Pataattisoppa tuli keitettyä, ja vaikka ite sanonki, niin hyvää siitä tuli. Ei se mulla ihan koko kesäks kumminkaa taija riittää. Vein siitä nimittäin vähä maistiaisia J:lleki. Mutta syömmää siitä vielä huomenissa, ja sitte jää ainaki yks annos pakkaseen. Maanantaina meinaan lähen reissuun enkä sillon syö kotona enää.

Pataattia oli niin monta, etten mää voinu niitä kaikkia kerralla keittää. Laiton osan vaan ja sitte yhen lantun. Lisäks laiton purijoa, sipulia ja valakosipulia, ku sitäki ny oli. Mausteeks heitin tsiliä, mustapippurirouhetta ja karkeaa merisuolaa. Lopuista pataateista keitän sosetta, jonka pakastan. Sitte mulla on sose jo valamiina, ku seuraavan kerran alakaa tehä mieli pataattisoppaa.

Näihn mää sen sopan tein. Ensin kuorin pataatit, lantun ja sipulit. Niissä oliki hitonmoinen urakka. Sitte silippusin ne ja heitin kaikki kattilaan pehemenemään. Vettä en kovin palijo laittanu. Sen verran vaan, etteivät pohojaan palaneet. Annon sekotuksen kiehua pienellä lämmöllä sen näköseks, että sen sais yleiskoneella tasaseks soseeks. Lanttu ei samassa ajassa kerenny ihan kokonaan pehemetä. Siitä sitte johtu, että sosekeittoon jäi lanttusattumia. Mutta ei niistä mitään haittaa ollu. Ei ne enää kovia olleet.

Ku kaikki oli tasasena ja sileänä soseena, laiton kattilan uuvestaan levylle. Mää tykkään, että sosekeitossa pitää aina olla kermaa tai jotakin muuta sen kaltasta. Kaapissa sattu olemaan seittemänrosenttista ruokakerman tapasta litkua. Sen tyhyjensin kattilaan. Mieluummin mää käytän yleensä oikeaa kermaa, ku noita sekotuksia, mutta ku tuota ny oli ja kermaa ei, niin kattilaan vaan seki.

Keitos oli vieläki aika paksua, ja maustaki tuntu puuttuvan jotaki. Seuraavaks mää kaavin sekaan rasian pohojalta paprikalla maustetun tuorejuustonlopun. Ei vieläkään ollu mun suun mukasta. Toisen kipon pohojalla sattu olemaan turkkilaista jogurttia semmonen vajaa desi. Se uppos kans kattilaan käin käänteessä.

Maiston uuvemman kerran. Vieläki puuttu jotain. Kurkistin pakkaseen, ja kas: sieltä löyty vielä homejuustomuruja. Ei muuta ku pussi auki ja koko pussillinen muruja keiton sekaan. Varmuuveks heitin perään vielä muutaman merisuolarakeen. Johan alako maistua oikealta keitolta. Tällä kertaa en lisänny sokeria enkä hunajaa, ku pataatti itessään on niin makeaa.

Sitte alako herkuttelu. Kauhon roiman annoksen soppaa lautaselle. Tuoretta leipääki oli. Sen sain eilen sillä ravattireissulla J:lta, joka oli just leiponu. Kyllä maistu tuore ja pehemonen leipä hyvältä, ku siveli vähä voisekotusta päälle. Söin koko leivän kerralla. Ei se ny ihan kokonainen leipä ollu alun perinkään, mutta aika iso pala kumminki. Muutaman palasen päälle ku vielä sipasin sinapilla maustettua majoneesia, niin se vasta oli viijä kielen mennessään.

Oli mulla vähä salaattiaki ja sitte jäläkiruuaks mansikoita ja tuorejuusto-tomusokerisekotusta, jota joskus oli jääny jostaki hommasta tähteeks. Söin niin, että maha meinas ratketa, ja jonku ajan päästä keitin vielä kahavit ja kahavin kans söin munkin. Kahavinkeitto meni kyllä vähä mönkään. Jostain syystä olin erehtyny laittamaan vesisäiliöön kaksinkertasen määrän vettä. Pööniä en kumminkaan laittanu, ku yhtä satsia varten. Kahavia tuli reilusti, mutta epä se juuri kahavilta maistunu. Juomata jäi sillä erää.

Tuon ahtamisen jäläkeen oli kyllä vaikea aatella uimahalliin lähtöä. Lähin kumminki, ku olin J:n kans sopinu, että mennään. Me oltiin sovittu muutaki samalle reissulle, niin että lähettävä oli, vaikka mieli ois teheny oikasta sängylle ja ottaa kirija kouraasa. Ei me sitte kumpikaan jaksettu juosta ku viissataa metriä. Mentiin lopuks aikaa lilluttelemaan porealtaaseen.

J oli luvannu kuskata mulle yhen pöyvän, ku mää en saanu mahtumaan sitä omaan koslaani. Niin sitte tehtiin, ja tuossa se pöytä ny nököttää keskellä eteisen lattiaa. Mun pitäs siirtää se parvekkeelle, mutta en oo vielä jaksanu. Se täytyy pyyhkiäki ensin. Saa jäähä huomiseen niin ku moni muuki homma. Aamusta oon virkumpi tekemään kaikellaista.

Ny on jo niin naatti olo, että taijan ruveta kohta kahtelemaan ortta. Tänään huomasin, että oon ollu tosi palijo liesussa jo kahen viikon ajan. Niinhän mulla oli meinikiki, etten jää kyhyjöttämään torppaan. En oo jäänykään, mutta pakko on välillä saaha olla aivan paikallaanki tekemätä mitään ja menemätä minnekään. Kyllä tämä oman ihtesä herrana oleminen on sentäs mukavaa!