Lauantaiaamuna herättyäni ja jalannostolla käytyäni hyppäsin taas Isännän viereen leveään sänkyyn. Vielä viikko sitten minun oli raskasta nousta sinne enkä oikeastaan edes halunnut tehdä sitä. Mieluummin nukuin yksikseni jossakin. Mutta nyt taas tassuni toimivat ja jalka nousi sen verran kepeästi, että pääsin ponnistamaan sänkyyn asti. Asetuin nukkumaan pää tyynylle ja taisimme kumpikin painua vielä oikeaan uneen.

Ylösnoustuamme sain aamupalaa, joka on ihmeekseni muuttunut oikeaksi ruuaksi entisten kuivien leivänkäppyröiden sijasta. Kyllä leipää nytkin oli kupissani, mutta minä nostelin kuivat palat lattialle ja nautin kuppiin laitetut muut herkut. Aterian päätteeksi Isäntä antoi minulle vielä Rotan tuomaa suolaista kinkkua yhden siivun. Röyhtäisin tyytyväisenä ja lipitin kupista vettä palanpainikkeeksi.

Lähdimme kauppareissulle. Mummo haettiin mukaan, ja niin köröttelimme kolmestaan keskustaan. Minä en tietenkään päässyt kauppaan asti, mutta jäätyäni yksin autoon nousin penkille istumaan ja katselin ikkunasta, kun kaupan kummallinen edestakaisin liukuva ovi nielaisi Isännän ja mummon kitaansa. Pelkään aina, että se nielaisee heidät ikuisiksi ajoiksi, mutta tähän asti he ovat kyllä palanneet sieltä terveinä kantamuksineen. Niin kävi nytkin. Itse en uskaltaisi sellaisesta ovesta mennä, se on vissi ja varma.

Kävimme vielä torilla, ja siitä arvasin, että Rottaa odotettiin tulevaksi tänään. Isäntä nimittäin palasi autoon kalalta tuoksahtavan pussin kanssa. Oli hänellä toinenkin pussi kädessään. Se tuoksui pullalta. Niinpä tietenkin: paitsi kalasta, pitää Rotta paljon myös pullasta. Mutta ehkä minäkin saisin murusen maistaakseni. Ainakin toivoin sitä kovasti.

Nyt viimein suunnistimme kotiinpäin. Minulla oli jo kova pissahätä ja olin odottanut kauan, milloin pääsen kyykistymään jonkin puskan juurelle. Mutta emme menneetkään kotiin vaan mummolaan. Sen parempi, olinhan toivonutkin pääseväni käymään mummon luona, sillä en ollut saanut hänen herkkujaan moneen päivään. Kun auton ovi avattiin, ryntäsin ensimmäisenä ulos. Ihmiset taisivat ennättää jo sisälle asti, kun minä viimein nousin portaita.

Oli mukavaa olla taas mummon luona. Seurasin tarkasti, kun hän tyhjensi kauppakassiaan, sillä arvelin, että varmaan minullekin oli ostettu jotakin. Oikeassa olin, sillä nakkipaketti näkyi siirtyvän kassista jääkaappiin. Nuolaisin tyytyväisenä huuliani. Nyt ei haitannut sekään, että Isäntä ilmoitti lähtevänsä rämpimään risukkoon. Suunnistukseksi hän sitä sanoi. Minä jäisin siksi aikaa mummon luokse. Paljon mieluummin olinkin tällaisena sateisena päivänä mummolassa lihapatojen äärellä kuin yksin kotona tai mikä vielä pahempaa yrittäisin pysytellä Isännän kannoilla, kun hän vouhkaisi paperilappu kourassaan risukossa.