Tänään on päivänsankarina Kyösti, Kustaa ja Kustavi.

Göötanmaanlaisten mahtimiesten vanha kunnianimi ja ruotsalainen hallitsijanimi Gustaf on suomentunut Kustaaksi ja Kyöstiksi.

Ei musta eilettäin ollu enää mitään kirijotuksia rustaamaan. Illan suussa ku tulin kotiin, väsytti niin vimmatusti, että ihan pienet tupluurit oli pakko ottaa. Siinä unosten välissä pesin ”uusia” vaatteita, joita olin löytäny reissusta.

Aamulla lähettiin jo hyvissä ajon, että kerettiin kysesen paikkakunnan torille. Tuolla paikkakunnalla kaikki asiat on lähellä lähellä toisiaan, niin että autoa ei juurikaan tarvittu. Pitemmätki siirtymät ois voinu hyvin mennä jalakasin, mutta minusta jalakavaivasesta ei siihen oikeen ollu. Torille kumminki mentiin jalakasin.

Perijantai ois kuulemma ollu vilikkain toripäivä, mutta me oltiin ny liikkeellä torstakina. Aivan hyvin oli myyjiä nytki paikalla. Heti ensimmäisen myyjän vaaterekki ostettiin melekeen tyhyjäks, ku sattu sopivia riepuja sopuhintaan löytymään molemmille. Aurinko porotti pilivettömältä taivaalta eikä tuulen henkäystäkään käyny mistään suunnasta. Mää halusin kahavia, ja reissussa ku oltiin, otin kotikutosen munkin sen kyytipojaks. 

Sitte oltiin jo niin naattia, että lähettiin takasi autolle, joka viisaasti oli jätetty aivan uimarannan viereen. Autoon oli hyvä jättää ostokset ja sitten vaan uikkarit niskaan ja viliposeen jokiveteen kastautumaan. Sen verran kylymää vesi oli, ettei siinä teheny mieli uija, mutta kasteluki teki terää. Sen jäläkeen jakso taas suunnistaa kohti uusia nähtävyyksiä.

Paikkakunta on kuulusa vesistöstään ja puistoistaan. Tähän asti mää olin aina luullu, ettei siellä oo mitään, ku sen nimiki on niin kuivakas eikä mitenkään viittaa veteen. Mutta tulin kyllä toisiin aatoksiin, ku siellä yhen päivän vietin. Kaiken lisäks rannat on hyvin hoijettuja hiekkarantoja ja ilimasia. Kymmenkunta vuotta sitte paikan puisto- ja viheralueet nimettiin yheks kansalliseks kaupunkipuistoks. Semmoselle valinnalle on olemassa tiukat riteerit. Ihan mikä hyvänsä kaupunki ei niitä saa.

Sitte alako jo tehä mieli murua rinnan alle. Etukäteen oli kyselty hyviä ruokapaikkoja. Päätettiin mennä saareen, jossa ennen oli ollu kartano. Nyt ei kartanosta ollu jälellä muuta ku kartanontyttären uimahuone uimalampineen ja navetan kivijalaka, mutta muuten paikka oli hieno ku mikä. Vihireä keidas veen keskellä. Ruokaki oli hyvää. Lämmintä ruokaa ei vissiin ollu tarijolla ollenkaan, mutta salaattia kyllä. Ison osan saaresta oli aikonaan nielassu rautatiesilta, joka oli rakennettu keskelle saarta. Siinä se oli vieläki paikallaan, vaikkei siinä enää junia kulukenu.

Jäläkiruuaks alako tehä mieli kahavia. Se nautittas tietenki eri paikassa, niin ettei muuta ku autoon ja huristeltiin harjupaviljongille. Hieno oli seki paikka. Aikonaan vissiin rakennettu rikkaijen kylypylävieraijen huvittelupaikaks. Jotenkin tuli tsaarin ajat mieleen, vaikken tiijä, onko rakennus niin vanhalta ajalta peräsin. Lunttasin vähä Wikistä, ja siellä sanottiin, että rakennus on tehty 1900 ja se on itämaisvaikutteinen jugend-rakennus.

Nykysin paikasta saa hyviä vohovelia ja muutaki ruokaa, mutta ku me oltiin jo syöty, niin otettiin kahavit ja makeat vohovelit. Ne oliki tosi hyvät. Kahavikupit oli kaikki eriparisia ja sulosen kukkakuvioisia, ja se sopi hyvin paikan henkeen. Ulukona leppeässä kesätuulessa nautittuina ”barokkivohovelit”maistu hyviltä ja muutenki jäi paikasta hyvä mieli.

Seuraavaks suunnattiin lähellä olevaan lintutaloon. Se oli mulle kyllä pettymys. Paikka oli jotenki epäsiisti, ja linnut rääky surkeasti ahtaissa, ankeissa häkeissään. On hyvä, että sairaat linnut saa hoitoa, ja moni varmaan voijaan hoijon jäläkeen palauttaa takasi luontoon. Mutta mitä järkeä on siinä, että siipivammasia elukoita ei päästetä pois päiviltä, vaan telijetään ahtaaseen häkkiin? En usko, että ne suuremmasti nauttii elostaan siellä. Ihimisen itsekkyyttä se on, ei mitään muuta.

Alako olla taas niin kuuma, että teki mieli pulikoimaan. Nyt mentiin taas eri paikkaan ja hiekkarannalle tietenki. Samasta vesistöstä oli kyse, ja ranta oli mukavan matala. Lapsia näky rannalla palijo, niillähän on jo loma. Pulahus veteen ja sitte pois! Mukavalta tuntu.

Mulle alako kulttuuri vähitellen piisata. Ehotin kotiin lähtöä. Niin sitte tehtiiki, mutta vielä meinattiin poiketa kirpputorille. Ei semmosta kumminkaan löytyny siitä, mistä arveltiin, ja niin sitte posotettiin suorinta päätä kotikulumille.

Mulle tuli reissussa mieleen yks tulevaisuuven suunnitelma. En siitä ny enempää puhu, ku ei yhtään tiijä, toteutuuko, ja jos toteutuu, niin millon. Saapas näköö, mitä kenkä teköö!