En tiijä, onko ne nuo lääkkeet vai mitkä, jotka mua niin väsyttää. Tuntuu, että meinaan aivan maan alle vaipua. Joo, lääke se taitaa olla. Kahtelin just googlesta, että tämä puoskarin määräämä lääke voi aiheuttaa uneliaisuutta. Eilen illalla mää kiipesin orrelle jo puoli kaheksalta. Tunnin verran jakson lueskella, sitte piti kallistaa päätä tyynyyn.
Yöt on ollu ny kyllä helepompia, ku oon illalla ottanu sen yhen pillerin, jonka puoskari määräs kerran päivässä otettavaks, ja toisen, jota saa ottaa kahesti päivässä. Saan nukuttua ihan kunnolla, ku vaan asetun oikeaan asentoon. Vielä ku pönkitän ihteni kahen tyynyn väliin, niin siinähän sitä on heleppo köllötellä. Omavaltasesti lisäsin toista lääkettä vielä kolmannen tapletin, ku päivällä meinaa kipottaa kättä niin vietävästi. Tämä kirijottaminenkaan ei käpälälle tietysti hyvää tee, mutta tästä mää en kyllä luovu, vaikka mikä ois!
Tänään tyttö sitte viimen sai tietää tuomiosa sen työpaikan suhteen. Toiseks se tällä kertaa jäi, ku kahen välillä oli arpaa pitäny heittää. Kyllä sitä kirpas ja se tuumas, ettei oo mukavaa tulla ”melekeen valituks”. Ei tietysti ookaan, mutta mää sanon, että nyt ei kannata aatella niin, vaan pitää iloita siitä, että pääsi noin pitkälle. Palijosta se ei ollu kiinni. Valihtija oli sanonu, että valinta oli vaikea.
Onneks tyttö on sellainen, ettei se jää tuleen makaamaan, vaan rupeaa heti kahtelemaan uusia mahollisuuksia. Jo eilen illalla, ku päätös ei vielä ollu tullu, se löysi kaks uutta työpaikkaa, joita se hakoo. Nyt sitte varmistu seki, että se tuloo tämän kuun lopussa Suomeen ja alakaa opiskella jo nyt keväällä. Ihan täyspäiväsesti se ei sitä kai voi tehä, ku jotku kurssit on jo alakanu, mutta yksittäisiä kursseja se voi ottaa ja samalla katella töitä. Ja ku asunnon jo sai, niin mikäs on tullessa. Tänään se oli sitte ilimottanu ottavasa asunnon vastaan ja ootteloo nyt vaan vahavistusta.
Mukavaa tässä on seki, että nyt se saa romusa muutettua taas yhteen paikkaan ja omaan kämppään. Tähän asti ne on muutaman vuojen ollu varastoituna eri puolille mikä mihinki nurkkaan. Matkalaukkuelämä loppuu ainaki vähäks aikaa. Ja nythän sitä näkööki useammin, ku se asuu lähellä. Minä ainaki oon tyytyväinen sen ratkasuihin, vaikka oonki sanonu, ettei sen piä päätöksiä tehessään aatella ketään muita ku ihteään. En oo ikinä asettunu sen lähtemisten esteeks. Ei ois tullu mieleenikään. Aina oon kannustanu menemään, ku vielä on nuori ja on innostusta.
Ystävätär poikkes tässä äskön. Se meijän uimahallissa alulle polokasema idea meni taas vähä eteenpäin. Mää oon innossani! En oo tämmöstä ennen teheny, mutta luulen kyllä, että siitä tuloo ihan hyvä. Ainaki mää pääsen tekemään sitä, mistä mää kaikista eniten tykkään.
Mulla on parin tunnin päästä hieroja. Sitä ennen pitäs tiskata ja kai sitä pitäs jotain syyäki. Ulukona näkyy olevan jo aivan pimeää. Aatella, tammikuu on jo puolessa välissä! Kohta on helemikuu ja sitte maaliskuu. Kevät tuloo tohinalla, ei sitä voi estää. Mää ootan jo kevättä, ku tuloo valosaa ja ilimat lämpenöö. Talavi on aina niin synkkää aikaa. Mutta se on kans semmosta aikaa, että kaikenlainen uus itää mielessä. Siitä se on hyvä, että voi rauhottua ku karhu talavipesääsä.
Kommentit