Hoh-hoijakkaa! Ei nyt liiku poijatkaan, mutta eipä taira poikain aika ollakaan!

Ei ole, ei, poikain aika, sillä helluntai meni jo menojaan kenellä heilan kainalossa, kenellä jossakin katonrajassa kyhjötellen. Tuleva kesä sen sitten näyttää, josko heilan kyljessä kyhnytelleillä parempi mies- tai naisonni olisi. Mutta nyt on kesä vasta aluillaan, ja monenmoista voi tapahtua yhdellä jos toisellakin rintamalla, eikä kaikkein vähiten siellä rakkauden rintamalla.

Nyt on siis kesä, niin lukee allakassakin, vaikka palelevat varpaat ja halu kääriytyä turkkeihin ja villapaitoihin kyllä aivan jostakin muusta voisivat kertoa. On kesäkuun 14. päivä, ja kuinka ollakaan on kulunut tasan kaksi kuukautta siitä, kun kärpänen edellisen kerran oikoili repaleisia siipiään ja pyöritteli suuria verkkosilmiään blogimaailmaa ja sen ihmeellisyyksiä tarkastellen.

Jotainhan se sai silloin aikaiseksikin bittiavaruuteen lennätettäväksi. Mutta kovin olivat lukijat taas kuin pirut Raamatun äärellä. Punaista lankaa ei sitten etsimälläkään löydetty (lue: haluttu löytää), vaan kaiken maailman epäolennaisuuksiin takerruttiin kuin kärpäspaperiin, ja kukapa muu se taas kaiken pahan alku ja juuri oli kuin tuo iljettävä hyönteinen, joka ei osannut jättää asioita tonkimatta, vaikka kaikki muut jo olivat luovuttaneet.

Mutta kärpänenpä onkin sitkeää sorttia, paljon sitkeämpää kuin useimmat luulevatkaan, ja se, minkä suurin osa lukijoista tulkitsee ilkeydeksi ja pahansuopaisuudeksi, onkin kärpäsen tapa katsella ja nähdä asioita hiukan kauempaa, kärpäsperspektiivistä. Sieltä näkee usein paljon selkeämmin kuin samassa t(k)aso(a)ssa ollessaan.

Parin kuukauden lepotauko on tehnyt kärpäselle ja sen ilmaisukyvylle pelkästään hyvää. Nyt on virtuaalikynä taas terävä ja argumentit loppuun asti hiottuja. Ja jospa ne kesäsäätkin tässä vielä saataisiin, että kärpänen tarkenisi iloisesti pörräillä blogimaailmassa oman blogin päivityksen lomassa.

Riistääkseen vahingoniloisilta ilkkujilta sanomisen riemun ja oivaltamisen ilon ilmoittaa kärpänen tässä itse, että lisää lukijoita omaan blogiinsa se tällä kirjoituksella vain ja ainoastaan haluaa. Ei tarvitse yrittää ujuttaa tekstin sekaan sen paremmin kotimaisten kuin ulkomaistenkaan julkkisten nimiä lukijoita tai ainakin piipahtajia saadakseen. Riittää hyvin, kun läväyttää tutun otsikon, niin johan alkaa sellainen trafiikki, että hyvä kun kaikki edes sivulle sopivat.

Sellainen se on, ihmisen mieli: utelias ja sensaationhaluinen…