Mökkien siivouksessa kului monta päivää. Jatkuvasti Soilen ajatukset kääntyivät työtoveriin, jonka hän tiesi lomailevan ulkomailla. Mutta koska Soile oli kieltänyt miestä lähettämästä hänelle tekstiviestejä, oli hänen niitä tietenkin turha odottaa. Kiellostaan huolimatta huomasi hän niitä kuitenkin odottavansa.

Kummallinen levottomuus velloi Soilen mielessä. Elämä tuntui aukeavan edessä kuin uusi, suuri seikkailu. Vuosien hiljaiselo oli vaihtumassa tapahtumiksi ja odottamattomiksi käänteiksi. Soile ei halunnut ajatella, mihin kaikki kenties johtaisi. Hän nautti uudesta olotilasta, jonka hänen sisäinen maailmansa avasi hänen silmiensä eteen, ja eli päivän kerrallaan. Samalla hän kuitenkin malttamattomana odotti jo huomista sen tuomia uusia mahdollisuuksia.

Kun siivousreissulta palattiin kotiin, oli Soilen mielessä kypsynyt ajatus. Hän ei pystyisi olemaan kokonaista vuotta ilman, että saisi edes silloin tällöin nauttia siitä hunajasta, jota elämä yllättäen oli hänen tielleen heittänyt. Ei hän tarvinnut kuin pienen pisaran silloin tällöin. Se riittäisi pitämään hänet hengissä vaikka lopun elämää. Näin Soile uskotteli itselleen.

Tekstiviestirumbaan ei hän kuitenkaan voinut ryhtyä, se oli selvää. Mutta olihan olemassa sähköposti! Sitä pystyi käyttelemään melko huomaamattomasti, ja kaiken lisäksi se oli ilmaista. Niinpä Soile kirjoitti työtoverilleen pienen tervehdyksen ja ryhtyi odottelemaan siihen vastausta. Vaikka hän tiesi miehen olevan ulkomailla sähköpostin tavoittamattomissa, oli hän tuskastua odottamiseen. Monta kertaa nousi mieleen jo epäilys siitäkin, oliko viestin kirjoittaminen ylipäätään ollut kovin järkevää. Entä ellei mies ilahtuisikaan viestistä, vaan Soile jäisi kuin nalli kalliolle viesteineen?

Soilen pelot ja epäilykset olivat kuitenkin turhia. Kun mies kotiutui reissultaan, vastasi hän oitis Soilen viestiin iloisena tämän yhteydenotosta. Mies kertoi ajatelleensa Soilea monta kertaa matkoillaan, mutta kun yhteydenottokielto kerran oli olemassa, oli hän kunnioittanut Soilen tahtoa. Tilanne oli nyt aivan toinen, kun Soile oli lähestynyt häntä sähköpostitse.

Siitä alkoi Soilen ja miehen viestivaihto, joka alun tunnustelevien viestien jälkeen muuttui yhä intiimimmäksi. Soile oli kuin pitkän, kylmän talven jälkeen terälehtiään varovasti availeva kukka, joka jokaisesta miehen virtuaalikynästä lähtevästä sanasta avautui yhä kauniimpaan loistoonsa. Soile imi itseensä jokaisen hyväksyvän ja arvostavan sanan, joita mies viesteissään hänelle lähetti, sillä niin kauan oli hän ollut kuin kuivan autiomaan kukka, joka lähes epätoivoisena oli odottanut kaiken kukkimaan saattavaa sadetta. Nyt tuo kauan odotettu sade oli vihdoin tullut ja epäilemättä se oli langennut varsin otolliseen maaperään.