Myös keskiviikko keräsi kaksi postausta. Molemmat niistä olivat PUPK: lta. Hän harmitteli, ettei ollut kovin usein viime aikoina ehtinyt vierailla lintukodossa sen paremmin postaamassa kuin kommentoimassakaan. Muita hommia piisasi, vaikka muille jakaa. Lumen kanssa sai painia lähes päivittäin. Kyseinen postauspäivä oli ensimmäinen aikoihin, jolloin ei ollut tarvinnut kuoria kulkupeliä lumen alta aamulla ensi töikseen.

Salaperäisen oloisesti PUPK kertoi, että lumipainin lisäksi oli ollut muutakin, joka hänen aikaansa oli vienyt. Tällaisia vihjailuja oli kuulunut tältä suunnalta tasaisin väliajoin varmaan jo kesästä asti. Ne olivat pelkkiä yksittäisiä, puolihuolimattomia heittoja. Kärpäselle tuli taas kerran tunne, että ne oli tarkoitettu syöteiksi, joihin toisten odotettiin innolla tarttuvan. Yleisellä tasolla niihin ei kukaan ollut juurikaan reagoinut, ei tälläkään kertaa, mutta saattohan olla, että jäsenten välinen s-posti sai näistä heitosta aina uutta jutun juurta. Se taas ei Kärpäselle kuulu silmänpyöräytyksen vertaa, joten ei siitä sen enempää.

Melko pitkässä postauksessaan PUPK sitten kertoi kaikki kuulumisensa. Lemmikit, ainakaan nelijalkaiset, eivät tällä kertaa voineet olla hänen kiireidensä syynä, sillä ne olivat postauksen perusteella lomailemassa pohjoisessa. Sen puoleen oli hyvä, että lumitöitä oli riittänyt kiitettävät määrät. Tulihan ainakin lenkkeilypuoli sopivasti hoidettua pakollisen hyötyliikunnan merkeissä.

Pian onneksi lemmikit saapuisivat lomiltaan, ja juhlaa vietettäisiin sitten kaikki yhdessä, mutta ei suinkaan kotioloissa, vaan linnakaupungissa ison järven rannalla, mikä asia selvisi hiukan myöhemmin eräässä PUPK: n kommenttivastauksessa. Taas lensi syötti halki ilmojen, mutta jäi tälläkin kertaa killumaan siiman päähän kuin odottaen, että joku siihen tarttuisi.

PUPK teki selkoa matkasuunnitelmistaan kertoillen tarkkaan, keitä sukulaisia nyt tapaisi tapaisi ja keitä oli tavannut jo aiemmalla, muutaman viikon takaisella reissullaan. Juhla-aika kuluisi kaikesta päätellen nytkin melko lailla reissun päällä ja enemmän tai vähemmän sosiaalisen elämän suhteita hoidellessa.

Mielenkiitoiseksi PUPK: n ”matkakertomuksen” tekee se, että aina aiemmin, kun lintukoto oli suunnitellut yhteisiä tapaamisia, olisi hän teoriassa ensimmäisten joukossa ollut innolla niihin osallistumassa. Käytännössä se oli kuitenkin joka kerta yhtä suuri ja sama mahdottomuus: rahanpuute. Hyvä jos yhden reissun vuodessa kykeni saarelta mantereelle tekemään, kun matkustaminen oli niiiiin kallista. 

Kuluneen vuoden aikana oli matkoja kuitenkin tehty jo useita, sillä Kärpänen on muistavinaan, että jo kesällä olivat alkaneet nämä ”syöttien heittelyt” ja pitkähköt poissaolot yhteisestä blogirintamasta. Se on tietenkin PUPK: n kuten myös jokaisen muun oma asia, missä reissaa, kenen kanssa ja kuinka usein. Aika ja raha ovat jokaisen omia, eivätkä muille kuulu tai ole heiltä pois.

Seikka, jota Kärpänen tässä hienokseltaan ihmettelee, on se, miksi joidenkin ihmisten on heiteltävä ilmaan tyhjiä lupauksia, joita heillä ei ole aikomuskaan lunastaa. Miksi esimerkiksi PUPK joka kerta, kun yhteisestä tapaamisesta vain vihjaistiinkaan, oli heti valmis varmasti osallistumaan? Kun tositoimiin olisi pitänyt ryhtyä, alkoi ilmaantua niin raha-, työ- kuin muitakin esteitä.

Nyt hän kuitenkin varsin avoimesti kertoili, miten muutaman viikon välein vieraili mantereella. Työ- tai rahahuolista hän ei sen sijaan puhunut halaistua sanaa. Olivatko matkaliput yllättäen halventuneet, oliko PUPK saanut yllättävän perinnön vai mistä oikein oli kyse? Se jää ja saakin jäädä PUPK: n omaksi asiaksi.

Postaus näytti saaneen kahdeksantoista kommentoijaa kiinnostumaan PUPK: n suunnitelmista, mutta lähempi tarkastelu osoitti taas, että summan sai jakaa kahdella. Toinen puoli kommenteista oli vastauksia. Muutenkaan kommentit eivät mitään erikoista sisältäneet. Toivoteltiin hyvää ja turvallista matkaa, mukavaa ja onnellista juhla-aikaaja tulevaa vuotta. Herkkujakin toivottiin juhlan sisältävän.

Vaikka Kärpänen ei nyt muuten puutu enempää kommentteihin, kun ei niissä mitään erikoista ole, ei se voi olla sanomatta sanasta eräästä niistä. Anonyymi, joka ei mikään puskista huutelija-anonyymi ollut, vaan yhteisössä täyttä luottamusta nauttiva lukija ja kommentoija, toivotti nimittäin ”mahtavaa” uutta vuotta, ja siihen Kärpänen nyt tarttuu.

Ei niin, että toivotuksessa sinänsä mitään pahaa tai huonoa olisi ollut. Se oli toivotus toivotusten joukossa, ja ajatuksena varmasti tarkoitti pelkkää hyvää. Mutta tuo sana "mahtavaa”! Se kuuluu sanoihin, joita Kärpänen ei voi sietää. ”Mahtavaa” sitä! ”Mahtavaa” tätä! Aina tuon sanan nähdessään ja kuullessaan ”hyvää, hienoa, erinomaista, suurenmoista” jne. merkityksessä, muljahtavat Kärpäsen verkkosilmät pari kertaa ympäri, ja se näkee punaista, ja jos kärpäsillä on verenpainetta, nousee sekin sekunnin murto-osassa huippulukemiin.

Kun Kärpänen oli lapsi, käytettiin tuota sanaa sen kotiseudun murteessa pääsääntöisesti merkityksessä ”ylpeä, kopea”. Kärpänen oppi, että kun joku”mahtaili”, hän oli ”mahtava”. Myöhemmin sanalle Kärpäsen sanastossa tuli merkitys ”suuri, iso”. Joku tai jokin saattoi olla ”mahtavan kokoinen” eli siis kookas, iso, suuri. Mutta ei ilmoisna ikinä, ei vaikka tuhat vuotta vierisi, opi Kärpänen käyttämään sanaa ”mahtava” tarkoittaessaan hyvää ja hienoa. Mammutti on sille mahtava. Uusi vuosi tai vaikka menestyminen jollakin elämän alalla on hyvä, hieno tai erinomainen asia!