Soile oli kaivannut tietoisesti muutosta elämäänsä. Hän haki sitä eri keinoin. Yksi sellainen oli haave päästä töihin ulkomaille. Se ovi ei Soilelle kuitenkaan auennut, vaan vuorotteluvapaan jälkeen hän palasi takaisin entiseen työpaikkaansa. Olo siellä alkoi ennen pitkää ahdistaa. Jo aiemmin oli työyhteisössä esiintynyt monenlaisia ristiriitoja, joita ei ollut saatu ratkaistua, vaikka erityisesti Soile oli sitä useinkin yrittänyt. Viime aikoina ei hän enää ollut jaksanut asiaan paneutua, vaan päättänyt hoitaa oman työnsä ja antaa muuten mennä, miten meni.
 
Uusi ahdistuksen aihe nousi siitä, että lämmenneet välit erääseen työtoveriin eivät enää niin lämpimät olleetkaan, kun Soile palasi töihin. Ei Soilella mitään vakavia suunnitelmia miehen suhteen ollut, mutta hänestä oli kummallista, että silloin kun oltiin samassa rakennuksessa, tuntui Soile olevan miehelle kuin ilmaa. Kun taas oltiin erossa, lähetteli mies tekstiviestejä ja esiintyi siten kuin olisi hyvinkin kiinnostunut Soilesta. Sellainen suhde ei Soilesta ollut mistään kotoisin, mutta paremman puutteessa hän siihen yhä uudestaan ja uudestaan lankesi, vaikka itsekin käsitti, miten typerää se oli.
 
Saadakseen asiaan etäisyyttä ja mieluiten päästäkseen siitä kokonaan eroon hän päätti hakea työtä muualta. Tässä iässä ei enää tuntunut järkevältä alkaa kouluttautua kokonaan uuteen ammattiin, kun nykyinen ammattitaito oli huipussaan, ja Soile muuten oli tyytyväinen työhönsä eikä eläkeikään enää ollut mahdottomalta tuntuva aika. Taloudellinen tilannekaan tuskin olisi antanut myöten lähteä kokonaan uusille urille.
 
Tehdessään lyhyitä sijaisuuspätkiä eri työpaikoissa vuorotteluvapaansa aikana oli Soile tutustunut uusiin ihmisiin ja olosuhteisiin ja nähnyt, miten samaa työtä muualla hoideltiin. Joissakin paikoissa oli ihmisiä jäämässä eläkkeelle, ja Soilelle oli jo tarjottukin tällaista paikkaa yhtenä mahdollisuutena, vaikka silloin hän oli sen torjunut oikopäätä. Nyt tuo mahdollisuus palautui hänen mieleensä, ja Soile päätti toimia. Hän oli eronnut, ostanut oman asunnon ja auton. Työpaikan vaihdos menisi siinä samassa rytäkässä. Näin Soile ajatteli ja pisti tuulemaan.
 
Soilen työnantaja tarjosi vakituisille työntekijöilleen siis mahdollisuutta hakea toista paikkaa. Se oli lähes pelkästään ilmoitusasia. Toiveita perusteluineen tulevan työpaikan suhteen sai esittää, mutta viime kädessä työnantaja päätti, mistä paikoista oli mahdollisuus valita. Tarjottua paikkaa ei myöskään ollut pakko ottaa vastaan, vaan entisessä paikassaan sai jatkaa, ellei työnantajan tarjous miellyttänyt.
 
Soilella oli selvät suunnitelmat. Hän haki paikkaa, jossa oli hoitanut pitkää sijaisuutta, ja josta oli jäämässä työntekijöitä eläkkeelle. Perustelujakin hänellä oli, omasta mielestään varsin hyviä. Hän oli päättänyt, että ellei saisi tuota toivomaansa paikkaa, jatkaisi hän vanhassa paikassaan, vaikkei se kovin mukavalta ajatukselta tuntunutkaan. Työpaikkaa piti hakea tammikuussa. Kevään korvalla sitten kuultaisiin, kuka minkäkin paikan saisi. Soile täytti hakemuksen netissä. Jotenkin hänellä oli sellainen kutina, että häntä onnistaisi. Syntymäpäivänsä aattona hän sai kuulla, että paikka oli hänen.
 
Soile oli mielissään, suorastaan onnellinen. Elämässä tuntui taas kääntyneen uusi, puhdas lehti. Jos Soile silloin olisi tiennyt, mitä kaikkea uusi työpaikka toisi tullessaan, olisi hän ehkä tuuletellut vähemmän. Mutta onneksi ei tiennyt. Nyt hän näki edessään pelkkiä uusia mahdollisuuksia. Totta kai hän tuossa iässä ja elämässään jo yhtä jos toistakin nähneenä käsitti, että uusi työpaikka ei taannut elämäntielle pelkkiä ruusuja, jos ruusuja ollenkaan. Silti tuntui mukavalta vielä tempaista itsensä irti vanhasta ja katsoa, mitä muualla oli tarjolla.
 
Soilea jännitti, mutta ei pelottanut. Mitäpä pelkääminen olisi auttanutkaan? Rohkeasti vain kohti uusia haasteita, näin Soile ajatteli heittäessään hyvästit työtovereilleen ja vanhalle työpaikalleen, jossa oli tehnyt töitä jo yli kaksikymmentä vuotta. Myöhemmin sai Soile huomata, että nimenomaan rohkeutta ja omien periaatteidensa takana vankkumatta seisomista hän juuri tarvitsi tulevassa työssään. Mutta elämä oli koulinut häntä monin tavoin, eikä Soile enää vähästä säikähtänyt.
 
Tuo kaikki oli kuitenkin tulevaisuuden hämärässä vielä tällä hetkellä, ja Soile odotti innolla hetkeä, jolloin aloittaisi uudessa työpaikassaan. Parhaalta tuntui kuitenkin se, että Soile nyt pääsisi eroon suhteestaan työtoveriinsa, joka kyllä aikoinaan oli auttanut häntä riuhtaisemaan itsensä irti kuristavasta avioliitosta, mutta tehtävänsä tehtyään jouti mennä. Uudet tuulet alkaisivat puhaltaa Soilen elämässä tälläkin rintamalla.