Punahilkan uteliaisuus heräsi. Ei hän Artturia pelännyt, vaikka tämä häntä nyt vähän oli säikäyttänytkin koputuksillaan. Mitähän asiaa Artturilla mahtoi olla? Siitä oli kyllä otettava selvä. Jotain tärkeää ja mielenkiintoista sen täytyi olla, kun noin salaa ja keskellä yötä täytyi tulla asiaansa esittämään, vaikka tiesi, että mustasukkainen tullirouva saattoi vaania missä tahansa nurkan takana saadakseen Punahilkan ja Artturin kiinni itse teosta.

Sillä tottahan Punahilkka oli pannut merkille, ettei asiaa rouvan mielestä vielä ollut loppuun käsitelty, vaikka Artturi oli hänet vähän tyyntymään saanutkin. Siihen malliin olivat tullittaren silmät välähdelleet Punahilkan suuntaan, että Artturilla saattaisi vielä olla pieni selityksen paikka, kunhan kahdenkeskistä aikaa järjestyisi.

Punahilkkaa aivan nauratti, kun hän kuvitteli noiden kahden välienselvittelyjä. Siinä voisi Artturi hyvin äkkiä olla altavastaajan roolissa, kun pillerihattuinen oikein annattaisi. Muutenhan Artturi oli aivan kelpo mies eikä mikään lapatossu, mutta tulisten naisten kanssa hän joskus oli vähän helisemässä, kun itse oli niin kiltti ja antoi suunvuoron toisellekin. Kun sen sopivassa seurassa kerran pois luovutti, saattoi olla vaikeata saada sitä takaisin ainakaan kovin pian.

Mutta nyt oli Artturi koputtelemassa ja kuiskimassa Punahilkan oven takana pimeänä kesäyönä Tallinnan kaupungissa. Sen verran oli Punahilkassa kaikista koettelemuksista huolimatta vielä seikkailuhenkeä jäljellä, että varmasti ottaisi selvää Artturin tarkoitusperistä.

Punahilkka nousi ripeästi vuoteeltaan, nyt kun kerran tunnisti koputtelijan. Sisälle Artturi oli pois pimeästä käytävästä päästettävä, sillä eihän sitä tiennyt, vaikka rouva tullivirkailija olisi jo hänen kintereillään. Ja mitä luultavimmin oli Artturin asia sen luonteinen, ettei sitä oven takaa tai uksenraossa seisten voinut toimittaa. Muuten ei Artturi olisi keskiyöllä Punahilkan ovelle tullut koputtelemaan ja kuiskimaan, vaan olisi puhunut asiansa vaikkapa puhelimessa tai aamiaisella tavattaessa.

Punahilkka kiirehti ovelle ja avasi sen nopeasti. Hän odotti näkevänsä Artturin tavanomaisessa asussaan, bootseissa ja öljykangastakissa. Nauruun hän purskahti nähdessään ovensa takana koputtelevan ilmestyksen. Artturi se oli, mutta millaisessa asussa?!

Bootsit ja punertava irokeesikampaus olivat kyllä tuttua Artturia, samoin käsivarteen tatuoidut kirjaimet. Muuten mies olikin sitten varsinainen variksenpelätti. Hän oli sonnustautunut monta numeroa liian pieneen kirkkaanpunaiseen naisten kävelypukuun, jonka lyhyt helma jätti muhkuraiset polvet bootsinvarsien yläpuolella näkyviin. Jakun napit eivät yltäneet kiinni asti, vaan Artturin karvainen rinta paistoi paljaana monen metrin päähän.

Punahilkka oli tikahtua nauruun, kun Artturi sivuilleen vilkuillen pujahti avatusta ovesta sisälle Punahilkan ”lukaaliin”. Nauru loppui kuitenkin lyhyeen, kun Artturi sisälle päästyään ja oven takanaan suljettuaan tempaisi hänet syliinsä ja painoi kuuman suudelman hänen huulilleen. Ensin Punahilkka pyristeli vastaan, sillä eihän heidän välillään enää mitään tällaista pitänyt olla. Mutta kun Artturi vain jatkoi suutelemista entistä kiihkeämmin ja himokkaammin, alkoi suutelemisesta kovin paljon pitävä Punahilkkakin lämmetä ja vastasi suudelmiin, jos mahdollista, Artturiakin kiihkeämmin.

Artturin kädet kulkivat varmoina ja vaativina pitkin Punahilkan ohuen yöpaidan verhoamaa vartta. Punahilkka taipui kuin pajunvarsi Artturin syliin muistamatta ollenkaan, että Susi, tuo ihanista ihanin, tosin kovin mustatassuinen, oli vain joitakin tunteja aiemmin pidellyt häntä yhtä varmoin ottein sylissään. Susi tai Sudenkorento, väliäkös hällä, olisi Punahilkka varmasti ajatellut, jos yksikin ajatus olisi sillä hetkellä hänen pääkopassaan liikahdellut.

Jokainen jonkinlaisilla älynlahjoilla ja hoksottimilla varustettu lukija osaa varmaankin itse nyt päätellä, mihin kiihkeät suudelmat ja hyväilyt lopulta johtivat. Kun Punahilkka ja Artturi sitten lepäsivät raukeina Punahilkan kapealla vuoteella muhkuraisen patjan päällä toisiaan silitellen ja sylitellen, alkoi Artturi kertoa, mitä kaikki oikein tarkoitti.