Nuorempana mies oli harrastanut kalastusta, meren läheisyydessä kun asui. Nyt kalat haettiin kaupasta, torilta tai kalatukusta. Pääosin söimme kasvatettua kirjolohta, mutta joskus paistoin kuha-, siika- tai ahvenfileitä, joskus muikkuja ja silakoitakin. Haukea tai lahnaa emme tainneet syödä kertaakaan, vaikka ei minulla olisi mitään niitäkään vastaan ollut. Kaikki kala hyvin valmistettuna on herkkuani, ja kaikkein ihaninta on minusta kylmäsavustettu kirjolohi. Sitä mies muisti ostaa lähes aina, kun tiesi minun olevan tulossa. Samoin sinihomejuustoa, jota myös rakastan.

Vaikka suhteemme alkuvaiheessa minuun oli tarttua kodinhoitotauti miehen taloudessa oleillessani, päätin melko nopeasti karistaa sen painolastin harteiltani. Olen varma, että jos olisin sitä jatkanut, kohta kaikki kotityöt olisivat kuuluneet itsestään selvyytenä minulle.

Kun sellaisen rumban kerran aloittaa, on siitä lähes mahdotonta päästä irti. Sen olin oppinut entisestä elämästäni. Nyt yritin ainakin sitä virhettä välttää. Sitä paitsi olihan minulla oma koti huolehdittavana. En aikonut käyttää viikonloppujeni vapaa-aikaa siivoamalla miehen taloa. En voi sanoa, että mies koskaan olisi sitä edes vaatinut, mutta minua itseäni rassasi, kun huusholli oli sekaisin ja pyykkivuoret sen kuin kasvoivat. Minun oli siis selvitettävä se asia lähinnä itselleni, ei muille.

Yhden asian otin oikeudekseni lähes alusta asti. Mies nousi viikonlopun aamuina keittämään kahvia ja laittelemaan aamupalaa, kun minä sen sijaan loikoilin vielä vuoteessa. Toki siitäkin aluksi oli poikkeuksia, kun minä halusin keittää puuroa tai laittaa jotakin sellaista, mikä mieheltä ei niin hyvin sujunut. Jos miehen vanhempi tytär poikaystävineen oli käymässä, nousimme molemmat aamupalan laittoon, ellei nuoriväki ollut siihen touhuun jo ehtinyt ennen meitä.

Viikonloput olivat enimmäkseen kiireettömiä. Aamukahville noustiin, kun siltä alkoin tuntua, ja usein sen jälkeen mentiin vielä takaisin vuoteeseen lehtiä lukemaan tai jotakin muuta mukavaa touhuamaan. Olin tuohon aikaan innokas sanaristikoiden ratkoja, ja mieskin innostui siitä puuhasta. Minua kyllä ärsytti se, että hän ratkoi ristikoita mustekynällä. Virheitä, sillä niitä hän kyllä teki, oli silloin hankala korjata. Vaikka kuinka yritin opastaa, ettei kannata tyrkätä ensimmäistä mieleen juolahtavaa sanaa ristikkoon, niin kuitenkin usein tapahtui, ja joskus oli ristikon jokin nurkka mustanaan korjauksia ja niiden korjauksia.

Alkuaikoina kävimme kaupassa lauantaisin. Minusta oli kuitenkin ikävää tuhlata vapaa-aikaa kaupassa käymiseen ruuhkaisena lauantaipäivänä. Niinpä ehdotin miehelle, että hän tekisi ruokaostokset jo perjantaina ennen minun tuloani. Niin säästyisimme kaupassa käynniltä. Se sujuikin hyvin, vaikka tietysti joskus kauppaan tuli asiaa lauantainakin.