Äitienpäivä sattui toukokuun kahdennelletoista päivälle. Sehän on muutenkin virallinen liputuspäivä, mutta liikkuvana juhlapäivänä se osuu joskus jollekin toiselle liputuspäivälle. Tällä kertaa herra Snellman sai liputtaa yhdessä kaikkien Suomen äitien kanssa. Myös suomalaisuuden juhlinta kävi mainiosti samoilla lipunliehutuksilla.

Liputuspäivistä puheen ollen taitaa toukokuu olla se kalenterikuukausi, jolloin liputetaan kaikista eniten. Kuukausi alkaa heti liputuksella, kun 1.5. juhlitaan vappua ja suomalaisen työn päivää. 9.5. liputetaan Eurooppa-päivän kunniaksi, ja 12.5 on siis Snellmanin päivä sekä suomalaisuuden päivä. Yleensä äitienpäivä taitaa saada ihan oman liputuksensa, vaikkei 2019 niin käynytkään. 19.5. vedetään taas lippu salkoon, kun vietetään kaatuneitten muistopäivää.

Kun noihin lisätään vielä valmistujaispäivien epäviralliset liputukset, jos koulut sattuvat päättymään toukokuun puolella, on siinä liputusvastaavilla puuhaa kerrakseen, kun häärivät lippujen kimpussa milloin niitä nostaen, milloin laskien ja kaikkein ikävimmillään litimärkiä lippuja kuivatellen.

Minulle oli etukäteen ilmoitettu, että minun pitäisi liikuttaa itseni äitienpäivänaamuna vajaan parinkymmenen kilometrin päähän kotoani. Taajamajunalla sinne menisin, ja minua oltaisiin vastassa. Varusteiksi oli kehotettu ottamaan mukaan niin ulkoiluvaatetta kuin parempaakin taminetta. Siitä arvasin, että melko varmasti minut vietäisiin ulos syömään äitienpäivän kunniaksi.

Mutta kaikki muu olikin sitten yllätystä. Tein ohjeitten mukaan, ja aamupäivällä olin juna-asemalla valmiina hyppäämään junaan. Sää oli hiukan pilvinen, mutta toiveissa oli, että se kirkastuisi päivän mittaan.

Matka kesti alle kymmenen minuuttia, ja perillä olivat vävyni ja koiranpentu minua vastassa. Automatka kesti huomattavasti pitempään, mutta sitten oltiin perillä saaressa. Nuoriväki oli vuokrannut mökin erään kartanon mailta ja viettänyt siellä yhden yön. Sunnuntaipäiväksi oli vielä ohjelmassa herkuttelua kahvilassa ja kierros kartanon puistossa, jossa aina keväisin oli valtava kukkaloisto, kun kymmenettuhannet narsissit puhkesivat kukkaan.

Kukkapolun pituus oli n. puoli kilometriä. Oli elämys kulkea eri lajisten narsissien keskellä, joista osa oli jo täydessä kukassa, osa vasta aloittamassa kukintaansa. Aurinkokin oli tullut sopivasti näkyviin ja loi kultaisia säteitään kukkien ylle.

Polun kierrettyämme oli aika lähteä kotia kohti, mutta sitä ennen oli tiedossa vielä ruokailu minulle ennestään tuntemattomassa paikassa. Nuoriväki oli varannut meille paikat päivän toisesta kattauksesta. Ajoimme taas pikkuisia kiemurateitä ties miten pitkään ja lopulta tupsahdimme ravintolan parkkipaikalle. Siellä oli autoja jo melkoisesti, ja taisimmekin olla viimeiset paikalle saapujat.

Pöydät notkuivat monenlaisista herkuista. Ennen kuin pääsimme niiden kimppuun, kokki kertoili hiukan eri ruokalajeista. Hän muistutti myös, että ulkogrillistäkin voisi hakea lisää syötävää, jos mahaan vielä mahtuisi. Minä hyödynsin sisällä olevien pöytien antimia niin, etten enää ulkogrillin herkkuja kaivannut.