Kyyneleet nousevat Leenan silmiin, kun hän ajattelee asiaa. Hän on kuin tyhjä kuori, jonka sisältä kaikki kaunis ja hyvä on väkivalloin koverrettu pois. Silti hänen mieleensä ei tule, että hän voisi jättää Kallen. Kukaan ei voisi pakottaa häntä jatkamaan eilen solmittua avioliittoa Kallen kaltaisen pahoinpitelijän kanssa.

Mutta ei. Leenasta tuntuu, että hänen kohtalonsa on elää rakkaudettomassa avioliitossa Kallen vierellä. Niin lapsellinen hän vielä on, että ajattelee eilisen lupauksen velvoittavan hänet siihen. ”Aina kuolemaan asti.” Niin hän eilen kirkkaalla äänellä vastasi papin kysymykseen, tahtoiko hän osoittaa aviomiehelleen uskollisuutta ja rakkautta.

Koko tähänastisen nuoren elämänsä ajan on Leena kuvitellut, että kun hän jonakin päivänä solmii avioliiton, hän tekee sen rakkaudesta, ja että se avioliitto kestää. Se kestää niin myrskyt kuin tyvenet, ja rakkaus ja toisen kunnioitus ovat ohjenuorina kummankin aviopuolison elämän polulla.

Eilen, hääpäivän iltana sekä Leenan rakkaus että kunnioitus Kallea kohtaan kuolivat kertaheitolla pois, ennen kuin ne olivat kunnolla ehtineet edes sijaansa heidän yhteisessä elämässään saada. Vain uusi, kiiltävä vihkisormus Leenan vasemmassa nimettömässä muistuttaa siitä, että Leena on nyt Kallen laillisesti vihitty vaimo. Syvään huokaisten Leena mielessään hiljaa hyväksyy asian.

Hän havahtuu mietteistään, kun poliisi esittää seuraavan kysymyksen. Hän kysyy Leenan ikää ja sitten osoitetta. Nyt on poliisin vuoro huokaista mielessään, kun hän kuulee morsiamen iän. Vasta kaksikymmentäyksi vuotta, ja jo nyt on elämä näyttänyt nurjan puolensa lähes karmeimmalla ajateltavissa olevalla tavalla. Nuoren naisen turvonneet, mustelmaiset kasvot, joista suuret silmät tuijottavat kyynelistä kosteina, ovat kauniit, kun ruhjeet ovat parantuneet.

Mutta kuka tai mikä parantaa ruhjeet, jotka nuori aviovaimo on saanut sisälleen? Siihen ei poliisilla eikä kai kenelläkään ole vastausta. Ulkopuolisista voi olla apua, mutta suurimman voiman on löydyttävä naisesta itsestään. Sydämestään poliisi toivoo, että voima löytyisi, eivätkä hääillan kaameat tapahtumat nujertaisi tätä naista, melkein tyttöstä vasta.

Kun rutiinikysymykset on kysytty, siirtyy puhe hääillan tapahtumiin. Mitä Leena muistaa niistä? Oliko Kalle esittänyt uhkauksia aiemmin, vai tuliko kaikki yllätyksenä kuin salama kirkkaalta taivaalta? Entä tiesikö Kalle, että Leena oli raskaana? Oliko Kalle osoittanut mustasukkaisuuden merkkejä? Millainen hän oli normaalioloissa? Oliko Leena tuntenut olonsa vapaaksi ja turvalliseksi Kalle seurassa ennen eilisiltaa?

Leena vastailee poliisin kysymyksiin parhaan taitonsa ja muistinsa mukaan. Yhtäkkiä hän huomaa kertovansa poliisille Kallen pitkistä yöllisistä puheluista kihlausaikana. Leena kertoo myös siitä, miten Kallen arvostelu ja reagointi ovat saaneet hänet, Leenan, muuttamaan käytöstään ja varomaan sanomisiaan ja tekemisiään silloin, kun Kalle on paikalla. Hän kertoo Kallen alkoholin käytöstä ja siitäkin, että humalassa ollessaan on Kalle ennenkin töninyt ja tuuppinut häntä ja esittänyt vihjailuja siitä, että Leena tapailisi muita miehiä.

Se kaikki on tuntunut Leenasta ahdistavalta, mutta kenellekään ei hän aiemmin ole kertonut näistä asioista. Nyt hän huomaa, miten ahdistus alkaa helpottaa, kun hän sanoo asiat ääneen. Kukaan ei syytäkään häntä mistään, vaan kaikki kuuntelevat häntä myötätuntoisina ja valmiina auttamaan.

Saatuaan asiansa kerrottua Leena purskahtaa rajuun itkuun. Hänestä tuntuu, että ahdistus valuu ulos hänen sisältään ja hiljainen rauha alkaa vallata hänen sisintään. Ehkä hän sittenkin selviää avioliitostaan Kallen kanssa. Ehkä kaikkea ei vielä ole menetetty.

Poliisi lopettaa kyselemisen, kun Leena alkaa itkeä. Hän on kuullut jo niin paljon, että osaa muodostaa melko hyvän kuvan niin Leenasta kuin Kallestakin. Se ei ole mitenkään kaunis kuva, mutta antaa hyvän pohjan jatkolle. Sitä paitsi Leenan on nyt saatava levätä. Hänellä on edessään kovat ajat, ja niistä selvitäkseen tarvitsee hän kaiken mahdollisen levon. Lähtiäisiksi poliisi puristaa vielä lujasti Leenan kättä,  nyökkää tämän vanhemmille ja poistuu sitten hiljaa huoneesta…