Oikeastaan meijänki suunnitelmiin sopi paremmin, ettei ne jääneetkään yöks. Päästiin sitte koko porukka, paitsi kanat, viemään poikaystävää likemmäs lentokenttää. Tyttöki lähti mukaan, ku ei se uskaltanu sen ukkosen pelossa jäähä yksistään kanoja vahtimaan. Kanat kyllä pärijäis kolomestaanki kotosalla. Yöks ne pääsis sisälle orrelleen, ku luukku jätettäis auki.

Kanat oli joutunu olemaan koko päivän tarhassa, kun vierailla oli mukana koira, joka ei varmaan ois antanu niijen liikkua rauhassa pihalla, niin ku tytön koira antaa. Tarhassa ollessaanki ne hiivisti ja luikki karkuun, ku se toinen koira tuli lähellekään niijen aitausta. Ne oli senki takia varmaan vähä hermona, ku ne on tottunu, että aina aamulla pääsöö ulos ja pihamaalle heti, ku väki nousoo. Nyt oli koko päivä menny pienessä aitauksessa maata kuopsutellen.

Mulle sattu kumma juttu eilen illalla. Ku mää tulin tytön luo, mää otin kengät pois jalasta. Ne oli korkkarit, joita mää kyllä oon pitäny ennenki, ja ne on ollu ihan hyvät, eikä ne nykkään mitään vaivoja aiheuttanu mulle. Sitte me juotiin sitä kahavia. Kummää nousin kahavipöyvästä, niin mun oikean jalan isovarvas ei taipunu mihinkään suuntaan. Jos sitä yritti väkisin taivuttaa, niin siihen otti niin kipeää, että teki mieli huutaa.

Vaiva ei menny ohi, vaikka mää hauvon jalakaa kylymässä veessä, hieron varvasta ja laiton siihen vielä ihimerasvaa, jota vieraat oli ostaneet Keskiseltä, Tuurin kaupasta, ku ne oli siellä käyny äskettäin. Salavan piti mukamas kuumottaa ja viilentää yhtäaikasesti, mutta ei se kyllä mun varpaassani vaikuttanu yhtään mitään. Sama, vaikkei ois laittanu ollenkaan. Paraan avun mää sain, ku otin pari nelisatasta puranaa, vaikkei kipu niilläkään hellittäny eikä varvas taipunu mihinkään päin.

Ei musta ollu sitte auton rattiinkaan, kun varvasta ei voinu taivuttaa yhtään iliman kauheaa tuskaa. Korkkarit piti jättää eteiseen ja katella jalakaasa vaan tyttären kroksit, ku ne oli riittävän leveät ja suorapohojaset. Niine hyvineni mun piti lähteä reissuun. Varvas oli kipeä koko yön, se oli vähä turvoksissaki. Mää jo aattelin, että mun on peruttava pyhäks aikomani reissu, jos ei se siitä tokene. Ku enhän mä pystys autoakaan ajamaan! Ja oliko oikeen lääkäriin lähettävä mokoman varpaan takia?

Mää en oo ikään uskonu mihinkään ihimeparantumisiin, mutta niin vaan kävi, että ku mää aamulla nousin ylös ja vähän aikaa siinä käveskelin, niin mää ykskaks huomasin, että varvas on ihan kunnossa. Mää oikeen moneen kertaan sitä taivuttelin eteen ja taakse ja kokeilin vielä painella sormellaki varpaan päältä, että tuntuuko kipua. Mutta ei tuntunu! Varvas taipu vaikka mihin suuntaan ja toimi ihan niin ku ennenki oli toiminu. Kyllä mää olin ilonen, kun selevisin asiasta pelekällä säikähyksellä. Mutta emmää kyllä vieläkään käsitä, mikä sen aiheutti. Hyvä kumminki, että vaiva meni ohi itekseen ja vielä noin pian!

Me lähettiin sitte tytön kans yöpaikasta ajelemaan kotiinpäin, ku poikaystävä ja sen kuski lähti lentokenttää kohti. Me oltiin jo ajat sitte sovittu, että mää meen tytölle mörönsyötiks ja kanavahiks siks aikaa, ku poikaystävä on reissussa. Ajeltiin mun kautta, ku piti hakea vähä rompetta mukaan, että pärijää viikonpäivät täällä maalla.

Kummää siinä niitä romuja kahtelin, niin tuli posti. Tuli oikeen kaks kirijettäki. Toinen oli vaan ajoneuvoverolappu, mutta toinen oliki tosi ilonen yllätys. Mää nimittäin osallistun tässä joku aika sitte yhteen kilipailuun. Mulla oli koko ajan semmonen tunne, että mää pärijään siinä jollain lailla. Niin kans kävi! Se toinen kirije oli ilimotus siitä. Emmää ny ihan ensimmäistä palakintoa saanu, mutta hyvin kumminki menestyn. Tuntu aika kivalta!

Ku me sitte kaikkien romppeitten kans päästiin tänne maalle, niin kanat piti ensin päästää ulos ja ruokkia. Ne oli kauhean näläkäsiä. Pomokana, joka kuulemma muullonki ajaa muita pois ruokakupilta, oli nyt niin nälissään ja äkänen, että se hääti toiset pois koko tarhasta. Ne ressukat tuli sitte pihalle ja yritti kuopia jotain maasta. Mää sanon, että niille on annettava oma ruoka, ja tyttö laittoki niille sitte toisen annoksen. Ne söi sen nätisti rinnakkain siinä pihamaalla eikä tapelleet yhtään.

Se pomokana jäi tarhaan ja makas ruokakupin vieressä ku vahtimassa, ettei toiset vaan tuu syömään loppuja. Sitte se meni sisälle ja asettu munintapesään makoilemaan. Siellä se makas kauan ja potpotti siihen malliin, niin ku olis munaa pykänny, mutta ei sinne mitään ilimestyny. Lopulta seki tuli pihamaalle ja laittautu kukkapenkkiin makaamaan ja heitteli multaa päälleen.

Mää sanon tytölle, että mää pystytän teltan ja nukun siellä, ku sisällä on niin ahistavan kuumaa. Me löyvettiin ties miten vanha kupoliteltta. Me on se monta kertaa ennenki pystytetty, sillon ku tyttö oli pieni. Nyt pystytys kävi sutjakasti, kun vasaralla vähä iskettiin tappeja maahan. Siellä se teltta nyt oottaa mua, että millon mää käyn nukkumaan.

Mää levitin sinne pohojalle oikeen maton ja vähä paksumman patjan. Nyt siellä on mukava olla. Koira jo kävi nukkumapaikan testaamassa ja tyttöki otti teltassa nokoset ennen töihin lähtöään. Kyllä mää iteki jo kokeilin, minkälaista siellä on maata, ja hyvältä tuntu. Ei ainakaan oo liian kuuma. Nyt me ootetaan, että tyttö tuloo töistä. Käyvään sitte vasta kaikki nukkumaan.

Kanat on tainnu jo mennä orrelleen. Mää muuten näin, ku orava kävi varastamassa kanoilta jäänyttä ruokaa. Kaikki sille näytti kelepaavan, mustuneet panaaninkuoretki. Leipäpala suussa se kiipes äkkiä katolle karkuun, ku se huomas mut. No, hyvähän se on että kaikki menöö kiertoon. Sehän se on näillä nuorilla tarkotuski!