Touhutessaan uuden kotinsa asioitten parissa on Markku lähes unohtanut, miten Sirkan vanhemmat alkuviikosta Esko mukanaan saapuivat kaupunkiin, kuten olivat sanoneet tekevänsä. He halusivat käydä tyttärensä haudalla. Nyt tuo tapaaminen palaa elävästi muistiin, ja Markun on pakko nousta sohvalta ylös jaloittelemaan.

Kuuma puna nousee Markun kasvoille, kun hän muistaa anopin ja apen katseet, jotka kiersivät ympäriinsä pienessä, ankeassa hellahuoneessa. Kumpikaan ei sanonut mitään, mutta sanomattomat sanat saattoi aistia pienessä tilassa. Vai tällaiseen murjuun oli Markku ison talon ainoan tyttären tuonut? Tämäkö oli sitä parempaa elämää ja leveämpää leipää, jota hän oli maalaillut Sirkan ja tämän vanhempien eteen muuttoa järjestäessään?

Markku huomaa, miten kyynelkarpalot alkavat vieriä anopin poskia pitkin. Nyt on viisainta olla sanomatta uudesta asunnosta mitään, miettii Markku mielessään. Hän alkaa kiireesti touhuta muita asioita. Appivanhemmat haluavat varmaankin viedä Sirkan tavarat mennessään? Se kyllä sopii Markulle. Oikeastaan ne onkin jo pakattu valmiiksi. Eipä niitä paljoa ollutkaan.

Mutta vanhemmat eivät halua Sirkan tavaroita. Ne eivät tuo tytärtä takaisin, eikä niillä ole muutenkaan mitään arvoa. Sirkan vanhemmiltaan rippilahjaksi saama rannekello ja korvakorut ovat ainoat esineet, jotka he haluavat. Markkua hävettää, sillä ei hän niitä ole Sirkan tavaroihin pakannut. Ne ovat arvokkaita, ja Markulla on aikomus myydä ne. Muutaman kympin voisi niistäkin saada.

Kiireesti Markku hakee korut ja antaa ne anopille. Vähän kyllä kaihertaa mielessä, mutta ei tässä nyt kehtaa ruveta esineitä itselleenkään vaatimaan. Ne ovat kuitenkin Sirkan vanhempien ostamat. Mutta sitten seuraakin jymy-yllätys.

Appi alkaa puhua. Koska asiat nyt näyttävät olevan niin, että Markku haluaa katkaista kaikki suhteet heihin ja Eskoon, on viisainta, että Sirkan jo haudattu ruumis kaivetaan ylös ja haudataan kotipitäjän multiin. Vanhemmat haluavat hoitaa ainoan tyttärensä hautaa, joka muuten jäisi vaille hoitoa. Myös Eskolle on tärkeää oppia tietämään, muistamaan ja vaalimaan äitinsä muistoa. Asiasta on oltu jo yhteydessä niin omaan seurakuntaan kuin tännekin. Siirto on kuulemma aivan mahdollinen, joskaan ei kovin tavallinen toimenpide.

Tämän kuullessaan Markku vaipuu kalpeaksi valahtaneena istumaan läheiselle tuolille. Hän muistaa unensa, jossa Sirkka kotkan hahmossa vannoi hänelle kostoa. Tästäkö se alkaa…