Kotiin tultuani aloin taas elää tavallista, miehetöntä elämää. Ei ollut tämäkään mies sytyttänyt suurta roihua sydämeeni, vaikka muuten olikin pitänyt minua monella tapaa hyvänä. Olin saanut tuntea olevani kaunis, haluttava ja kiihottava nainen, jolla oli vielä paljon annettavaa miehelle kuin miehelle elämän eri saroilla. Eikä kaikkein vähiten sillä saralla, jolla lemmenjuomia nautiskeltiin.

Mutta pelkät lemmenleikit, vaikka miten hyviä ja mukavia olisivat, eivät sittenkään yksistään minulle riittäneet. Enemmän halusin, paljon enemmän. Halusin ystävyyttä ja rakkautta, kunnioitusta ja arvostusta, toveruutta ja läheistä ihmistä. Kun se kaikki olisi vielä silattu fyysisellä halulla ja nautinnolla, niin siinäpä se sopiva elinkumppani sitten olisikin.

Perin laihaksi tuntui vierailun anti jääneen tälläkin kertaa. Ei auttanut muu, kuin lähteä deittisivustolle uudemman kerran tutkailemaan, josko sinne olisi ilmaantunut uusia, kiinnostavia profiileja. Siihen aikaan niitä sinne vielä putkahteli tasaiseen tahtiin, toisin kuin nyt.

Mutta en ehtinyt vielä kunnolla saattaa ajatustani loppuun, kun taas alkoi tapahtua. Muutaman päivän kuluttua sain tekstiviestin. Sanomalehtensä taakse piiloutunut mies se sieltä tekstaili. Oli tainnut kuluneessa ajassa tulla lehti luetuksi niin etu- kuin takaperinkin. Mies kertoi kännykkänsä olleen pari päivää huollossa, siksi vasta nyt otti yhteyttä.

Saattoi asia noin ollakin, kuin mies väitti. Myöhempien tapahtumien valossa minuun kuitenkin on iskenyt epäilys, että mies puhui potaskaa. Samaa ajattelin siitä, että miehen poika sunnuntaiaamupäivällä olisi tekstaillut ja ilmoittanut tulevansa jo silloin, vaikka alun perin oli ollut tulossa vasta illalla. Mutta turha olisi ollut asiaa ryhtyä tivaamaan. Mies ei myöntäisi mitään.

Eipä siinä montaa sanaa ehditty vaihtaa, kun puhe jo kääntyi viikonlopun tapaamiseen. Miehen viesteistä päätellen hän oli siihen kovasti tyytyväinen, eikä minullekaan ollut huonoja muistoja jäänyt, ellei sitten sunnuntaiaamun äkkilähtöä sellaiseksi lasketa. Mutta muuten oli kyllä ollut mukavaa.

Olin vielä töissä, kun ensimmäiset viestit tulivat. Kotiin päästyäni tekstailua jatkettiin. Ja jos oikein muistan, puhuimme myös puhelimessa muutaman sanan. Mitään emme sopineet mahdollisista tapaamisista, mutta sellainen vaikutelma minulle jäi, että yhteydenpitoa jotenkin jatkettaisiin.