Kärpänen raottaa varovasti toista verkkosilmäänsä ja vilkaisee ikkunasta pihalle. Siellä on sateista ja hämärää: tyypillinen huhtikuun alun sää. Ei vielä kannata lähteä lentelemään ja maailman menoa ihmettelemään. Tuskinpa mitään ihmeellistä on tapahtunutkaan. Parasta vain kääntää kylkeä, sulkea silmät ja odotella, kunnes suloinen kevätaurinko pakottaa avaamaan silmät ja levittämään vähän repaleiset siivet. Lämpimillä säillähän sitä lentelee vaikka ihan huvikseen, mutta nyt ei kiinnosta lähteä edes ulos.

Kärpänen on juuri painumassa takaisin ihanaan horrokseen, kun jostakin kuuluu räsähdys, sitten toinen ja kohta kolmaskin: aivan kuin riitelyn ääniä. Mitä oikein tapahtuu? Kärpänen kohottautuu hoikkien jalkojensa varaan ja terästää kuuloaan. Vaikka hyönteinen onkin, on sillä terävä kuulo, kohtalainen näkö, samoin laskupää ja jonkinlainen kyky tilannekartoitukseen.

Kun räsähtelyt ja risahtelut aina vain jatkuvat välillä voimistuen välillä taas laimeten, ja kärpäsen laskujen mukaan niitä on kuulunut jo ainakin lähemmäs puolitoista sataa, ellei enemmän, päättää se, että nyt on tilanteeseen jotenkin reagoitava. Saattaahan kyseessä olla jokin keväinen, täysin luonnollinen ja vaaraton ilmiö, mutta entä jos suuri henkien taisto on juuri syttynyt? Sitä on kyllä päästävä seuraamaan aivan aitiopaikalta.

Niin kärpänen sitten karistaa loputkin unenrippeet suurista verkkosilmistään, sukii siipensä ja notkistaa jalkansa. Virtuaalikynä vielä teroituskoneeseen ja menoksi. Saa nähdä, mitä tästä vielä kehittyy…