Kun Punahilkka saapui sovittuun paikkaan sovittuna aikana, oli susi siellä jo odottamassa hymyilevänä ja ihan miellyttävän oloisena. Ei tullut Punahilkalle mieleen pyörtää ovelta takaisin, eikä kyllä olisi tullut siinäkään tapauksessa, että itse Quasimodo olisi vastassa ollut. Sen verran sentään täytyi olla kohteliaita käytöstapoja puolin ja toisin.
 
Sitä Punahilkka hiukan mielessään tuumaili, että susi näytti kyllä 53 ikävuotta vanhemmalta. Suden vartalo ei myöskään ollut aivan niin treenattu ja timmissä kuin susi profiilissaan oli antanut ymmärtää. No, nämä taisivat olla niitä lillukanvarsia, niihin ei kannattanut kompastella, jos muuten olisi susi sopiva. Kaikkihan me, niin sudet kuin hilkatkin vanhenemme, kukin omaan tahtiinsa, ja jos nyt vyötärönseudulla on pari ylimääräistä ilmoittamatonta kiloa, niin ei se kenestäkään vielä tee muuten epäsopivaa ainakaan Punahilkan silmissä.
 
Ostettiin kahvit ja käytiin pöytään niitä nauttimaan. Siinä samalla alettiin hieroa lähempää tuttavuutta. Susi kertoi vasta äskettäin paikkakunnalle muuttaneensa työn perässä. Suurempi syy muuttoon taisi Punahilkan tulkinnan mukaan olla kuitenkin pieni tytär sekä ex-vaimo, joka oli vajaa kymmenen vuotta sitten rajan takaa Suomeen naitu korkeasti koulutettu hilkka, ja joka suden puheiden mukaan heti kohta raskaaksi tultuaan antoi piutpaut avioelämälle, jolloin susi jäi kuin lehdelle soittelemaan, vaikka suuren rakkauden oli naapurimaasta tämän Tatjanan myötä kuvitellut löytäneensä.
 
Erohan siitä sitten oli tullut, ex-vaimo muuttanut Punahilkan asuinpaikkakunnalle, ja nyt susikin oli täällä. Talo hänellä edelleen oli entisellä kotipaikkakunnalla, ja eikös kohta jo kaivanut susi valokuvat esille ja alkanut omaisuuttaan ja maallista mammonaansa Punahilkalle esitellä.
 
Siinä kohtaa naksahti Punahilkan päässä ensimmäisen kerran. Jos hän jotakin susien käytöksessä erityisesti inhosi, niin sitä, että omistamiset, talot ja tavarat, maat ja manttaalit otettiin puheeksi ensimmäisillä treffeillä, niillä kehuskeltiin ja niitä esiteltiin valokuvin ja sanallisin keinoin. Tämä susi kyllä yritti puolustautua sillä, että hänen omistamansa talo oli historiallisesti arvokas kiinteistö ja siksi tärkeä.
 
Vaikka Punahilkka olikin kaikenlaisen vanhan ja arvokkaan ystävä, ei häneltä herunut kiinnostusta sellaiseen, jos hän huomasi, että sillä yritettiin ratsastaa hänen suosioonsa. Susi sai omistaa mitä tahansa. Omaisuudella, sen määrällä tai arvolla ei Punahilkkaa hurmattaisi. Mieluummin ottaisi Punahilkka vaikka köyhän, mutta inhimillisen, intohimoisen ja kiihkeän kirkonrottasuden kuin itseään ja omistamistaan täynnä olevan materialistin.
 
Kohteliaisuuden nimissä Punahilkka kuitenkin kuvia vilkuili, mutta muisti kyllä mainita, ettei tämä tainnut olla nyt sudelta kovin hyvä veto. Ei tuntunut susi enää yhtään niin kiinnostavalta kuin vain hetkeä aiemmin.