Nyt tajusi jo Punahilkkakin, että suuta kannatti tästedes pitää hiukan soukemmalla. Hän alkoi kiireesti selittää, että oli tullut Tallinnaan erään suden kanssa, ei ollenkaan tapaamaan tätä Sudenkorentoa. Teatterissa olivat sukset sitten menneet hiukan ristiin seuralaissuden kanssa, ja nyt oli Punahilkka kyselemässä, josko huonetta löytyisi tällaiselle nyt yksin matkustavalle hilkalle.

Siitä ei Punahilkka mitään maininnut, että sukset olivat menneet ristiin juuri Artturi Sudenkorennon takia. Kyllä hänelle oli käynyt jo täysin selväksi, että tässä oli nyt hänen sutensa naispuolinen vastine. Ja tällä oli oikeastikin jalassa mustat verkkosukat, ei mitkään vertauskuvalliset mustat syylingit.

Sitten alkoi pillerihattuinen puhua. Hän sähisi kuin kissa ja kertoi, että oli kyllä kuullut Susimetsän Punahilkasta ja mainitusta suositusta deittisivustosta yhtä ja toista. Hän sentään oli suuren Venäjän maan palveluksessa vastuullisessa tehtävässä, ja hänen käytössään oli sellaiset tietokannat, että ne nähtyään Punahilkkakin kalpenisi.

Luuliko Punahilkka tosiaan, ettei hän, Vaalimaan tullin päätullivirkailija Olgatshu tiennyt, millainen naikkonen ja miestennielijä ex-rouva Punahilkka oikein oli? Kuvitteliko Punahilkka, että hänen yhteydenottonsa ja flirttailunsa olivat jääneet tietokantoihin merkitsemättä? Oliko Punahilkka niin yksinkertainen, että luuli voivansa kymmeniä miehiä tapailla moisen deittikanavan kautta ilman, että siitä minkäänlaista merkintää mihinkään jäisi?

Oli hän sentään luullut Punahilkkaa hiukan fiksummaksi, mutta tässäpä se nyt nähtiin. Jos ei ollut susia karvoihin katsomista, niin eipä ollut myöskään hilkkoja päälaella keikkuvaan hilkkaan tai korkokengän korkoon tuijottamista.
Punahilkka tuijotti suu auki, kun pillerihattuinen jatkoi avautumistaan. Se, että Punahilkan tekemiset ja treffailut olivat niin hyvin hänen tiedossaan, ei Punahilkkaa juurikaan ihmetyttänyt. Olihan hän itse varsin avoimesti niistä kirjoitellut omalla blogisivullaan. Sieltähän niitä pääsi lukemaan kuka tahansa netissä surffailija.

Mutta oikein täytyi ihmetellä, että naapurimaan kansalainen ja venäjää äidinkielenään puhuva ihminen kykeni sellaisiin sanavalintoihin ja tunsi niin hyvin suomalaiset sanalaskut ja muut sanonnat. Niitten edessä oli jo Punahilkankin nöyrryttävä ja hattua olisi hän päätullivirkailijalle nostanut, jos hänellä sellainen olisi päälaellaan keikkunut.