirteen juttuun teki, oliko se nyt A:n ajatukset joita lueskeli ja nimitit itseäsi vanhaksi mikä-nyt-se-olikaan? Hymyä oli huulillani.

Ja vielä jatkokertomuksestamme: tuntuu A joutuvan koville mutta kyllä hän myös sitä kaipaakin niin pitkän odottamisen jälkeen, esiintyä .., …, antaa kaikki … käyttöön ilman mitään limiittiä. Jos pystyisin erittelemään, missä tilassa juttua luen, olisin varmaankin mestarikirjailija.

Terkut ja palaillaan, J

Koska minulla oli nyt lupa odottaa pitempää viestiä, en kiirehtinyt vastaamaan mitään. Ja mitäpä oikeastaan olisin voinut edes kirjoittaa ryhtymättä selittelemään jotakin tekemistäni tai tekemättä jättämistäni. Illalla myöhään viesti sitten tulikin Se ei kuitenkaan ollut kovin pitkä, ja siinä Jarkko lähinnä kertoili omista töistään, jotka nekin oli hoidettava, olipa virtuaalimaailmassa odottamassa kuinka kiinnostava ja kiehtova tuttavuus hyvänsä. Varsinaisen pohdintaosuuden sain vasta seuraavana päivänä, ja siinä välissä oli viestejä jo singahdellut puoleen jos toiseenkinaivan muista asioista.

 ”Kaikki mitä olin ajatellut tekeväni olen melkein tehnyt. Melkein kertokoon ettâ olen pettynyt päiväni saavutuksiin, samoin olettaakseni asiakkaat. No huomenissa asiakkaat saavat tuplasuihkun ollen tyytyväisiä palveluihin. Rajua ja railakasta, itse asiassa . tekstiä joka huokuu kiihkeyttä, … … ja halua kokea todellisuudessa kaiken tuon. Oot sä kyllä hyvä, joskin hieman iäkäs(viittaan VAIN omiin teksteihisi), ikä ei kuitenkaan ole hidaste vaan opin anti.

Terkut, J”

Taas minulla oli malttia jättää vastaaminen seuraavaan päivään, ei kuitenkaan kovin myöhäiseen ajankohtaan. Jo aamulla ennen töihin lähtöä sai Jarkko tällaisen vastineen. Kimmokkeen sanavalinnoilleni sain hänen vihjauksestaan ikääni, joka ei totta puhuen ollut tullut esiin missään vaiheessa.

”Huomenta, NUORI ystäväni!
No niin, nyt on pelini sitten menetetty!

Vaikka yritin antaa kuvaa itsestäni hoikkana, hohtavahampaisena ja tuuheatukkaisena kaunottarena, jonka hentoja harteita eivät vielä ikävuodet liikaa paina, ja joka kaataa kaikenikäisiä, mutta enimmäkseen nuorehkoja ja viriilejä miesparkoja sänkyyn ja kaikkiin muihinkin sopiviin paikkoihin kuin heinää vain, sait silti huolimattomista sanavalinnoistani ja varomattomista lausahduksistani selville, että tekohampaani lilluvat öisin vesilasissa ja harvan, harmaan kuontaloni peitoksi vedän päiväsaikaan vaalean peruukin.

Lisäksi kiinnitän jalka- ja käsiproteesit, muljautan tekosilmän paikalleen ja rollaani raskaasti nojaten lähden laahustamaan kohti (suoja)työpaikkaani, jossa minun kylläkään ei tarvitse enää monia vuosia luuhata, sillä pieni vanhuuseläke siintää jo aivan jokusen hetken päässä.

Kaiken lisäksi elän haaveissa ja kuvitelmissa, joissa olen tarinoitten seksikäs sankaritar, oikea puuma, enkä muitten ihmisten vakuutteluista huolimatta suostu uskomaan, että Kreikka on sen verran kaukana, ettei sinne rollalla mennä! Öisin elän salaista haave-elämääni, niin että useana aamuna ovat minua auttamaan tulleet kotipalvelun hengettäret löytäneet minut alasti milloin vuoteesta, milloin keittiön pöydältä tai kylpyammeesta ympärilläni melkoinen arsenaali erilaisia seksileluja, joita olen kokeillut ja opetellut käyttämään vaihtelevalla menestyksellä.

Monesti olen kuulemma tarjoutunut opastamaan heitäkin, etenkin, jos mukana on ollut salskeita nuoriamiehiä, joiden tarkaksi kehittynyt silmäni on oitis huomannut tarvitsevan helpotusta vaivoihinsa. Minun onkin annettu ymmärtää, että juuri siksi minua auttamaan tulevat ihmiset ovat järjestään ronskeja naisihmisiä, joilla on voimaa ja taitoa taltuttaa hurja mieleni ja saada minut aisoihin.

Mutta mielikuvitustani he eivät voi kahlita, ja vietänkin useita tunteja päivässä kirjoittelemalla … tarinoita, joita heittelen varomattomille uhreille kuin syöteiksi bittiavaruuteen. Aina niihin joku onneton tarttuu, ja minä vedän tuon onnettoman luokseni kutomani verkon avulla ja imen hänet sitten hitaasti ja nautiskellen kuiviin.
Nyt tuo kaikki on sitten lopussa. Olin jo päässyt lähes luihin ja ytimiin, kun äkkiä keksitkin, että vanha mikä vanha. Tarinatkin taitavat olla pelkkiä lääkkeitten aiheuttamia hallusinaatioita. Niin että nyt täytyynee ryhtyä katselemaan uusia uhreja. Ehkäpä mene seuraavaksi vierailulle vanhusten hoitolaitokseen ja pistän siellä orgiat pystyyn! :)))))”

Nyt olin siis paljastanut todellisen minäni Jarkolle. Ei siinä enempää ollut selittämistä. Siirryin seuraavaksi käytännön asioihin.
”Kuulepas, nuori ystäväni! Minun on jo monta kertaa pitänyt kysyä, että haluaisitko minun lähettävän tarinat erillisinä pätkänä? Nythän olen liittänyt uuden aina edellisten perään ja lähettänyt koko pitkän satsin joka kerta. Tätä olen itselleni perustellut sillä, että näen aina, mihin viimeksi olen päässyt eikä tarvitse kaivella pätkiä esiin mistään muualta. Mutta jos Sinua tarinan kelaaminen aina loppupuolelle asti, ennen uuden pätkän lukemista kyrsii, niin toimitustapaa voidaan muuttaa.

Vielä toinen kysymys. Haluatko, että tarina jatkuu vielä, vai joko alkaa kyllästyttää tai haluaisit hengähtää? Vastaa rehellisesti! Mukavaa päivää Ranskanmaalle, nuori ystäväni!

S-mummo :)”